Näkökulma 20: Meneekö lapsi pesuveden mukana?

Elina Pekkarinen

Lue Näkökulma 20 pdf-tiedostona täältä.
Lue Näkökulmien 19-20 yhteinen julkaisutiedote.

V: (Isä) oli tosi semmonen, et se veti aina äidin pankkitilin tyhjäks. Et ku verhoissa on alhaalla niit saumoja, niin meillä oli aina ruokarahat siellä piilossa, et se ei saanut niitä. Ja sit se oli aina sillee, et nyt hän lähtee hakee töitä. Se jäi työttömäksi silloin joskus 90-luvulla tai silloin. Sillä varmaan siitä johtu ne. Sit se saatto tulla takas joskus viikon päästä ku se olikin jäänyt sille tielleen. (Haastattelu)1

Oheisessa sitaatissa lastensuojelun asiakkaana ollut nuori aikuinen kuvaa lapsuuttaan isän alkoholismin ja väkivaltaisuuden varjostamassa perheessä. Nuoren kokemus ei valitettavasti ole ainutkertainen. Suomessa tuhannet lapset ja nuoret kasvavat taloudellisten vaikeuksien, päihdeongelmien ja ristiriitojen keskellä. Juha Sipilän hallitusohjelmassa todetaan, että Suomessa lasten hyvinvointi on korkealla tasolla (mt., 8)2. Hallituskauden tavoitteeksi asetetaan lisäksi, että lasten ja perheiden hyvinvointi sekä omat voimavarat vahvistuvat entisestään (mt., 20).

Hallitusohjelmassa rakentuva ihanneihminen on pärjäävä, vastuunsa kantava, yritteliäs, luova ja oppimishaluinen suomalainen. Samalla hallitus esittää lukuisia toimenpiteitä, jotka heikentävät lapsiperheiden taloudellista asemaa ja uhkaavat tuoda huono-osaisten joukkoon lukuisia uusia perheitä. Tässä kirjoituksessa keskityn pohtimaan hallituksen esittämiä toimenpiteitä lasten ja lapsiperheiden näkökulmasta. Keskeinen kysymykseni on, vahvistetaanko hallituksen toimesta rakenteita, joissa ihmisyys voi kasvaa ja kukoistaa? Vai heikennetäänkö niitä? 

Pohjoismainen hyvinvointivaltio ja sosiaalipolitiikan perustelut 

Historiantutkimuksessa suomalaisen hyvinvointipolitiikan juuret paikannetaan 1500- ja 1600-lukujen ruotsalaisiin maakuntalakeihin, joiden myötä perheen ja suvun merkitys vähäosaisten huolehtijana hiljalleen vähentyi. Köyhäinhoidon kehittymistä vauhdittivat paitsi kulkutaudit, myös irtolaisuuden lieveilmiöt, kuten kerjuu ja rikollisuus. (Pulma 1994.) Suomalaisella sosiaaliturvalla on siis vahva historia kansanterveyden ja yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä.

Murros suomalaisessa köyhäinhoidossa koettiin kahden katastrofin – 1860-
lu­vun nälkävuosien ja 1918 käydyn kansalaissodan – välissä. Teollistumiseen liittynyt vaurastuminen kärjisti taloudellista eriarvoisuutta ja kansainväliset keskustelut sosiaalisista ongelmista rantautuivat myös agraariseen Suomeen. Maaseudun tilattoman väestön asema ja vaivaisten huutokaupat herättivät kasvavaa kritiikkiä. (Jaakkola 1994.) Sosiaaliturvan eettinen ihmiskäsitys alkoi muovautua erityisesti kansaa jakaneen sisällissodan jälkeen. 

1900-luvun sotien jälkeinen talouskasvu loi edellytykset hyvinvointivaltiolle – siis järjestelmälle, jossa kehittynyt valtiollinen sosiaaliturvakoneisto vastaa kansalaisten universaalin minimielintason turvaamisesta (Urponen 1994; Karisto ym., 1997). 1960-luvulla hyvinvointivaltion kannatus lisääntyi entisestään, kun Pekka Kuusi eritteli humaanin sosiaalipolitiikan taloudelliset hyödyt: vakauden, kulutuksen ja tuotannon kasvun. (Kuusi 1961 teoksessa Karisto ym., 1997.) Myös työmarkkinoiden konsensus edisti sosiaaliturvan kehittämistä. Sosiaaliturvan taloudellinen perustelu sai viimein vahvaa tukea.


