Näkökulma 8: Vastakkainasettelujen Suomi – Mitä tapahtuu maanpuolustustahdolle, kun arvomaailmat törmäävät ja kansa jakautuu?

Tiia Laukkanen & Mikko Salasuo

Lue Näkökulma 8 pdf-muodossa täältä.
Lue näkökulmien 8 ja 9 yhteinen julkaisutiedote.

Mitä tapahtuu maanpuolustustahdolle, kun arvomaailmat törmäävät ja kansa jakautuu?

Pääministeri Sipilän hallituksen (2015–2019) ohjelmassa kansallisen ja kansallisia rajoja ylittävän puolustuskyvyn ylläpito ja vahvistaminen on kirjattu yleisen turvallisuuspolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Puolustuskyky käsitetään usein käytännönläheisesti ajanmukaiseksi puolustuskalustoksi ja laajamittaiseksi asevelvollisuusreserviksi. Se pitää myös sisällään ajatuksen kansan yhtenäisyydestä ja valmiudesta toimia kriisitilanteissa. Tässä kirjoituksessa pohdimme puolustuskyvylle välttämättömän maanpuolustustahdon asemaa tilanteessa, jossa kansa lähes aggressiivisesti kaivautuu omiin poteroihinsa. 2010-luku on nimittäin jälleen osoittanut, että yhden Suomen sijaan kansallisvaltion sisällä on useita Suomia.

2010-luku on jälleen osoittanut, että yhden Suomen sijaan kansallisvaltion sisällä on useita Suomia.

Historian valossa havainto suomalaisista monin tavoin jakautuneena kansana ei ole järisyttävä, vaikka se poikkeaakin usein julkisuudessa esitetystä ja monien mielessä sitkeästi elävästä yhtenäisen Suomen mantrasta (mm. Häkkinen 2004). Kansalaissota ja sen jälkeisten jännitteiden kärjistyminen 1930-luvulla, sotien jälkeinen vasemmiston nousu sekä vennamolaisuus ovat kaikki esimerkkejä kuohuista, joissa kansalaisten arvot ja asenteet ovat törmänneet voimalla luoden jännitteitä ja aiheuttaen järistyksiä (mt.).

Politiikassa ja julkisessa keskustelussa kamppaillaan nyt siitä, kenen arvoja tulevaisuuden Suomi edustaa.

Läikkynyt keskustelu palautuu sosiaaliseen mediaan synnyttäen itseään ylläpitävän kehän. Siinä kansalaiset joutuvat valitsemaan puolensa osana niin kutsuttua väärää vastakkainasettelua: olet joko meidän puolella tai meitä vastaan. 

Oikeistopopulismin ja radikaalin oikeiston nousu sekä niiden kanssa samanaikaisesti kehittynyt uusi informaatioteknologia tekevät 2010-luvun Suomien törmäyksistä erityisiä. Ne suorastaan ryöppyävät sosiaalisen median ja iltapäivälehtien välityksellä koko kansan tietoisuuteen. Uusien medioiden vuorovaikutteisuus tarjoaa mahdollisuuden jakolinjojen luomiseen ja ylläpitämiseen – trollaamiseen, joksi tietoisesti provokatorista ”huutelua” sosiaalisessa mediassa nimitetään. Esimerkkinä voi käyttää monikulttuurisuudesta käytävää keskustelua, joka myrskyää valtoimenaan sosiaalisessa mediassa ja läikkyy, tai aika ajoin suorastaan tulvii, sieltä muuhun mediajulkisuuteen. Läikkynyt keskustelu palautuu sosiaaliseen mediaan synnyttäen itseään ylläpitävän kehän. Siinä kansalaiset joutuvat valitsemaan puolensa osana niin kutsuttua väärää vastakkainasettelua: olet joko meidän puolella tai meitä vastaan. Tässä prosessissa kansan keskuudessa olevista sosiaalisista railoista tulee uudella tavalla arkisia, näkyviä ja kuuluvia, lähes jokaista koskettavia kysymyksiä. (Esim. Pöyhtäri ym. 2013; Pöyhtäri 2015.)

