Nuorisotutkimus 4/2017

Teemanumero keskittyy vammaisuutta koskevaan tutkimukselliseen tyhjiöön ja pyrkii tuomaan esille sitä nuoriin ja lapsiin liittyvää vammaistutkimusta, jota Suomessa tehdään tällä hetkellä. 

Varastossa
Kuvaus

Teemanumero keskittyy vammaisuutta koskevaan tutkimukselliseen tyhjiöön ja pyrkii tuomaan esille sitä nuoriin ja lapsiin liittyvää vammaistutkimusta, jota Suomessa tehdään tällä hetkellä. Numeron työstämistä ovat implisiittisesti ohjanneet seuraavat kysymykset: Mitä annettavaa nuorisotutkimuksella on vammaistutkimukselle ja toisinpäin? Mitä voisi olla nuorisotutkimuksellinen vammaistutkimus? Teemanumeron ovat toimittaneet tutkijatohtori Reetta Mietola, tohtorikoulutettava Aarno Kauppila post doc tutkija Anna-Maija Niemi Helsingin yliopistosta

Päivi Armila ja Pasi Torvinen tarkastelevat artikkelissaan vammaisten nuorten osallisuutta liikuntaharrastamiseen. Kirjoittajat tuovat artikkelissaan esille sen, miten liikuntaharrastamisen paljouden markkinat eivät koske vammaisia nuoria. Juho Honkasillan ja Tanja Vehkakosken artikkeli käsittelee ADHD:ta ja siihen liittyvää lääkitystä. Yleisestä aiheen parissa käytävästä keskustelusta poiketen kirjoittajat keskittyvät tarkastelemaan, millaisia merkityksiä nuoret ja heidän perheensä antavat ADHD-lääkitykselle.  Mari Kivistö tarkastelee artikkelissaan vammaisten nuorten asemaa digitalisoituvassa ja teknologisoituvassa maailmassa. Kirjallisuuteen pohjautuvassa artikkelissa tuodaan esille se, miten inklusiivisena esitetty ja markkinoitu digitalisaatio sekä lisää vammaisten nuorten osallistumismahdollisuuksia että samanaikaisesti marginalisoi tiettyjä vammaisryhmiä.

Useat teemanumeron puheenvuoroteksteistä tulevat järjestökentältä. Karoliina Aholan puheenvuoro keskustelee vammaisten lasten ja nuorten koulutus- ja työllistymismahdollisuuksista ja poluista. Marja Irjalan väitöstutkimukseen perustuva puheenvuoro jatkaa koulutuksen ja työllistymisen tematiikkaa oppisopimuskoulutuksen näkökulmasta. Taneli Ojalan ja Anniina Lavikaisen kirjoitus avaa kuulovammaisten nuorten yhteiskunnallista tilannetta sekä Kuuloliiton toimintaa näiden nuorten tukijana. Annette Tallbergin puheenvuoro kuvaa ruotsinkielisten kehitysvammaisten lasten ja nuorten asemaa ja palveluita. Omakohtaisiin kokemuksiin keskittyvä Julianna Brandtin puheenvuoro keskittyy siihen, millaista on elää vammaiseksi määriteltynä nuorena aikuisena ei-vammaisille henkilöille suunnitellussa maailmassa. Päivi Armila pohtii tekstissään sitä, miten vakiintuneet tavat toimia ja tulkita saattavat asettua kyseenalaisiksi, kun tutkimukseen osallistujat ovat kehitysvammaisia nuoria. Aarno Kauppilan ja Reetta Mietolan puheenvuoro lähestyy samaa tematiikkaa tutkimusetiikan näkökulmasta.

 

Sisällysluettelo

Pääkirjoitus
Reetta Mietola, Aarno Kauppila ja Anna-Maija Niemi
Nuorisotutkimusta vammaisuudesta, vammaistutkimusta nuoruudesta 1

Artikkelit
Päivi Armila & Pasi Torvinen
Vammaiset nuoret ja vapaa-ajan liikunta 6

Juho Honkasilta & Tanja Vehkakoski
Autenttisuutta lääkitsemässä vai lääkitsemällä? ADHD-lääkitykselle annetut merkitykset nuorten identiteettien muokkaajana 21

Mari Kivistö
Vammaisten nuorten teknologisten toimijuuksien rakentuminen digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Katsaus laadulliseen tutkimukseen. 35