Monet julkiset palvelut, kuten lasten päivähoito,
ovat syntyneet jonkin sosiaalisen ongelman korjauspyrkimyksistä.


Pohjoismaisille hyvinvointivaltioille ominaista on ollut myös palveluihin perustuva sosiaalipolitiikka. Hyvinvointivaltiota rakennettaessa nimittäin huomattiin, ettei tulonsiirroilla voida ratkaista kaikkia kansalaisten arkielämän ongelmia – tai ainakin se tulisi kohtuuttoman kalliiksi. Julkisia palveluita tarvittiin tasaamaan kansalaisten alueellista ja elämäntilanteista johtuvaa eriarvoisuutta. Monet julkiset palvelut, kuten lasten päivähoito, ovatkin syntyneet jonkin sosiaalisen ongelman korjauspyrkimyksistä (Urponen 1994.) 


Perinteiset keinot, joiden on ajateltu ehkäisevän ongelmia,
tulkitaan nyt 
ongelmien aiheuttajiksi.


Suomalaisen sosiaaliturvan historia osoittaa, että suomalaista hyvinvointivaltiota rakennettaessa on ajateltu yhteiskunnallisen vakauden johtavan turvalliseen yhteiskuntaan, ja eettisyyden johtavan huolehtivaan yhteiskuntaan. On ajateltu, että taloudellinen turva johtaa toimeliaaseen yhteiskuntaan, ja että universaalit palvelut johtavat tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Juha Sipilän hallitusohjelmasta löytyvät nämä samat tavoitteet – turvallisuus, huolehtiminen, toimeliaisuus ja tasa-arvo – mutta keinot niiden tavoittamiseksi ovat toiset. Itse asiassa perinteiset keinot, joiden on ajateltu ehkäisevän ongelmia, tulkitaan nyt ongelmien aiheuttajiksi.

Ohjelman mukaan Suomi on ”näivettymisen kierteessä” sen vuoksi, ettei sosiaaliturvaa ja työmarkkinoita ole kyetty uudistamaan. Jäykät rakenteet ovat kahlinneet yrittäjyyttä ja luovuutta sekä latistaneet ihmisten oma-aloitteisuutta ja osallistumista. Ketteryys ja kilpailukyky on menetetty. Korjaustoimet kohdistetaan hyvinvointivaltion peruspilareihin: hallitus esittää jonkin verran leikkauksia tulonsiirtoihin, mutta erityisesti korotuksia erilaisiin maksuihin ja uudistuksia sosiaali- sekä terveydenhuollon palveluihin. Myös työmarkkinoiden konsensusperiaate on ajettu seinää vasten pakkolakipaketin uhalla. Hyvinvointivaltion rakenteet halutaan nopeasti purkaa, mutta mitä luodaan niiden tilalle? 

Suomalaislasten nykytila 

Ilmeisesti käsitys suomalaislasten hyvinvoinnista antaa rohkeutta esittää radikaaleja muutoksia lasten hyvinvointipalveluihin. Käsitystä suomalaislasten hyvinvoinnista on pidetty yksipuolisena, sillä Suomessa elää kymmeniä­tuhansia lapsia, joiden hyvinvointi on vaarantunut (esim. Bardy 2001; Unicef 2013; Salmi ym. 2014). 7,1 prosenttia 0–20-vuotiaista suomalaisista on lastensuojelun avohuollon asiakkaina (N=90 269). Kotinsa ulkopuolelle on sijoi­tettu 1,4 prosenttia alaikäisistä (N=17 958). 1,1 prosenttia (N=10 675) alaikäisistä on otettu huostaan. (Lastensuojelu 2014.) Noin 12 prosenttia suomalaislapsista elää köyhyysrajan alapuolella (Salmi ym. 20143). Lastensuojelun tarpeen yhteys pienituloisuuteen on havaittu toistuvasti tutkimuksissa (esim. Heino 2007; Hiitola 2008; Saarikallio-Torp ym. 2010; Paananen ym. 2012; Kestilä ym. 2012; Salmi ym. 2014; Pekkarinen 2016). Lapset eivät ole syyllisiä vanhempiensa ahdinkoon, mutta joutuvat kärsimään siitä eniten.


