Nuoret turvapaikanhakijat ja luottamuksen rakentuminen arjen käytännöissä

Karim Maiche

Lue Näkökulma pdf-tiedostona täältä

Viime vuonna Suomeen saapui 3024 alaikäistä yksin tullutta turvapaikanhakijaa. Tämän vuoden elokuuhun mennessä heitä on tullut 323. Maahanmuuton nopea kasvu on nostattanut voimakkaita reaktioita ja kärjistänyt keskustelua vaikean taloustilanteen keskellä. Suomalaisten luottamus valtioon ja sen instituutioihin on silti yhä korkealla (Kansan arvot 2015 -tutkimus). Millaisissa arjen käytännöissä yksin Suomeen tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat rakentavat luottamustaan Suomeen ja suomalaisiin?

Kati Turtiainen on korostanut väitöskirjassaan keskinäisen kunnioittamisen ja tunnustamisen merkitystä pakolaisten ja viranomaisten luottamuksen rakentumisessa Suomessa (Turtiainen 2012). Luottamuksella on Turtiaisen mukaan keskeinen rooli positiivisten riippuvuussuhteiden muodostumisessa, jotta pakolaisten toimijuuden ja itsenäisyyden tila ei kutistu arjen käytännöissä. Luottamus liitetään usein ihmisen sosiaaliseen pääomaan, jonka vahvistuminen auttaa maahanmuuttajien verkostoitumista ja kiinnittymistä uuteen yhteiskuntaan.

Viime vuosisadan alkupuolella kirjoittanut sosiologian klassikko Georg Simmel painotti luottamuksen roolia yhteiskuntaa ylläpitävänä sidosvoimana: ”Luottamus on yksi tärkeimmistä synteettisistä voimista yhteiskunnassa.” Simmelin mukaan luottamusta ei luoda pelkästään ylhäältä alas -periaatteella, vaan se syntyy ja rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Turvapaikanhakijoiden luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin on muuttuneessa elämäntilanteessa koetuksella myös viranomaistahojen ulkopuolella. Keskinäinen kunnioittaminen ja vastavuoroinen tunnustaminen ovat tärkeitä luottamuksen rakentumisessa kaikissa kohtaamisissa. Näin on etenkin silloin kun kyse on henkilöistä, jotka saapuvat Suomeen sota-alueilta ja joilla voi olla elämänhistoriassaan monia traumaattisia kokemuksia viranomaisten toimintatavoista, vainosta ja korruptiosta. 

Luottamuksen rakentuminen vastaanottokeskuksessa: odottelua ja epävarmuutta

Yksin tulleet lapset ja nuoret on Suomessa sijoitettu erillisiin ryhmäkoteihin, tukiasuntoloihin tai mahdollisten sukulaisperheiden luo yksityismajoituksiin, joissa heille taataan välitön suoja ja turvallinen ympäristö, välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut, toimeentulo, opintotoiminta, tulkkipalvelut sekä neuvonta oikeusavussa. Teimme Nuorisotutkimusverkoston tutkijaryhmän kanssa kenttätyötä Etelä-Suomessa sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa, jossa asui noin 40 nuorta alaikäistä turvapaikanhakijaa. Emme keskittyneet heidän lähtömaihinsa emmekä matkaan Euroopan halki Suomeen vaan arjen käytäntöjen rakentumiseen heidän saavuttuaan Suomeen.

Nuoret ovat joutuneet jättämään taakseen perheensä ja lähipiirinsä. Asumisyksikössä hankituilla kokemuksilla on tärkeä rooli nuorten luottamuksen rakentumisessa viranomaisiin, asumisyksikön henkilökuntaan ja paikallisväestöön – niin aikuisiin kuin nuoriin. Näimme, miten asumiskeskuksessa asuvien nuorten keskinäiset suhteet muodostuvat läheisiksi, vaikka myös ryhmäytymistä tapahtuu ja henkilökohtaiset suhteet vaihtelevat. Hennalan vastaanottokeskuksen johtajan Markku Heikkilän mukaan matkalla koettu kova kohtelu on osaltaan taustalla eräänlaisen ryhmäkäyttäytymismallin ja ”kimppapuolustamisjärjestelmän” muotoutumisessa: jos yhtä uhataan, kaikki ovat mukana puolustamassa.

