Näkökulma 7: Ratkaisujen Suomi? Demokratia, nuorten poliittinen osallistuminen ja yhdenvertainen yhteiskunnallinen toimijuus hallitusohjelmassa

Hanna Wass, Hannu Lahtinen ja Pertti Ahonen

Lue Näkökulma 7 pdf-muodossa täältä.
Lue Nuoruus hallitusohjelmassa -kirjoitussarjan julkaisutiedote.

Vaikka pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma ”Ratkaisujen Suomi” poikkeaa tiiviydessään selvästi kahdesta edeltäjästään, kaikkia kolmea viimeisintä hallitusohjelmaa yhdistää demokratiaan ja kansalaisten osallistumiseen liittyvien itsenäisten aihealueiden puuttuminen. Matti Vanhasen I hallituksen ohjelma olikin tältä osin poikkeuksellinen, sillä siinä osallisuuskysymykset saivat näkyvän roolin osana kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman esittelyä. Vaikka osallistumisesta ei suoraan puhuta nykyisessä hallitusohjelmassa, sen osa-alueista viisi – työllisyys ja kilpailukyky, osaaminen ja koulutus, hyvinvointi ja terveys, digitalisaatio sekä maahanmuuttopoliittinen linjaus – ovat kuitenkin olennaisia kansalaisten poliittisen kiinnittymisen kannalta.

Johdanto

Tässä puheenvuorossa osoitamme tuoreiden tutkimustulosten pohjalta, että kyseisiä teemoja koskevilla linjauksilla on selvä yhteys nuorten yhdenvertaiseen yhteiskunnalliseen toimijuuteen. Katsauksessa esiin nostetut havainnot pohjautuvat pääosin Suomen Akatemian rahoittamaan tutkimushankkeeseen ”Tasapuolisuus äänestämisessä ja ehdokasvalinnassa”.1

Hallitusohjelman yleisessä tilannekatsauksessa eriarvoistumiskehitys mainitaan yhdeksi Suomen heikkouksista (s. 9). Eriarvoistumiskehitys onkin yhdenvertaisten osallistumisedellytysten, yhteiskunnallisen toimijuuden ja siten myös toimivan demokratian kannalta keskeinen haaste. Hallitusohjelmassa samassa yhteydessä mainitulla huono-osaisuuden ylisukupolvisella kasautumisella on suora yhteys esimerkiksi äänestämiseen. Kuten koulutus tai varallisuus, myös äänestäminen periytyy vahvasti vanhemmilta lapsille. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa niiden 18-vuotiaiden nuorten, joiden molemmat vanhemmat äänestivät vuoden 1999 eduskuntavaaleissa, oma äänestysaktiivisuus oli 25 prosenttiyksikköä korkeampi kuin nuorilla, joiden kumpikaan vanhempi ei äänestänyt (kuvio 1). Kyseinen ero ei myöskään kaventunut 18 ja 30 ikävuoden välillä, vaikka lapsuudenkodin merkityksen voisi olettaa vähenevän nuoren itsenäistyessä.

 

KUVIO 1 Äänestysaktiivisuus vuoden 2012 kunnallisvaaleissa iän ja vanhempien vuoden 1999 eduskuntavaaleissa äänestämisen mukaan (%) (n= 111,140).

Lähde: ”Tasapuolisuus äänestämisessä ja ehdokasvalinnassa” -tutkimusprojektin aineisto.

Sukupolvelta toiselle siirtyvä huono-osaisuus ei siis koske ainoastaan taloudellisia vaan myös poliittisen osallistumisen resursseja. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että äänestäminen periytyy vanhemmilta lapsille – osin biologisten perintötekijöiden, osin osallistumista tukevien taloudellisten resurssien ja osin vanhemmilta omaksuttujen asenteiden ja toimintamallien kautta. Äänestäminen on suhteellisen matalan kynnyksen osallistumismuoto, joten perhe­taustasta johtuvat aktiivisuuserot lienevät vielä selvempiä monessa muussa yhteiskunnallisen aktiivisuuden muodossa.

Työllisyys ja kilpailukyky

Hallitusohjelmassa haasteena mainittu nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys (s. 9)
liittyy selvästi yhteiskunnallisen toimijuuden edellytyksiin. Etenkin nuorilla koulutus ja asema työmarkkinoilla erottelevat voimakkaasti poliittista aktiivisuutta. Matala koulutus ja työttömyys johtavat nuorilla nopeasti myös poliittiseen syrjäytymiseen. Sen ehkäisemisessä hallitusohjelman työllisyyttä ja kilpailukykyä edistävässä osa-alueessa esitetty kirjaus, joka takaa kaikille peruskoulun päättäville koulutus-, työ- tai kuntoutuspaikan (s. 19), on epäilemättä paikallaan.

