
Julkaisuja

Perusarvot puntarissa. Nuorisobarometri 2007.
Sami Myllyniemi
Nuorisobarometrit ovat keränneet tietoa nuorten arvoista ja asenteista vuodesta 1994 lähtien. Vuoden 2007 Nuorisobarometri tarjoaa laajan kattauksen nuorten elämän yhteisöllisiin puoliin liittyviä näkemyksiä. Barometrin aineisto on kerätty huhtikuussa 2007.
Ajankohtaisina aiheina Nuorisobarometrissä selvitetään nuorten kantaa äänioikeusikään ja kaikille maksettavaan perustuloon. Kokevatko nuoret voivansa vaikuttaa kotipaikkansa asioihin? Mikä on tuomio koulutuspoliittisille uudistusajatuksille oppivelvollisuusiästä ja nuorisokoulusta?
Työelämä on muutoksessa, samoin nuorten asenteet työtä kohtaan. Työn yhtäaikainen tärkeys ja kuluttavuus on haastava yhtälö entistä epävarmemmille työmarkkinoille astuville nuorille. Barometrissa on selvitetty muun muassa, katsovatko nuoret elämässä pärjäämisen olevan itsestä kiinni. Miten käy yhteisöllisyyden? Miten muuttuu nuorten usko suomalaiseen demokratiaan? Onko puhe nuorten syrjäytymisestä liioiteltua nuorten itsensä mielestä? Entä mihin suuntaan ovat kehittymässä nuorten ystävien määrä ja tyytyväisyys elämään?
Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 39 & Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 79 & Opetusministeriö. ISBN: ISBN:978-952-485-437-5 (nid.). 131 s.
Hinta 25 e + postikulut. Tilaukset Nuorisotutkimusverkostostosta, Minna Laasala (verkosto@nuorisotutkimus.fi, p. 020 755 2653).
Tilauslomakkeeseen
|