Suomessa elää kymmeniätuhansia lapsia,
joiden hyvinvointi on vaarantunut.



Nimettömällä soittajalla huoli lapsista: ovat likaisia ja usein nälissään. Ennen ovat käyneet pyytelemässä ruokaa, mutta nykyisin kaikki ovat kieltäytyneet antamasta. Isä on useimmiten humalassa. (Ote huostaanottoasiakirjoista)

Edellinen lainaus on huostaanottoasiakirjasta vuodelta 2013. Osa suomalaislapsista elää edelleen absoluuttisessa köyhyydessä. Käytännöt, joiden hallitus pelkää kahlitsevan ja näivettävän ihmisten toimeliaisuutta, ovat toisinaan välttämättömiä, jotta perheissään elävien lasten hyvinvointi voidaan taata. Riittävällä tuella ja kannattelulla tässä työssä voidaan onnistua, mutta korjaavan tuen tarvetta voitaisiin ehkäistä myös ennalta. Siksi perusturvasta huolehtiminen on välttämätöntä. Nyky-Suomessa on jo pitkään tiedetty, että perusturvan heikkoudet ajavat ihmisiä viimesijaisen tuen piiriin (Bardy ym. 2001). Lastensuojelun asiakasmäärät kasvavat ja leipäjonoissa riittää kävijöitä. 

Hallituksen lapsiin kohdistuvat toimenpiteet pähkinänkuoressa

Hallituksen lapsiin kohdistuvista säästöistä eniten huomiota ovat saaneet subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen sekä päivähoidon henkilöstömitoituksen suhteen muuttaminen (Liitteet 1–7, 16). Kymmenet asiantuntijalausunnot pitivät muutosta paitsi erittäin haitallisena myös tarpeettomana.4 Asiantuntijalausunnoista huolimatta lakiesitys hyväksyttiin. Suomi ei erotu enää edukseen muusta Euroopasta. Jopa kotihoidon mallimaassa Italiassa 3 vuotta täyttäneiden lasten osallistuminen ohjattuun varhaiskasvatukseen on huomattavasti Suomea yleisempää. (Lapsille tarjottava varhaiskasvatus… 2014; Early Childhood Education… 2014.) Hallitusohjelmassa tähdätään Suomeen, jossa lapsia hoidetaan kotona mahdollisimman pitkään. Tämä siitä huolimatta, että jopa taloustieteilijät ovat osoittaneet vertaisryhmässä tapahtuvan tavoitteellisen varhaiskasvatuksen hyödyt lapsen kehitykselle (Heckman 2011). Lasten kotihoidosta vastaavat erityisesti äidit, mikä on myös tasa-arvokysymys (vrt. Sinikka Aapola-Karin kirjoitus tässä sarjassa).


Hallituksen kaavailemat muutokset heijastuvat
tavallisten lapsiperheiden arjen talouteen pahimmillaan kasautuvasti.


Uudistuksista vähemmälle huomiolle ovat jääneet esiopetuksessa olevan lapsen hoidon järjestämisen mahdollistaminen maksullisena kerhotoimintana, luopuminen perusopetuksen ryhmäkoon pienentämiseen myönnettävistä valtionavustuksista, sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen 27,5 pro­sentin korotukset, päivähoitomaksujen korotus, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen korotukset ja vanhempainpäivärahan supistaminen. Hallitus esittää myös joukon aikuisväestöön kohdistuvia toimenpiteitä, joilla on suoria seurauksia lapsiperheiden käytettävissä oleviin tuloihin.5 (Ratkaisujen Suomi, Liite 6.)  Hallituksen kaavailemat muutokset heijastuvat tavallisten lapsiperheiden arjen talouteen pahimmillaan kasautuvasti. Lisäksi hallitus uhkaa vähentää perheiden yhdessä vietettyä aikaa leikkaamalla vuosi­lomien pituuksia. 