Linjaus paikallisen sopimisen edistämisestä (s. 16) saattaa kirpaista erityisesti nuoria, jotka ovat usein haavoittuvimmassa asemassa työmarkkinoilla. Toisaalta joustavoittamisen ja keskitetyn säätelyn purkamisen on välillä katsottu heikentävän erityisesti vakiintuneessa asemassa olevien ehtoja ja mahdollisesti jopa vahvistavan työmarkkinoille pyrkivien asemaa. Sen sijaan työttömyysturvamenojen säästöihin tähtäävien ansioturvan uudistusten (s. 15) vaikutus lienee yksinomaan negatiivinen. Mitä epävarmempi nuorten työmarkkina-asema on ja mitä syvemmin työttömyys nakertaa taloudellisen toimeentulon edellytyksiä, sitä todennäköisemmin kapeutuvat myös mahdollisuudet ja motivaatio yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

Mitä epävarmempi nuorten työmarkkina-asema on ja mitä syvemmin työttömyys nakertaa taloudellisen toimeentulon edellytyksiä, sitä todennäköisemmin kapeutuvat myös mahdollisuudet ja motivaatio yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

Hyvinvointi ja terveys

Hallitusohjelman hyvinvointia ja terveyttä edistävällä osa-alueella on niin ikään yhtymäkohta nuorten poliittiseen aktiivisuuteen. Myös nuorilla on aiempaa enemmän terveyseroja ja ne ovat yhä vahvemmin yhteydessä perheen taloudelliseen tilanteeseen. Yksinkertaistetusti kyse on siitä, että hyvinvoiva nuori on usein myös yhteiskunnallisesti aktiivinen, kun hyvinvointierojen kasvu taas nakertaa yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia. Terveyden heijastumista poliittiseen kiinnittymiseen ilmentää hyvin vuoden 2014 nuoriso­barometrin havainto, jonka mukaan jo lievienkin viikoittaisten terveysvaivojen kokeminen heikentää luottamusta perusturvan riittävyyteen (Lahtinen, Wass ja Sund 2015). Näiltä osin hallitusohjelman tavoitteet toimeenpanna ”terveyttä ja hyvinvointia edistävät hyvät käytänteet ja toimintamallit yhteistyössä järjestöjen kanssa” sekä käynnistää ”kansallinen mielenterveyttä edistävä ja yksinäisyyden ehkäisyyn tähtäävä ohjelma” (s. 21) ovat nuorten poliittisen osallistumisen näkökulmasta huomionarvoisia.

Digitalisaatio

Digitalisaation teema esiintyy hallitusohjelmassa kahdessa kärkihankkeessa. Julkisten palvelujen digitalisoinnin kärkihankkeen tavoite vahvistaa ”kansalaisten oikeutta valvoa ja päättää itseään koskevien tietojen käytöstä” (s. 26) on kaikkien kansalaisten kannalta myönteinen. Nuorten kannalta hanke on erityisen tervetullut, koska he kuuluvat digitaalisilta taidoiltaan vahvimpiin kansalaisryhmiin. Nuorten voidaan odottaa oppivan käyttämään digitalisoituvia julkisia palveluja muita nopeammin. Myös digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristöä koskeva kärkihanke (s. 27) voi hyödyttää juuri nuoria, mikäli sen seurauksena syntyy uusia digitaalialan työpaikkoja tai muita vahvaa digitaalista osaamista vaativia työpaikkoja. Kuten edellä kävi ilmi, työllistyminen puolestaan vahvistaa myös poliittisen osallistumisen edellytyksiä.

Digitalisaatio pitää sisällään mahdollisuuden ”tasa-arvoistumiseen”, jolloin digitaalisten taitojen opiskelu ja niissä harjaantuminen lisäävät kiinnostusta erilaiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen myös niillä, joiden lapsuuden perheessä osallistumismahdollisuudet ja -kulttuuri on ollut kapeampaa. Hallitusohjelman digitalisaatiopainotuksilla on kuitenkin rajoituksensa. Hallitusohjelma tähdentää kansalaisten oikeutta heitä koskeviin tietoihin, mutta ei vailla kansalaisuutta maassa asuvien vastaavia oikeuksia. Lisäksi digitalisaatiota olisi ollut syytä pohtia ”normalisaatiohypoteesin” toteutumisen riskin näkökulmasta. Digitalisaatio saattaa nimittäin vahvistaa olemassa olevia eriarvoisuuksia tai synnyttää uudentyyppisiä eriarvoisuuksia. Vaikka sosiaalinen media on madaltanut kynnystä yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen, se myös kärjistää jakoa verkostojen keskiössä ja reunoilla sijaitseviin nuoriin, joilla on keskenään hyvin erityyppiset vaikutusmahdollisuudet. Tämä kehityskulku tunnetaan englanninkielisessä tutkimuskirjallisuudessa käsitteellä ”digital divide” (Vaccari 2013).