Puheenvuorot
Karoliina Ahonen & Pauliina Lampinen
Vammaisten nuorten siirtymävaiheet – onko Suomella varaa koulutusjärjestelmään, joka ei johda mihinkään? 50

Marja Irjala
Vammaisten nuorten oppisopimuskoulutus – oiva tie kohti yhdenvertaisuutta 55

Taneli Ojala & Anniina Lavikainen
Omannäköistä elämää rakentamassa – Kuuloliiton nuorisotyö nuoren itsetuntoa ja identiteetin kasvua tukemassa 60

Annette Tallberg
Vähemmistö vähemmistössä: ruotsinkieliset kehitysvammaiset lapset ja nuoret muuttuvassa palvelujärjestelmässä 66

Julianna Brandt
Väliinputoajan elämää 70

Päivi Armila
Validiteettivaikeuksia? Fenomenologinen epistemologia ja kehitysvammaisten nuorten puheen tulkinta 72

Aarno Kauppila & Reetta Mietola
Kuka suostuu ja mihin? Tutkimuseettisten haasteiden ja ratkaisujen äärellä 74

Nuorisotiedon kirjaston uutuusluettelo 81

Nuorisotutkimusta vammaisuudesta, vammaistutkimusta nuoruudesta

”Tällainen tuli nuotta-listan kautta. Olisitteko kiinnostuneita lähteä toimittamaan ”Vammaisuus ja nuoruus” -teemanumeroa mun kaa? Siis tietenkin voi käydä niin että ei mene läpi, mutta ajattelin että voisi olla poliittisesti tärkeää nostaa vammaistutkimusta tässä kohtaa esiin. Mitä ootte mieltä? Reetta ”

Tämä teemanumero sai alkunsa yllä olevasta sähköpostiviestistä. Olimme juuri kirjoittaneet Nuorisotutkimusseuran Nuoruus hallitusohjelmassa -kirjoitussarjaan artikkelin vammaisten nuorten asemasta tuoreessa hallitusohjelmassa (Niemi, Kauppila & Mietola 2016). Tässä yhtey­dessä olimme myös useamman kerran pohtineet sitä poikkeuksellisuutta, että sarjassa haluttiin nostaa vammaisuus analysoitavaksi ja näkyväksi muiden yhteiskunnallisten erojen rinnalle.

Samalla kun päädyimme toteamaan, että vammaisuus useimmiten uupuu nuorisotutkimuksellisista tarkasteluista, lähdimme kysymään, miksi näin on. Miten vammaisuus on päätynyt nuorisotutkimuksen marginaaliin, ja mitä tästä on seurannut yhtäältä nuorisotutkimukselle ja toisaalta vammaisuuden tarkastelulle? Teemanumerokutsu tuntui tarjoavan loistavan tilaisuuden tämän pohdinnan jatkamiselle ja sen avaamiselle myös muiden tutkijoiden suuntaan.

Yllä olevassa sähköpostiviestissä viitataan poliittisuuteen, jonka ymmärrämme moninaisena. Tutkimuspoliittisesta näkökulmasta katsottuna vammaisten ihmisten elämää ja kokemuksia koskevaa tutkimusta tehdään Suomessa vähän. Vammaisia nuoria on kyllä tutkittu muun muassa erityispedagogiikan piirissä. Näitä tutkimuksia on kuitenkin hallinnut pääsääntöisesti psyko-medikalistinen paradigma, jossa vammaisuus (disability) rinnastuu yksilön vammaan (impairment) (ks. Vehmas 2005). Tällaisen paradigman tutkimuksissa tutkijan katse suuntautuu usein poikkeavaksi nähtyyn yksilöön: hänen vaikeuksiinsa ja tuen tarpeisiinsa, joiden korjaamiseen ja kompensointiin pyritään tuottamaan ratkaisuja tutkimuksen avulla. Teemanumeron tietoisena pyrkimyksenä onkin tehdä tilaa myös muista näkökulmista vammaisuutta ja nuoruutta lähestyville tarkasteluille.