Arjen realismi lapsiperheissä 

E: Mites ne sijaisvanhemmat?

V: 90-luku, 90-luvun lama yrittäjäperhe, siinäpähän se vastaus on. Hirvee stressi, hirvee kiire koko ajan, ja prosessi käynnissä. Käydään koulussa, käydään eskarissa ja hirvee kiire muuten. Kauheesti velkaa ja yrityssaneerauksia ja muuta. Se on sitä harmaata arkea vaan vuodest sisään, vuodest toiseen.

E: Heijastuks se sun arkeen kuinka paljon?

V: Tottakaihan ne heijastu, sillä mä muistan monesti se (tauko), että mä en muista kertaakaan, että mun kanssa olis leikitty. En yhen ainuttakaan kertaa. (Haastattelu)

Yllä nuori aikuinen muistelee lapsuutensa arkea kiireisessä sijaisperheessä. Hän ei muista, että aikuisilla olisi koskaan ollut aikaa leikkiä hänen kanssaan. Arjen pyörittäminen lapsiperheissä onkin usein melkoista taiteilua. Hallituksen kaavailemat taloudelliset tiukennukset kiristävät tilannetta entisestään, sillä pienistäkin lisämenoista syntyy lapsiperheessä nopeasti iso lasku. Edellisen hallituksen leikatessa lapsilisää kirjoitin Helsingin Sanomiin mielipide­kirjoituksen siitä, mitä kaikkea kahdeksalla eurolla saa. Nykyhallituksen lisämaksuissa puhutaan jo aivan toisista summista. Esimerkiksi iltapäivähoitomaksujen korotukset merkitsevät perheille kymmenien – monilapsisissa perheissä satojen – eurojen lisämenoja kuukaudessa iltapäivähoitomaksujen kaksinkertaistuessa 60 eurosta 120 euroon ja 80 eurosta 160 euroon hoitoajasta riippuen. 80 eurolla saa jo 111 kiloa perunoita, 80 litraa maitoa ja kaksikymmentä kiloa juustoa – siis kuukausien peruselintarvikkeet. Samaan aikaan päivähoitomaksuihin esitetään tuntuvia korotuksia, jotka kohdistuvat erityisesti keski- ja hyvätuloisiin palkansaajiin. Lapsiperheissä joudutaan pohtimaan, kasvavatko työssäkäynnin kustannukset ja haitat kotonaoloa suuremmiksi.


Hallituksen kaavailemat taloudelliset tiukennukset kiristävät tilannetta 
lapsiperheissä entisestään, sillä pienistäkin lisämenoista syntyy nopeasti iso lasku.


Hallituksen päätös korottaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja 27,5 prosentilla on merkittävä askel ulos hyvinvointivaltiosta, sillä Suomessa terveydenhuollon asiakasmaksut ovat kansainvälisesti tarkastellen olleet tähänkin asti suuret. Sitran selvityksen mukaan kotitalouksien maksama osuus terveydenhuollosta on Suomessa vertailumaiden korkein ja potilaiden valinnanmahdollisuus taas vähäinen6. Esimerkiksi Tanskassa ja Iso-Britanniassa asiakasmaksuja ei peritä potilailta lainkaan. (Aronkyntö 2010.) Suomalainen järjestelmä suosii parempiosaisia työterveyshuollon ja yksityisten palveluiden kautta, ja lääkäripalveluita käyttävätkin eniten suurituloiset ja vähiten pienituloiset. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi menestyy ”häkellyttävän huonosti”. (Kajantie 2014.) 