Vaikka sosiaalinen media on madaltanut kynnystä yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen, se myös kärjistää jakoa verkostojen keskiössä ja reunoilla sijaitseviin nuoriin, joilla on keskenään hyvin erityyppiset vaikutus­mahdollisuudet.

Maahanmuuttopolitiikka

Hanna Wassin ja Marjukka Weiden (2015) tuoreesta tutkimuksesta käy ilmi, että maahanmuuttaneiden äänioikeutettujen syntyperäisiä suomalaisia matalampi äänestysaktiivisuus vuoden 2012 kunnallisvaaleissa johtui osin heidän heikommasta sosioekonomisesta asemastaan. Hallitusohjelman maahanmuuttopoliittista linjausta voidaankin tarkastella myös demokratian, poliittisen osallistumisen ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Hallitusohjelman maahanmuuttopoliittisessa linjauksessa todetaan, että EU-alueen ulkopuolisen työvoiman tarveharkintaa lievennetään, kun se on työllisyyden ja julkistalouden kannalta perusteltua. Näin pyritään nopeuttamaan erityisosaajien yrityskohtaista työllistymistä, sekä turvaamaan alueellinen ja alakohtainen työvoiman saatavuus. Linjauksella pyritään lisäksi käytännön prosessien helpottamiseen (s. 38). Erilaisilla koulutukseen ja työelämään liittyvillä toimilla voitaneen siis näin parantaa myös maahanmuuttaneiden poliittisen integraation mahdollisuuksia, millä on erityisen suuri merkitys juuri nuorten kohdalla.

Kansalaistaminen ja maassa oleskelun kesto lisäävät niin ikään äänestysaktiivisuutta. Pidempään maassa olleille on tavallisesti kertynyt enemmän perustietoa Suomen politiikkaan liittyvistä asioista ja valmiuksia hankkia tietoa suomenkielellä. Hallitusohjelman tavoite lisätä ja parantaa kotoutettavien kielen opetusta (s. 38) voi osaltaan tukea näitä valmiuksia.

Hallitusohjelmassa kannustetaan avoimeen keskusteluun maahanmuuttopolitiikasta rasismia välttäen (s. 37). On tärkeää huomata, että julkisessa keskustelussa käytetyillä puhetavoilla voi olla vaikutusta maahanmuuttaneiden osallistumishalukkuuteen. Puhetapa, jossa tulijat ymmärretään kansalaisina ja työntekijöinä, voi edistää poliittista osallistumista. Käytännössä yhteiskunnallinen ilmapiiri on maahanmuuttoon liittyvien kysymysten osalta kuitenkin polarisoitunut ja halu keskinäiseen vuoropuheluun on paikoin vähäistä. Tämä oletettavasti heikentää myös maahanmuuttaneiden yhteiskunnallisen ja poliittisen osallisuuden tunnetta.

Lopuksi

Poliittinen osallistuminen heijastaa nuorten yleistä hyvinvointia, kuten taloudellista asemaa, terveydentilaa ja sosiaalisia verkostoja. Niitä vahvistamalla voidaan parantaa myös yhdenvertaisen yhteiskunnallisen toimijuuden edellytyksiä. Osallistuminen riippuu paitsi yksilöiden omista ominaisuuksista, myös niistä vaikuttamisen kanavista, joita heillä on käytössään. Poliittisilla päätöksillä näitä kanavia voidaan lisätä suhteellisen helposti. Hallitusohjelmassa olisikin voitu korostaa kansalaisyhteiskunnan roolia, ja kansalaisten mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon vaalien välillä esimerkiksi kansalaisaloitteen kautta. Tämä olisi korostanut myös valtioneuvoston demokratiapoliittinen selontekoon (Oikeusministeriö 2014, 42) kirjattua linjasta toteuttaa nykyisen hallituskauden aikana arvio kansalaisaloitelain toteutumisesta ja menettelystä.

Sähköisen äänestämisen ja muiden sähköisten vaikuttamiskäytäntöjen kehittäminen olisivat olleet tervetulleita täydennyksiä digitalisaatiota koskeviin toimenpiteisiin. Niiden merkitys on huomioitu myös periaatepäätöksessä demokratian kehittämisessä (Oikeusministeriö 2010, 15), jossa on asetettu tavoitteeksi Suomen sijoittuminen maailman kymmenen kärkimaan joukkoon verkkodemokratiavertailussa 2010-luvun loppuun mennessä sekä rakentaa valtionhallinnon ja eduskunnan yhteinen verkkodemokratian infrastruktuuri. Monipuolisten digitaalisten osallistumisväylien kehittäminen on erityisen merkityksellistä nuorille, joiden identiteetti ja toimintatavat yhteiskunnallisina vaikuttajina ovat vielä muotoutumassa.

