 |

Nuorisotutkimuksen gradupalkinto 2009

Nuorisotutkimuksen gradupalkinto 2009 Pyry Hannilalle
Nuorisotutkimusseura on palkinnut parhaat nuoret tekijät nuorisotutkimuksen gradupalkinnolla vuodesta 2001 lähtien. Vuoden 2009 gradupalkinto jaettiin kahdeksansien nuorisotutkimuspäivien yhteydessä Tieteiden talolla.
Paras pro gradu -tutkimus valittiin tänä vuonna 17 työn joukosta. Kaikki kilpailuun osallistuneet työt oli arvosteltu vähintään arvosanalla magna cum laude approbatur. Nuorisotutkimuksen asiantuntijoista koostuva raati valitsi töiden joukosta voittajaksi Pyry Hannilan työn Kuolevaisuuden kuvastimessa. Kuoleman ahdistus ja elämän merkitys nuorten aikuisten kirjoituksissa. Gradu on tehty helsingin yliopiston, uskontotieteen laitokselle.
Pyry Hannilan työ lähtee liikkeelle ihmettelystä, miksi nuori aikuinen ajattelee kuolemaansa ja esimerkiksi suunnittelee omia hautajaisiaan. Tutkielman aineistona ovat nuorten aikuisten kuolevaisuutta käsittelevät kirjoitukset. Hannila tarkastelee työssään sitä, miten nuoret aikuiset kertovat suhteestaan kuolevaisuuteen sekä millaisia merkityksiä he kuolevaisuuteen liittävät. Tutkielmassa pohditaan muun muassa nuorten aikuisten tapoja kieltää tai etäännyttää henkilökohtainen kuolevaisuus, kuoleman ahdistuksen ilmenemismuotoja sekä kuoleman hyväksymistä. Nuorten kertoessa kuolevaisuudestaan nousevat vahvasti esille myös heidän elämälle antamat merkitykset.
Palkintoraati piti tutkielmaa ajatuksia herättävänä, hallittuna ja harkittuna, vaikka samalla hiukan liiankin tiiviinä, kokonaisuutena. Tutkija positio itsensä ja suhteensa teemaan hyvin, linkittää aiheen ajankohtaiseen keskusteluun sekä osoittaa tuntevansa tutkimusteeman kannalta keskeiset kirjallisuuslähteet. Aineistosta tehdyt tulkinnat ovat kypsiä ja teksti pohdiskelevaa. Työ tuottaa kiinnostavaa tietoa siitä, miten nuoret pohtivat kuolemaa, millaisia tunteita se heissä herättää ja miten tämä liittyy heidän omiin elämänkokemuksiinsa. Työn korkeatasoinen teoreettinen, retorinen ja narratiivinen ote, tekevät työstä korkeatasoisen opinnäytetyön.
Voittajan lisäksi raati palkitsi kaksi työtä kunniamaininnoin. Kunniamaininnan saivat Meri Tennilä (Helsingin yliopisto) tutkimuksellaan Pois maasta, pois syrjäytymisestä. EU:n nuorten vapaaehtoisohjelman hallinnan analyyttista tarkastelua sekä Tuure Tammi (Helsingin yliopisto) gradullaan Demokratiaa luokkahuoneessa. Toimintatutkimus kolmasluokkalaisten osallistamisesta päätöksentekoon.
Nuorisotutkimuksen gradupalkinto jaettiin 9.-10.11.2009 järjestettyjen Nuorisotutkimuspäivien yhteydessä. Päivien teemana oli tänä vuonna Mitä on nuorisotutkimuksen tieto? Päivät keräsivät yhteen noin 120 kuulijaa pohtimaan tiedon tuottamiseen, käyttöön ja soveltamiseen liittyviä kysymyksiin.
Voittaja gradut»
|
 |