Nuoret saavat toisiltaan vertaistukea, ja heillä on kova halu rakentaa luottamukseen perustuvia ystävyyssuhteita.

”Meillä on yhteiset kokemukset. Olemme kaikki kaukana perheistämme.”

”Yksi hankaluus on se, että olemme yksinäisiä, kaukana perheestämme. Pitää pärjätä sen ajatuksen kanssa ja saada ajatukset muualle.”

”Olemme kaikki yhdessä ja juttelemme, menemme huoneesta toiseen.”

Nuorten ja asumisyksikössä työskentelevien ohjaajien väliset suhteet näyttäytyivät myönteisinä, ja nuoret kertoivat saavansa usein apua ohjaajiltaan. Ohjaajilla oli erilaisia rooleja suhteessa asumisyksikön nuoriin. Nuorille merkittävää on luottamuksen saavuttaminen kaikissa tilanteissa ja rooleissa. Apu ja läheisyyden tunne on heille keskeinen luottamuksen lähde ja kriteeri.

”He pystyvät ainoastaan auttamaan meitä siinä, että suunnittelevat meille arkipäivän ohjelmaa.”

”Itse voisin sanoa, että en ole kovin läheinen heihin. En puhu hirveästi heidän kanssaan ja minulla on paljon pyyntöjä, joista pystyvät sitten toteuttamaan ainoastaan yhden. En ole kovin läheinen heidän kanssaan.”

Työntekijät joutuvat tasapainottelemaan henkilökohtaisen suhteen luomisen ja ammattiroolin välillä. Ohjaajat kokivat nuorten luottamuksen rakentumisen henkilökohtaisena onnistumisena – ikään kuin palkkiona ja tunnustuksena työlleen.

Adam B. Seligman on korostanut, että ihmisen kokema  epävarmuus ajaa luottamaan toiseen ihmiseen (ks. Ilmonen 2002, 31). Nuoret olisivat varmasti halukkaampia etsimään syvempiäkin ystävyyssuhteita, mutta ohjaajien ammattietiikka edellyttää tietyn välimatkan säilyttämistä. Jokainen työntekijä joutuu päättämään, mihin ammattietiikan ja ystävyyden häilyvän rajan vetää. Ohjaajat esimerkiksi kertoivat sulkevansa sosiaalisessa mediassa asumisyksikön nuoret ystäväpiirinsä ulkopuolelle. Myös kielimuuri vaikuttaa nuorten ja ohjaajien luottamukseen ja jokapäiväisiin suhteisiin.

Entä voivatko ohjaajat luottaa nuoriin? Eräs ohjaaja toteaa:

”Se on kaksipiippuinen juttu. Kun tekee työtä poikien kanssa, niin periaatteessa mun pitää uskoo ja haluan uskoa kaiken mitä ne minulle kertoo. Sitten loppujen lopuksi tässä arjessa näkyy se, että kun me kuvittelemme tuntevamme nämä pojat, eli että olemme viettäneet arkea yhdessä ja ajatellaan helposti, että nämä on tällaisia meidän kilttejä poikia täällä, niin sitten jossain tilanteissa tulee ilmi, että eihän me oikeasti tunneta heitä. Emme me tiedä niistä taustoista. Me tiedetään se mitä he ovat halunneet kertoa. Me emme edes tiedä mitä he ovat kertoneet edustajalle ja sosiaalityöntekijälle, koska se ei kuulu meille, elleivät he itse sitä halua jakaa.”

Sosiaalityöntekijän ja terveydenhuollon ammattilaisten rooli on luottamuksellisen tiedon välityksessä keskeinen. Kun nuorten intiimejä asioita tai terapiaan liittyviä kysymyksiä käsitellään, myös tulkin rooli korostuu. Tulkkien vaihtuvuus vaikeuttaa luottamuksellisen suhteen rakentumista tärkeissä hoitosuhteissa, kuten yksi terveydenhuollon ammattilainen kertoo:

”Terapiaan, missä yksi meidän poika käy, on ollut hirveen vaikeeta löytää sellaista tulkkia, joka sitoutuisi siihen. Sen pitäisi olla joka kerta sama. Nyt hänelle soitellaan jo kolmatta, jotta saisimme sellaisen johon hän luottaisi.” 