Viime vuosien tapahtumat, kuten Utöyan veriteko, kotimaamme rasistiset teot ja mielenilmaukset sekä suuria joukkoja keränneet kokoontumiset suvaitsevaisuuden puolesta, ovat antaneet vahvoja signaaleja siitä, ettei läikkyminen ole ainoastaan diskursiivinen kysymys. Sosiaalinen kuohunta mobilisoi vastakkainasettelun osapuolia myös toimintaan. Se kertoo voimakkaina kytevistä jännitteistä yhteiskunnan sisällä. Niin sanottu vihapuhe, ”väärinajattelijoiden” mustamaalaaminen ja suora uhkailu ovat ilmiöitä, joita on oikeistopopulismin nousun yhteydessä käsitelty paljon julkisuudessa. Sähköistyneessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ihmiset joutuvat valitsemaan puoliaan muun muassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien, akateemisen tutkimuksen yhteiskunnallisen merkityksen ja kovempien vankeusrangaistusten kannattamisen suhteen. Tällainen arvopluralismi ja kansalaisten törmäävät todellisuusmäärittelyt johdattelevat meidät pohtimaan tilanteen vaikutuksia maanpuolustustahtoon, eli niihin asenteisiin ja arvoihin, joiden vuoksi suomalaiset haluavat kyselytutkimusten mukaan puolustaa maataan, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta (ks. Myyry 2009). Otsikon mukaisesti pohdimme kysymystä: mitä tapahtuu maanpuolustustahdolle, kun arvomaailmat törmäävät ja kansa jakautuu?

Mureneva maanpuolustustahto?

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideaalina on pidetty vahvaa sosiaalista pääomaa eli luottamusta muihin yksilöihin ja yhteiskunnan rakenteisiin. Käytännössä tämä on tarkoittanut oletusta, että ihmiset jakavat suunnilleen samankaltaisen arvo- ja asennemaailman (ks. Kankainen 2007, 59–60). Tällainen kansallisvaltioissa vallitseva kuvitteellinen yhteisöllisyys on ollut maanpuolustustahdon ja myös varusmiespalveluksen vahva perusta. Suomessa erityisen tärkeänä kansalaisia yhdistävänä voimavarana on pidetty viime sotien suurta kertomusta – kansalaisten velkaa isänmaata puolustaneita kohtaan (mm. Salasuo 2010).

Suomalaisten maanpuolustustahtoa on mitattu noin 50 vuotta jotakuinkin seuraavan kaltaisella kysymyksellä ”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?”. Ensimmäisissä julkistetuissa raporteissa 1970-luvulla myönteisesti kysymykseen vastasi vain noin 43 prosenttia. Sodista oli kulunut vain muutama vuosikymmen ja vastaajat olivat ikäpolvea, jonka perheissä ja suvuissa sotakokemukset olivat niin myönteisillä kuin kielteisillä tavoilla vahvasti läsnä.

Sotien etääntyessä myönteisten vastausten määrä alkoi kasvaa ja vakiintui 1990-luvulla noin 70 prosenttiin – tasolle, jossa se on edelleen. Trendin vakiintumista on selitetty muun muassa Suomen liittymisellä EU:hun, Neuvostoliiton hajoamisella ja kylmän sodan päättymisellä (esim. Sinkko 2015, 23–25). Vähemmän painoarvoa on annettu sukupolvivaikutuksille, kuten sodan suoran tai välillisen kokemuksellisuuden etääntymiselle nuorten ikäluokkien sosiaalisesta todellisuudesta ja merkitysmaailmasta. Sukupolvelta toiselle siirtyvä kertomus on muuttunut. Tästä seuraa, Eviatar Zarubavelia (2003, 5) mukaillen, että sotien muistamista ohjaavat uudet sosiaaliset normit.