Palveluverkosto kuntoon 

Hallituksen kärkihankkeista lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma tähtää järjestelmän kokonaisvaltaiseen uudistamiseen. Muutosohjelman hankesuunnitelman luonnos on 11.1.2016 avattu yleiselle keskustelulle ja kommenteille otakantaa.fi-palvelussa. Muutosohjelmassa tunnustetaan lasten ja nuorten eriarvoistumiseen liittyvät ongelmat ja pyritään uudistamaan palvelujärjestelmää kokonaisvaltaiseksi asiakkaiden osallisuutta korostaen. Suunnitelmissa ovat kaikille tarkoitetut perhekeskukset, erityistason palveluiden uudistaminen sekä vaativien palveluiden osaamis- ja tukikeskukset. Yksinkertaistaen ajatuksena on, että matalan kynnyksen peruspalvelut olisivat saatavissa helposti ja vankempaa tukea saavat perheet tulisivat autetuiksi yhden keskuksen kautta.


Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa tunnustetaan
lasten ja 
nuorten eriarvoistumiseen liittyvät ongelmat ja
pyritään uudistamaan 
palvelujärjestelmää kokonaisvaltaiseksi 
asiakkaiden osallisuutta korostaen.


Muutosohjelma noudattaa hallitusohjelman linjaa. Se luottaa vankasti yksilöiden voimavaroihin, palveluiden keskittämiseen, eri tahojen väliseen kumppanuuteen ja verkostojohtamiseen. Kansainvälisiä kokemuksia tuodaan Skotlannista, Englannista, Hollannista ja Australiasta. Muutosohjelman keskeisenä tavoitteena ovat oikea-aikaisuuden ja vaikuttavuuden avulla saavutetut huomattavat kustannussäästöt.

Ohjelmassa luvataan vahvistaa erityisesti vanhemmuuden tukea. Lastensuojelun asiakasmäärien kasvu on 1990-luvulta asti selittynyt kuitenkin nuorisoikäisten asiakkaiden määrällisellä kasvulla pienten lasten lukumäärän pysyessä stabiilina. Vaikka vanhemmuuden tukeminen on tärkeää, nuorisoikäiset eivät tuesta enää samalla tavalla hyödy. Nuorisokysymys ohitetaan ohjelmassa lupaamalla ”selvittää” nuorten nykyiset palvelut ja niihin kehitteillä olevat uudistukset. Ohjelmassa luvataan myös ”koota” nuorten palvelukokemuksista tehtyä tutkimusta ja ”tarkastella” toisen asteen oppilaitosten palveluita. Ohjelman vetäjät ovat onnekkaita, sillä nuorisotutkimuksen piirissä on juuri selvitetty nuorten palvelukokemuksia (Aaltonen ym. 2015). Tulokset eivät lupaa palvelujärjestelmän uudistajille helppoja ratkaisuja. Apua tarvitsevat nuoret toivovat räätälöityjä palveluita ja riittäviä työntekijäresursseja - eivät identtisiä digitaalisia aktivointikonsepteja (vrt. Aaltosen ja Kivijärven tekstit tässä kirjoitussarjassa).

Muutosohjelmassa erotilanteet nostetaan erityistyöskentelyn kohteeksi sovinnollisuutta ja vanhemmuuden jatkuvuuden varmistamista korostaen. Uuden palvelukokonaisuuden avulla halutaan kohdata kaikki eroa harkitsevat lapsiperheet. Totta on, että avioeroihin liittyvät huolto- ja tapaamiskiistat kuormittavat lapsia ja järjestelmää erityisen paljon. Kaikista perheiden ongelmista juuri erotilanteiden nostaminen valtiollisen huolen kohteeksi on kuitenkin yllättävää - tehokkaampaa olisi tukea perheitä jo ennen erotilannetta. 

V: Mun isä on ollut alkoholisti ja tosi väkivaltainen mun äitii kohtaa. Niin sitten me aina saatiin häätö, ku mun isä joi niin paljon ja sitten möykkäs siellä. Ja sitten ku se aina kävi mun, siis vaan hakkas äitiä, niin sitten piti aina muuttaa ja sit oltiin välil turvakodissa ja välil siellä sun täällä ja välil kriisiasumisessa ja sit taas muualla. (Haastattelu) 

Edellisessä sitaatissa kuvaillaan avioeroa edeltävää perhe-elämää lapsen näkö­kulmasta. Uudistuksessa tulisi huolehtia siitä, ettei ylimääräisillä viranomaistapaamisilla tai sovinnollisuuden ja vanhemmuuden jatkuvuuden vaatimuksella vaikeuteta vaarallisesta ihmissuhteesta irtautumista. Perhesurmien sumasta on hyvin lyhyt aika. Parisuhdeväkivallan ehkäisy ei ohjelmassa ole kehittämisen kohteena. Turvakoteja tai eronneiden perheiden asumisen turvaamista, jotka edellä lainatussa haastattelussakin olivat elintärkeitä, ei muutosohjelmassa mainita lainkaan. 