Asumisyksiköstä muodostuu keskeinen ikkuna suomalaiseen yhteiskuntaan sekä nuoren ensimmäinen ympäristö, jossa käsitykset arjen käytännöistä Suomessa rakentuvat.


Asumisyksiköstä muodostuu keskeinen ikkuna suomalaiseen yhteiskuntaan sekä nuoren ensimmäinen ympäristö, jossa käsitykset arjen käytännöistä Suomessa rakentuvat. Oleskelulupaprosessin hidas eteneminen ja siihen liittyvä odotus (ks. Honkasalon teksti tässä kirjoitussarjassa), epävarmuus tulevaisuudesta, läheisten puuttuminen ja mahdolliset traumaattiset kokemukset ovat keskeisessä asemassa nuoren luottamuksen rakentumisessa. Siirtymät asumisyksiköstä toiseen eivät edistä nuorten turvallisuudentunteen lisäämistä, kuten yksi nuori kuvasi asumisyksikkönsä sulkeutumista ja muuttoa uuteen paikkaan:

”Tämä on todella hankalaa. Kun tulin sieltä tänne, se on sama kuin aloittaisi ihan nollasta. Vanhassa paikassa ohjelmat alkoivat olla selvillä. Olen ollut täällä kolmisen viikkoa, eivätkä suunnitelmat ole vieläkään selvillä.”

Nuorilla ei ole ollut juuri mahdollisuuksia vaikuttaa, minne heidät tai heidän mahdolliset läheisensä siirretään Suomeen saapumisen jälkeen. Juuri kun nuori on juurtunut ympäristöönsä, rakentanut luottamuksellisia sosiaalisia suhteita ja kasvattanut sosiaalista pääomaansa, pitää muuttaa täysin uuteen paikkaan ja aloittaa alusta kaiken epävarmuuden keskellä.

Vastaanottokeskuksen ulkopuolella: opiskelua ja harrastuksia

Nuoret rakentavat sosiaalista elämäänsä myös asumisyksikön ulkopuolella, jossa korostuvat yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten suhtautuminen maahanmuuttajiin, turvapaikanhakijoihin tai ulkomaalaisiin yleensä sekä nuorten luottamuksen rakentuminen instituutioita kohtaan. Keskeisiä sosiaalisen kohtaamisen tiloja haastattelemillemme nuorille ovat koulu ja harrastukset. Etenkin koulussa käynti koetaan tärkeänä, paitsi uusiin ihmisiin tutustumisen myös erityisesti suomen kielen kannalta, jota koulussa pääasiallisesti opiskellaan.

Lain mukaan oppivelvollisuus ulottuu 16-vuotiaisiin saakka, minkä etenkin 17 vuotta täyttäneet nuoret kokivat epäreiluna. Lopulta kaikki asumisyksikön nuoret kuitenkin pääsivät erityisjärjestelyiden kautta opiskelemaan. Onnistuivatko nuoret sitten luomaan koulussa ystävyyssuhteita suomalaisten nuorten kanssa?

”Ei hirveesti. En ole tutustunut koulussakaan ja koulumme on vähän syrjässä. Ainoastaan kahteen opettajaan olen tutustunut.”

Luottamuksen rakentuminen ja sitoutuminen toisiin ihmisiin edistävät epävarmuuden vähentymistä, niin tunteiden kuin tiedonkin tasolla (ks. Molm, Takahashi ja Peterson 2000). Nuorten turvapaikanhakijoiden kontaktit suomalaisopiskelijoiden kanssa jäävät helposti ohuiksi. Anne Mari Souto (2011) on tutkinut ”tavallisen suomalaisuuden” ehtoja suomalais- ja maahanmuuttajanuorten kohtaamisissa. Nuorten ”tavallistaminen” pitää sisällään nuorten yksilöllisten erojen neutraloimista ja piilottamista (ks. Tolonen 2002), ja suomalaisuudesta tulee vain ”tiettyjen” etuoikeus. Yksin tulleilta turvapaikanhakijoilta nämä kriteerit jäävät toisten silmissä täyttymättä, ja kommunikaatiota vaikeuttaa suomen kielen taidon puute.