Sähköisen äänestämisen ja muiden sähköisten vaikuttamiskäytäntöjen kehittäminen olisivat olleet tervetulleita täydennyksiä digitalisaatiota koskeviin toimenpiteisiin. Niiden merkitys on huomioitu myös periaatepäätöksessä demokratian kehittämisessä, jossa on asetettu tavoitteeksi Suomen sijoittuminen maailman kymmenen kärkimaan joukkoon verkkodemokratiavertailussa 2010-luvun loppuun mennessä.

Viitteet

1    Mainituissa tutkimusprojekteissa on hyödynnetty Tilastokeskuksen tuottamiin yksilötason rekisteriaineistoja, joissa rekisteripohjainen tieto äänioikeuden käyttämisestä on yhdistetty henkilötunnuksen perusteella erilaisiin äänestäjän taustatietoihin. Vastaavasti vanhemmat ja lapset on yhdistetty toisiinsa henkilötunnuksen perusteella. Tässä katsauksessa hyödynnetyistä aineistoista vuoden 1999 eduskuntavaalien aineisto kattaa Ahvenmaa pois lukien koko maan. Vuoden 2012 kunnallisvaalien aineisto on puolestaan peräisin niiltä äänestysalueilta, joissa on siirrytty  käyttämään sähköistä äänioikeusrekisteriä. Jälkimmäinen aineisto pitää sisällään yhteensä 539 839 äänioikeutettua.

Lähteet

Lahtinen, Hannu, Wass, Hanna ja Sund, Reijo. 2015. Terveyden vaikutus vaaliosallistumiseen ja käsityksiin perusturvasta. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.), Ihmisarvoinen nuoruus: nuorisobarometri 2014. Helsinki: opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta, Nuorisotutkimusseura.

Oikeusministeriö. 2010. Periaatepäätös demokratian edistämisestä Suomessa. Mietintöjä ja lausuntoja 17/2010. Helsinki: oikeusministeriö.

Oikeusministeriö. 2014. Avoin ja yhdenvertainen osallistuminen. Valtioneuvoston demokratiapoliittinen selonteko. Selvityksiä ja ohjeita 14/2014.

Vaccari, Christian. 2013. Digital politics in Western democracies: a comparative study. Baltimore: John Hopkins University.

Wass, Hanna ja Weide, Marjukka. 2015. Äänestäminen osana poliittista kansalaisuutta. Maahanmuuttotaustaisten äänioikeutettujen osallistuminen vuoden 2012 kunnallisvaaleissa. Selvityksiä ja ohjeita 26:2015. Helsinki: oikeusministeriö.

Nuoruus hallitusohjelmassa -kirjoitussarja

Nuoruus hallitusohjelmassa -kirjoitussarjassa parikymmentä tutkijaa tarkastelee ennakoiden Sipilän hallitusohjelman nuorisovaikutuksia oman osaamisalueensa näkökulmasta.  Kirjoitussarjan tavoitteena on paitsi tunnistaa, käsitteellistää ja kuvata hallitusohjelman nuorisovaikutuksia, myös problematisoida niitä. Kirjoittajiksi on kutsuttu monitieteinen joukko tutkijoita niin Nuorisotutkimusverkoston sisältä kuin sen ulkopuolelta – yliopistoista ja tutkimuslaitoksista.

Kirjoittajat

Hanna Wass

VTT, dosentti
akatemiatutkija ja yliopistonlehtori
Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitos

Wass tarkastelee viisivuotisessa akatemiatutkijahankkeessaan (2013–2018) ”Tasapuolisuus äänestämisessä ja ehdokasvalinnassa” yhdenvertaisen poliittisen osallistumisen edellytyksiä. Wass on myös professori Mikko Mattilan johtaman akatemiahankkeen ”Terveys ja poliittinen kiinnittyminen” (2013–2017) jäsen. Hän toimii Suomen vaalitutkimuskonsortion johtoryhmässä ja vuoden 2015 eduskuntavaalitutkimuksen pääraportin toisena toimittajana.

Hannu Lahtinen

tohtorikoulutettava
Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden
tohtoriohjelma

Lahtinen valmistelee väitöskirjaa ammattiasemaperustaisen yhteiskuntaluokan vaikutuksesta äänestämiseen. Hän on myös mukana Suomen Akatemian rahoittamissa ”Terveys ja poliittinen kiinnittyminen” sekä ”Tasapuolisuus äänestämisessä ja ehdokasvalinnassa” -tutkimusprojekteissa.

Pertti Ahonen

professori
Helsingin yliopiston yleinen valtio-oppi

Ahonen johtaa Koneen säätiön rahoittamaa tutkimushanketta ”Digital Social Sciences” (2015–2017).