Koko ohjelman onnistuminen riippuu siitä,
miten selvitään sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta
sekä kuntien ja itsehallintoalueiden vastuunjaosta.


Muutosohjelmassa ei ilmene, miten sosiaali- ja terveydenhuollon sektorit saadaan valtion mahtikäskyllä yhdistettyä - ja miten kunnalliset palvelut, kuten varhaiskasvatus, opetustoimi ja nuorisotyö tähän integroidaan. Se tiedetään, että Helsingissä sosiaali- ja terveysviraston yhdistäminen on herättänyt työntekijöissä epäluottamuksen, byrokraattisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia (Hakonen ym. 2015).  Koko ohjelman onnistuminen riippuu siitä, miten selvitään sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta sekä kuntien ja itsehallintoalueiden vastuunjaosta. Ennusmerkit valtavien muutosten loppuunsaattamiselle eivät ole kovin vakuuttavat.

Lopuksi: hukkuuko lapsi?

Aloitin tämän tekstin lainaamalla nuorta aikuista, joka kuvaili lapsuutensa perhe-elämää. Lastensuojelun tutkijana näkökulmani lasten arkeen on kärjistynyt, mutta valitettavaa todellisuutta monessa perheessä. Perinteisesti suomalainen yhteiskuntapolitiikka on perustunut käsitykseen, että tällaista arkitodellisuutta puskuroimaan tarvitaan aktiivista sosiaalipolitiikkaa, joka tulonsiirtojen ja palveluiden avulla tasoittaa ihmisten välistä eriarvoisuutta.7 Politiikka on perustunut pitkälti verotukseen, jonka avulla tulonjakoa on voitu tasoittaa ja hyvinvointipolitiikkaa rahoittaa. Myös työmarkkinaosapuolilla – palkansaajilla ja työnantajilla – on ollut järjestelmässä merkittävä rooli. 


Lamasta seuranneet talousvaikeudet olivat yhteydessä
vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmiin, 
ankaraan ja vähemmän ohjaavaan vanhemmuuteen ja sitä kautta 
lasten lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin.


Hyvinvointivaltio on pitkään ollut kritiikin kohteena, mutta viime aikoina kritiikki on saanut uusia piirteitä. Hyvinvointivaltio ei enää ole vain kallis, vaan suorastaan vaarallinen. Kärjistäen hallitusohjelmasta on luettavissa ajatus, että hyvinvointivaltio on synnyttänyt pahoinvointivaltion, joka näivettää kansalaisen. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miten palkansaajia kurittavat uudistukset auttaisivat luomaan hallituksen ihanneihmisen, joka on pärjäävä, vastuunsa kantava, yritteliäs, luova ja oppimishaluinen. Päinvastoin. Kivuliaiden toimenpiteiden kivuliain seuraus voi olla, että ihannelapset menevät hallituksen pesuveden mukana. Toimenpiteet voivat lisätä koettua huono-osaisuutta, joka taas on yhteydessä masennukseen, alhaiseen toimintakykyyn, passiivisuuteen ja heikkoon luottamuksentunteeseen (esim. Elovainio & Kortteinen 2012, Saari 2015). Jenni Leinosen (2004) tutkimus 1990-luvun laman seurauksista osoitti, että lamasta seuranneet talousvaikeudet olivat yhteydessä vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmiin, ankaraan ja vähemmän ohjaavaan vanhemmuuteen ja sitä kautta lasten lisääntyneisiin mielenterveys­ongelmiin. Turvattomat vanhemmat kasvattavat turvattomia lapsia. 