Poliittisuus viittaa myös yhteiskuntatieteelliseen vammaistutkimukseen (Disability Studies). Tämä avoimen poliittinen tutkimussuuntaus on muodostunut 1970- ja -80-luvuilla vammaisaktivismin ja järjestötoiminnan parissa vastapainoksi psyko-medikalistiselle näkemykselle vammaisuudesta yksilöllisenä patologiana (ks. esim. Vehmas 2005). Vammaistutkimuksen eksplisiittisenä pyrkimyksenä on vammaisten ihmisten yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttaminen. Teoreettisesti tutkimusala ammentaa yhteiskuntatieteellisistä ja kulttuurintutkimuksellisista keskusteluista. Näihin lähtökohtiin nojaten vammaisuutta tarkastellaan sosiaalisena, kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä (esim. Thomas 2007). Tutkimuskohteet ja -aiheet keskittyvät siten tekemään näkyväksi vammaisten ihmisten elämää ja asemaa, sosiaalisia ja kulttuurisia yksilöä vammauttavia rakenteita ja esteitä sekä mahdollistamaan vammaisille ihmisille asettumisen tiedon subjekteiksi (esim. Goodley 2014; Kivirauma 2015). Nämä tutkimussuuntauksen keskeiset teemat määrittivät myös tätä teemanumeroa ja vaikuttivat teemanumeroon päätyneiden tekstien valinnassa.

Oma näppituntumamme siis oli, että yhtäältä vammaisuus on pitkälti puuttunut suomalaisesta nuorisotutkimuksesta, toisaalta nuorisotutkimuksen keskustelut eivät ole ulottuneet Suomessa tehtyyn vammaisuutta koskevaan tutkimukseen (ks. kuitenkin Ahponen 2008). Lisäksi omien tutkimustemme pohjalta olimme tulleet tietoisiksi edellä mainitusta psyko-medikalistisesta painotuksesta vammaisia nuoria koskevassa tutkimuksessa. Törmäsimme tähän myös useissa teemanumeroon tarjotuissa artikkeliehdotuksissa. Vastaavasti nuorisotutkimuksen lähempi tarkastelu vahvisti ennakko-oletuksemme vammaisuuden marginaalisuudesta nuorisotutkimuksessa. Esimerkiksi Nuorisobarometreissä ja Nuorten elinolot -julkaisusarjassa vammaisuus on nostettu tarkasteluun vain satunnaisesti, joko taustamuuttujana tai yksittäisten tutkijoiden artikkeleissa (Järvinen & Jahnukainen 2008; Myllyniemi 2015; ks. kuitenkin Gissler, Kekkonen, Muranen, Känkänen & Wrede-Jäntti 2014). Kyse ei siis ole täydellisestä hiljaisuudesta, mutta huomattavasta vaikenemista kyllä, kun huomioidaan, että kyseessä on yksi suurimmista vähemmistöistä (ks. Gissler & Sainio 2016). Vaikenemisen merkittävyyttä vahvistaa myös se, että suomalainen nuorisotutkimus näyttäytyy muuten hyvin intersektionaalisena, jopa edelläkävijänä tiettyjä vähemmistöjä ja teemoja koskevassa tieteellisessä keskustelussa Suomessa (esim. etniset ja kulttuuriset erot, rasismi, sukupuoli; ks. myös Honkatukia 2017).

***

Teemanumeromme keskittyy tähän nimenomaiseen tutkimukselliseen tyhjiöön ja pyrkii tuomaan esille sitä nuoriin ja lapsiin liittyvää vammaistutkimusta, jota Suomessa tällä hetkellä tehdään. Samalla teemanumeron työstämistä ovat implisiittisesti ohjanneet seuraavat kysymykset: Mitä annettavaa nuorisotutkimuksella on vammaistutkimukselle ja toisinpäin? Mitä voisi olla nuorisotutkimuksellinen vammaistutkimus? Pyysimme tutkimusartikkelien kirjoittajia kirjoittamaan siten, että teksti keskustelee sekä vammaistutkimuksen että nuorisotutkimuksen kanssa. Nuorisotutkimuksellisesti tarkasteltuna tutkimusartikkeleissa lähestytäänkin tutkimusalan tuttuja teemoja – kuten identiteetin ja vapaa-ajan käytön kysymyksiä – vammaisten henkilöiden aseman, kokemusten, osallistumisen ja osallisuuden mahdollisuuksien näkökulmista. Tätä kautta ne tekevät myös näkyväksi nuorisotutkimuksen ja vammaistutkimuksen yhtymäkohtia.