Kuva: Mostafa Mohammad Ali

Haastattelemamme nuoret kokevat Suomen ja suomalaiset pääsääntöisesti myönteisesti. Käytännössä ystäviä on kuitenkin vaikeaa löytää, jos vastavuoroisuuden ehdot rakoilevat jo yhteisen kielen puutteen vuoksi. Koulussa ei ole helppo rakentaa ystävyyssuhteita, ja haastatteluissa nuoret turvapaikanhakijat kertoivat etteivät tiedä, kuinka voisivat saada suomalaisia kavereita:

”Sen voin sanoa, että suomalaiset ovat todella kylmiä ja ehkä tavallaan ymmärrän, että he eivät ole nähneet niin paljoa ulkomaalaisia. Sitä paitsi, en osaa itsekään suomen kieltä, enkä voi kommunikoida, jos haluaisin kysyä jotakin. Jos joku kysyy jotain minulta, en osaa vastata.”


Harrastukset ovat hyvin tärkeä tutustumispaikka ja molemminpuolista luottamusta rakentava konteksti.



Nuorilla on ollut jonkin verran mahdollisuuksia muodostaa ystävyyssuhteita paikallisten vapaaehtoisten asumiskeskuksessa erilaista toimintaa järjestävien työntekijöiden kanssa, ja joillakin asumisyksikön pojista on ollut suomalaisia tyttökavereita. Harrastukset ovat hyvin tärkeä tutustumispaikka ja molemminpuolista luottamusta rakentava konteksti. Myös harrastusten parissa sosiaaliset verkostot muodostuvat havaintojemme perusteella lähinnä muista asumisyksikön nuorista, joskin kännykän ja sosiaalisen median välityksellä nuorilla on mahdollista pitää yhteyttä laajempaan sosiaalisten suhteiden verkostoon.

Monet nuorista pelaavat jalkapalloa suomalaisessa jalkapalloseurassa, mutta kontaktit nuorten ja suomalaisten välillä ovat jääneet pelikentilläkin ohuiksi. Tätä havainnollistaa erään asumisyksikön ohjaajan vastaus kysymykseen siitä, ovatko asumiskeskuksen nuoret saanet pelikavereita suomalaisista? 

”Ei tietääkseni, en oo nähny ainaskaan täälläkään. Mä kävin kerran saattamas siinä ku niil oli Larussa peli, ni siel oli sit yks suomalainen, samas joukkuees pelannu, kulki samas bussissa, mut se selkeesti niinkun hakeutui muualle. Käveltiin sitten Larussa kentälle, ni seki meni eri matkaa, et tota, mikä oli mun mielest aika hassuu, ku samas jengissä. Mä, mä en oikein tiedä. Se on kans se kieliasia, mikä on varmaan aika haasteellista molemmille osapuolille”.

Nuoret turvapaikanhakijat ja suomalaiset nuoret eivät onnistu helposti rakentamaan syviä luottamuksellisia ystävyyssuhteita. Joissain tapauksissa asiaan vaikuttavat kielitaidon puute ja jyrkentyneet yhteiskunnalliset arvot. Samaan aikaan Suomi on myös monikulttuuristunut, mikä saattaa alentaa kynnystä tutustua nuoriin turvapaikanhakijoihin, eivätkä nuorten kokemukset rasismista nousseet laajasti esiin keräämässämme aineistossa (ks. lisää Nuorisobarometri 2014, 80–82). Myös ohjaajien mukaan turvapaikanhakijanuoret ovat paljolti säästyneet viime vuosina velloneelta kireältä maahanmuuttokeskustelulta.