Kirjoittaja

Elina Pekkarinen
VTT, tutkijatohtori
Nuorisotutkimusverkosto

KUVA: Katja Tiilikka 

Viitteet 

1    Sitaatit ovat lainauksia käynnissä olevasta tutkijatohtorihankkeestani, jota rahoittaa Suomen Akatemia. Samoja aineisto-otteita on analysoitu tarkemmin tulevassa nuorisobarometrissä artikkelissa Pekkarinen, Elina (2016) Arjen ja elämänhallinnan ongelmat lapsuudenperheessä - lastensuojelun näkökulma. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Arjen jäljillä. Nuorisobarometri 2015. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto & Nuora, 163–179.

2    Unicefin kansainvälisessä vertailussa suomalaislasten hyvinvointi on korkealla tasolla. Tutkijat ovat esittäneet raportin tuloksista kuitenkin kriittisiä kommentteja esim. polarisaatioilmiöön liittyen.

3    Tuoreimmat saatavilla olevat lapsiköyhyysluvut ovat tosin vuodelta 2012.

4    Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen katsottiin heikentävän erityisesti varhaiskasvatusta kipeästi tarvitsevien lasten mahdollisuuksia osallistua joustavasti varhaiskasvatukseen, asettavan lapset eriarvoiseen asemaan vanhempien statuksen mukaan, vähentävän perheiden valinnanvapautta, vaikeuttavan työttömien sekä epätyypillisissä työsuhteissa olevien perheiden tilannetta, aiheuttavan levottomuutta lapsiryhmiin, heikentävän lasten keskinäistä yhteenkuuluvuudentunnetta, lisäävän kuntien byrokratiaa ja sitä myöten kustannuksia, lisäävän perheiden kategorisointia ja leimaamista, heikentävän maahanmuuttajaperheiden lasten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan, sekä lisäävän vanhempien uupumusta.

5    Tällaisia uudistuksia ovat jo mainitut sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen korotukset, ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennykset, ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus ja sitä seuraavien sairauspäivien palkanalennus, lomarahojen leikkauk­set, loppiaisen ja helatorstain palkattomuus, asumistuen kiristykset, asuntolainojen korkovähennysoikeuden pienennys, lääkekorvausten pienennys, lääkkeiden omavastuuosuuden lisäys, ruokavaliokorvauksen poistaminen, matkakorvausten muutokset ja joukkoliikennetuen alennukset.

6    Sitran selvityksessä vertailumaita olivat Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat, Iso-Britannia ja Saksa.

7    Juho Saari (2015) on tosin huomauttanut, ettei suomalainen sosiaalipolitiikka ole pitkiin aikoihin pyrkinyt aktiivisesti poistamaan eriarvoisuutta, vaan vain huolehtimaan köyhäinhoidollisista velvoitteista, ja niistäkin kolmannen sektorin toimintaan tukeutuen. 

Lähteet 

Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi & Ikäheimo, Salla (2015) Nuoret luukulla. Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto & THL. 

Aronkyntö, Timo (2010) Terveydenhuoltojärjestelmien kehityssuunnat Euroopassa. Sitran selvityksiä 16. Helsinki: Sitra. 

Bardy, Marjatta & Heino, Tarja & Salmi, Minna (2001) Mikä lapsiamme uhkaa? Suuntaviivoja 2000-luvun lapsipoliittiseen keskusteluun. Raportteja 263. Helsinki: Stakes.

Elovainio, Marko & Kortteinen, Matti (2012) Millä tavoin huono-osaisuus periytyy? Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Monipolvinen hyvinvointi. Nuorisobarometri 2012. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisoasiain neuvottelukunta, 153–167.

Hakonen, Marko & Lipponen, Jukka & Kaltiainen, Janne & Kupiainen, Olli-Jaakko (2015) Fuusiot henkilöstön näkökulmasta. Opas onnistuneeseen fuusioon ja case Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 17/2015. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Heckman, James (2011) The Economics of Inequality. The Value of Early Childhood Education. American Educator 35 (1), 31–47.