Maanpuolustustahtoa mittaavissa kyselyssä käytetään yhden kysymyksen mallia. Sen laveaa ja yleisluontoista muotoilua on kritisoitu siitä, ettei se kerro”maanpuolustustahdon” syistä: mitä ihmiset ovat valmiita puolustamaan tai mikä lopulta nähdään puolustamisen arvoisena? (Mm. Sinkko 2015, Myyry 2009.)  Kiteyttäen voidaan todeta, ettei Suomessa ole toistaiseksi tuotettu ajanmukaista tietoa kansalaisten maanpuolustustahdon taustalla vaikuttavista arvoista ja asenteista (ks. kuitenkin Myyry 2009). Tästä syystä kyselyiden korkea myönteisten vastausten määrä on lähinnä symbolinen. Kysymysmuoto ei 2000-luvulla kosketa nuorten sosiaalista muistia 1970- ja 1980-lukujen tapaan. Vaikuttaakin siltä, että sotien kertomus on 1990-luvulta lähtien jäämässä taustalle siinä käsikirjoituksessa, jonka uutta lukua nuoret sukupolvet ovat alkaneet kirjoittaa. Vuosituhannen taite näyttäytyy vedenjakajana sukupolvien sotia koskevassa sosiaalisessa muistelussa (ks. Zerubavel 2003, 80–85).

Edellä kuvatut prosessit ja niiden vaikutukset maanpuolustustahtoon liittyvät läheisesti myös nuorten elämäntavassa tapahtuneisiin muutoksiin. Suomi loikkasi muutamassa vuosikymmenessä maatalousvaltaisesta jälleenrakentamisesta informaatioteknologian ja identiteettityön kyllästämään elämismaailmaan. Paikallinen vaihtui globaaliksi ja jalat irtosivat viimeistään 1970-luvulla ”oman maan mullasta”. Nyt maailmanlaajuiset työmarkkinat tarjoavat vaihtoehtoisia hyvän elämän malleja yhä useammalle, ja kansallisvaltion merkityksen sanotaan vähentyneen. Muu Eurooppa on vain reilun tunnin lentomatkan päässä, ja nykynuorten kielitaidoilla siirtyminen sinne ei ole kummoinen muutos elämätavassa. Uudet mahdollisuudet vaikuttavat luonnollisesti nuorten sosiaaliseen todellisuuteen ja tapaan antaa niin menneelle, nykyiselle kuin tulevallekin merkityksiä.

Suomen kansa muodostuu erilaisissa yhteiskunnallisissa oloissa kasvaneista sukupolvista, joiden arvomaailma on moninainen (ks. Helkama 2015). Suurin osa jakaa yhteisen historian, mutta uusien sukupolvien sanotaan rakentavan identiteettinsä suurten kansallisten kertomusten sijaan pienten, aiempaa yksilöllisempien ja omissa sosiaalisissa lähiverkostoissa syntyvien kertomusten varaan. Kansallisen metakertomuksen hapertuminen, muutokset nuorten polvien sosiaalisessa muistamisessa ja repeämät sosiaalisessa luottamuksessa ovat kaikki tekijöitä, jotka heijastuvat suoraan ja välillisesti maanpuolustustahtoon.

Puolustuskyky ja käsitys maanpuolustustahdosta

Vuosi 2015 tarjosi kaiken kansan hämmästeltäväksi sellaisen peilikuvan suomalaisuudesta, joka muistutti monista Suomista Suomen sisällä. Arvo- ja asennemaailmassa paljastuneet syvät railot olivat monille yllätys. Politiikassa ja julkisessa keskustelussa kamppaillaan nyt siitä, kenen arvoja tulevaisuuden Suomi edustaa. Samalla väistämättä määritellään myös niitä arvoja ja asenteita, joita kansalaisten pitäisi myös jatkossa olla valmiina yhdessä puolustamaan.