Lopuksi

Nuorten turvapaikanhakijoiden suhteet suomalaisiin nuoriin ovat monella tapaa ohuet. Kenttätyön aikana myös omat kokemukseni ja suhteiden rakentaminen nuoriin jäivät positiivisista kohtaamisista huolimatta usein pinnallisiksi. Yhteisen kielen puuttuminen korostaa tulkin erityistä roolia. Pohdittaessa nuorten turvapaikanhakijoiden luottamuksen rakentumista suomalaisessa yhteiskunnassa on tärkeää arvioida myös suomalaisten luottamuksen rakentumista suhteessa turvapaikanhakijanuoriin.


Tapaamiemme nuorten arki on hauras ja epävarma. He kokevat epävarmuuden turvapaikkapäätöksestä, odottamisen ja aktiviteettien vähäisyyden usein hyvin raskaana.


Tapaamiemme nuorten arki on hauras ja epävarma. He kokevat epävarmuuden turvapaikkapäätöksestä, odottamisen ja aktiviteettien vähäisyyden usein hyvin raskaana. Tulevaisuuttaan he rakentavat varovasti elämällä päivän kerrallaan. Heillä on pääsääntöisesti hyvät suhteet muiden nuorten ja ohjaajien kanssa asumisyksikössä. Toisaalta he eivät välttämättä voi tai uskalla rakentaa kovinkaan syviä ihmissuhteita, ja voivat kokea olevansa yksin epävarman tilanteensa keskellä. Perheiden yhdistäminen ja yhteys läheisiin on tärkeää nuorten hauraan kehitysvaiheen kannalta. Luotammeko nuorten elämäntarinoihin vai asemoimmeko heidät erilaisten negatiivisten käsitysten kautta?


Luottamus on keskeinen myönteisten riippuvuussuhteiden rakentamisen elementti. Tarvitaan tunnustamista, huolenpitoa ja oikeuksien kunnioittamista.


Luottamus on keskeinen myönteisten riippuvuussuhteiden rakentamisen elementti. Tarvitaan tunnustamista, huolenpitoa ja oikeuksien kunnioittamista. Hyvät kokemukset suomalaisista viranomaisista voivat vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Luottamuksella viranomaisiin ja instituutioihin on positiivisia vaikutuksia myöhempään yhteiskuntaan kiinnittymiseen, arjen ihmissuhteisiin ja elämän muodostumiseen. Onnistuneet kohtaamiset ja vastavuoroisuus suomalaisten kanssa lujittavat luottamusta ja yhteiskunnallista jäsenyyttä.

Kirjoittaja

Karim Maiche
Tutkija
Tampereen yliopisto

Lähteet

Gellner, Ernst (1988) Trust, Cohesion, and the Social Order. Teoksessa Diego Gambetta (toim.) Trust: Making and Breaking Cooperative Relations. Lontoo: Basil Blackwell, 142–157.

Ilmonen, Ilmonen (2002) Sosiaalinen pääoma ja luottamus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 9–38.

Kansan arvot 2015 -tutkimus – Kansalaiset huolissaan turvallisuudesta, rasismista ja Suomen taloudesta.

Molm, Linda D. & Takahashi, Nobuyuki & Peterson, Gretchen (2000) Risk and Trust in Social Exchange: An Experimental Test of a Classical Proposition. American Journal of Sciology 105, 1396–427.

Myllyniemi, Sami (toim.) (2015) Ihmisarvoinen nuoruus – Nuorisobarometri 2014. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.

Souto, Anne-Mari (2011) Arkipäivän rasismi koulussa: Etnografinen tutkimus suomalais- ja maahanmuuttajanuorten ryhmäsuhteista. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.

Tolonen, Tarja (2002) Suomalaisuus, tavallisuus ja sukupuoli nuorten näkemyksissä. Teoksessa Tuula Gordon & Katri Komulainen & Kirsti Lempiäinen (toim.) Suomineitonen hei! Kansallisuuden sukupuoli. Tampere: Vastapaino, 246–266.

Turtiainen, Kati (2012) Possibilities of trust and recognition between refugees and authorities – Resettlement as part of durable solution to forced migration. Jyväskylä: Jyväskylä Studies in Education.

Kova kohtelu näkyy nuorissa turvapaikanhakijoissa – matka Euroopan halki jättää jälkensä. Yle uutiset 21.1.2016.