Heino, Tarja (2007) Keitä ovat uudet lastensuojelun asiakkaat? Tutkimus lapsista ja perheistä tilastolukujen takana. Stakes työpapereita 30/2007. Helsinki: Stakes.

Hiitola, Johanna (2008) Selvitys vuonna 2006 huostaanotetuista ja sijaishuoltoon sijoitetuista lapsista. Stakes työpapereita 20/2008. Helsinki: Stakes.

Jaakkola, Jouko & Pulma, Panu & Satka, Mirja & Urponen, Kyösti (1994) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisten sosiaalisen turvan historia. Helsinki: Sosiaaliturvan Keskusliitto.

Kajantie, Mira (2014) Lääkäripalveluiden käyttö jakaa väestöä. Hyvinvointikatsaus 4/2014. Helsinki: Tilastokeskus.

Kestilä, Laura & Väisänen, Antti & Paananen, Reija & Heino, Tarja & Gissler, Mika (2012) Kodin ulkopuolelle sijoitetut nuorina aikuisina. Rekisteripohjainen seurantatutkimus Suomessa vuonna 1987 syntyneistä. Yhteiskuntapolitiikka 77 (6), 599–620.

Key Data on Early Childhood Education and Care in Europe (2014) National Information Sheets 15/2014. Education, Audiovisual and Culture Executive Agency: Brysseli.

Lapsille tarjottava varhaiskasvatus vaihtelee ympäri Eurooppaa. Eurydice poimintoja (2014) Euroopan komissio.

Lastensuojelu 2014. Tilastoraportti 25/2015. Suomen virallinen tilasto, Lastensuojelu. THL.

Leinonen, Jenni (2004) Families in Struggle – Child Mental Health and Family Well-being in Finland During the Economic Recession of the 1990s: The Importance of Parenting. Helsinki: Helsingin yliopisto. 

Paananen, Reija & Ristikari, Tiina & Merikukka, Marko & Rämö, Antti & Gissler, Mika (2012) Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Raportti 52/2012. Helsinki: THL.

Pekkarinen, Elina: Mitä kahdeksalla eurolla saa? Helsingin Sanomat 29.3.2014.

Pekkarinen, Elina (2016) Arjen ja elämänhallinnan ongelmat lapsuudenperheessä – lastensuojelun näkökulma. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Arjen jäljillä. Nuorisobarometri 2015. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto & Nuora, 163–179.

Karisto, Antti & Takala, Pentti & Haapola, Ilkka (1997) Matkalla nykyaikaan. Elintason, elämäntavan ja sosiaalipolitiikan muutos Suomessa. Helsinki: WSOY.

Pulma, Panu (1997) Vaivaisten valtakunta. Teoksessa Jouko Jaakkola & Panu Pulma & Mirja Satka & Kyösti Urponen (1994) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisten sosiaalisen turvan historia. Helsinki: Sosiaaliturvan Keskusliitto, 15–70.

UNICEF Office of Research (2013) Child Well-being in Rich Countries: A comparative overview. Innocenti Report Card 11. Florence: UNICEF Office of Research.

UNICEF-raportti: Suomen lasten hyvinvointi maailman huippuluokkaa. (2013) Uutinen UNICEF:n kotisivuilla. 10.4.2013.

Saari, Juho (2015) Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla. Helsinki: Gaudeamus.

Saarikallio-Torp, Miia & Heino, Tarja & Hiilamo, Heikki & Hytti, Helka & Rajavaara, Marketta (2010) Lapset huostassa, vanhemmat ahdingossa. Teoksessa: Ulla Hämäläinen & Olli Kangas (toim.). Perhepiirissä. Helsinki: Kela.

Salmi, Minna ym. (2014) Lapsiperheiden toimeentulo. Teoksessa Johanna Lammi-Taskula  & Sakari Karvonen (toim.): Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, 82–104.

Urponen, Kyösti (1997) Huoltoyhteiskunnasta hyvinvointivaltioon. Teoksessa Jouko Jaakkola & Panu Pulma & Mirja Satka & Kyösti Urponen (1994) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisten sosiaalisen turvan historia. Helsinki: Sosiaaliturvan Keskusliitto, 163–260.