Pääministeri Sipilän hallituksen (2015–2019) ohjelmassa puolustuskyvyn ylläpito ja vahvistaminen nostetaan yhdeksi keskeiseksi turvallisuuspolitiikan kulmakiveksi. Maanpuolustustahto on tärkeä osa maan puolustuskykyä. Mediassakin esillä olleet kansainväliset yhteistyösopimukset tai puolustusvoimien uudet laitehankinnat ovat merkityksettömiä, jos maanpuolustajilla ei ole tahtoa hyödyntää niitä. Puolustuskyvyn turvaamiseksi tarvitaan niin ikään sellaisia indikaattoreita ja tutkimustietoa, joilla pystytään aidosti tunnistamaan maanpuolustustahtoa kartoittavia tekijöitä. Olennaista on, että nämä mittarit tavoittavat myös sukupolvien eriytyvät arvo- ja kokemusmaailmat sekä sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät. Symbolisia vastauksia tarjoavat kyselytutkimukset eivät tähän tehtävään pysty.

Kysymys maanpuolustustahdosta on ajankohtainen, sillä pitkään aikaan Suomessa ei ole nähty vastaavia kansaa jakavia yhteiskunnallisia asetelmia. Aggressiivinen keskustelu ja leireihin jakautuminen on laittanut koetukselle monen suomalaisen sosiaalisen luottamuksen – niin muihin ihmisiin kuin yhteiskunnan rakenteisiin. On odotettavissa, että sosiaalisen luottamuksen rapautuminen vaikuttaa kansalaisten maanpuolustustahtoon ja sitä kautta Sipilän hallituksen tavoittelemaan puolustuskyvyn ylläpitoon ja vahvistamiseen. 

Lähteet

Helkama, Klaus (2015) Suomalaisten arvot. Mikä meille on oikeasti tärkeää? Helsinki: SKS.

Häkkinen, Antti (2004) Poverty and the social underclass during Finnish industrialization. Teoksessa Anna-Maija Castrén, Markku Lonkila & Matti Peltonen (eds.) Between Sociology and History: Essays on Microhistory, Collective Action, and Nation-Building. Helsinki: SKS, 148-161.

Myyry, Liisa (2009) ”Et kai se siit tulee, et se pitää nähdä jotenkin se kohde puolustettavana ja arvokkaana”. Käsityksiä maanpuolustustahdosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Helsinki: Puolustusministeriö ja Helsingin yliopisto.

Pöyhtäri, Reeta & Haara, Paula & Raittila, Pentti (2013) Vihapuhe sanonvapautta kaventamassa. Tampere: Tampere University Press.

Pöyhtäri, Reeta (2015) Vihapuhe julkisessa keskustelussa. https://www.editapublishing.fi/edilexpro/ajankohtaista/vihapuhe-haasteena-uutismedialle-ja-journalismille (Viitattu 26.10.2015).

Salasuo, Mikko (2010) Nuorten suhde sotiemme suureen kertomukseen. Teoksessa Myllyniemi, Sami (toim.): Puolustuskannalla. Nuorisobarometri 2010. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisoasiain neuvottelukunta, 191–196.

Sinkko, Risto (2015) Maanpuolustustahto asevelvollisen koulutuksen ja palveluksen onnistumista selittävänä tekijänä. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu.

Zerubavel, Eviatar (2003) Time Maps. Collective Memory and the Social Shape of the Past. Chicago and London: University of Chicago Press.

Kirjoittajat

Tiia Laukkanen
VTM, tutkija
Nuorisotutkimusverkosto
”Isältä pojalle ja takaisin – ylisukupolvi­nen maanpuolustustahto” -tutkimushanke

Mikko Salasuo
dos. (talous- ja sosiaalihistoria)
VTT, vastaava tutkija
Nuorisotutkimusverkosto

KUVA: Katja Tiilikka