Ensimmäisessä tutkimusartikkelissa Päivi Armila ja Pasi Torvinen tarkastelevat vammaisten nuorten osallisuutta liikuntaharrastamiseen. Kirjoittajat tuovat artikkelissaan esille sen, miten liikuntaharrastamisen paljouden markkinat eivät koske vammaisia nuoria. Vaikka vammaisia nuoria ei suoranaisesti suljeta yleisten liikuntapalveluiden ulkopuolelle, useat liikuntapalvelut ja -paikat ovat fyysisesti tai sosiaalisesti esteellisiä, mikä estää vammaisten nuorten osallistumisen. Tarkastelu tekee myös näkyväksi, miten vahvasti vammaisuus määrittää nuorten osallistumisen mahdollisuuksia: esimerkiksi perheen taloudellinen tilanne ei riitä tasaamaan sitä eroa, jonka vammaisuus tuottaa nuorten harrastusmahdollisuuksien välille. Juho Honkasillan ja Tanja Vehkakosken artikkeli käsittelee yhtä vammaistutkimuksen kentällä vilkkaimmin viime vuosikymmeninä keskusteltua aihetta: ADHD:ta ja siihen liittyvää lääkitystä. Yleisestä aiheen parissa käytävästä keskustelusta poiketen kirjoittajat keskittyvät tarkastelemaan, millaisia merkityksiä nuoret ja heidän perheensä antavat ADHD-lääkitykselle. Näin tarkasteltuna tämä varsin polarisoitunut keskustelu saa uusia sävyjä nostaen nuorten ja heidän vanhempiensa moninaiset näkökulmat esiin. Viimeisessä tutkimusartikkelissa Mari Kivistö tarkastelee vammaisten nuorten asemaa digitalisoituvassa ja teknologisoituvassa maailmassa. Kirjallisuuteen pohjautuvassa erittäin ajankohtaisessa artikkelissa tuodaan esille se, miten inklusiivisena esitetty ja markkinoitu digitalisaatio sekä lisää vammaisten nuorten osallistumismahdollisuuksia että samanaikaisesti marginalisoi tiettyjä vammaisryhmiä. Artikkeli peräänkuuluttaakin aihetta koskevaa kotimaista empiiristä tutkimusta, jotta teknologia ja digitalisaatio eivät rakennu vammaisia nuoria syrjäyttäviksi järjestelmiksi.

Useat teemanumeron puheenvuoroteksteistä tulevat järjestökentältä. Kutsuimme mukaan kirjoittajia järjestökentältä useastakin syystä. Ensinnä, vammaistutkimuksen ja vammaisjärjestöjen välillä on edelleen tiivis yhteys, ja huomattava osa suomalaisesta vammaistutkimuksesta ja tälle pohjautuvasta kehittämistyöstä on tehty alan järjestöissä. Toisaalta tilanteissa, joissa yhteiskuntatieteellisesti virittynyt vammaistutkimus on ollut hyvin marginaalisessa asemassa yliopistoissa, järjestöt ovat toimineet tärkeinä vammaryhmiä koskevan tiedon tuottajina ja kokoajina. Erityisenä haasteena vammaisia henkilöitä, heidän asemaansa ja elinoloa koskevan tiedon tuottamisessa on ryhmän heterogeenisyys sekä vammaisuuden määrittelyn vaikeus (ks. Gissler & Sainio 2016). Puheenvuorot havainnollistavatkin hyvin myös vammaiset-kategorian moninaisuutta, niitä useita vammaryhmiä ja näihin kuuluvien lasten ja nuorten elämän erityiskysymyksiä, joita tämän laajan kategorian sisään asettuu.

Karoliina Aholan puheenvuoroteksti keskustelee vammaisten lasten ja nuorten koulutus- ja työllistymismahdollisuuksista ja poluista. Marja Irjalan väitöstutkimukseen perustuva puheenvuoro jatkaa koulutuksen ja työllistymisen tematiikkaa oppisopimuskoulutuksen näkökulmasta. Taneli Ojalan ja Anniina Lavikaisen kirjoitus avaa kuulovammaisten nuorten yhteiskunnallista tilannetta sekä Kuuloliiton toimintaa näiden nuorten tukijana. Annette Tallbergin puheenvuoroteksti kuvaa ruotsinkielisten kehitysvammaisten lasten ja nuorten asemaa ja palveluita. Omakohtaisiin kokemuksiin keskittyvä Julianna Brandtin puheenvuoro keskittyy siihen, millaista on elää vammaiseksi määriteltynä nuorena aikuisena ei-vammaisille henkilöille suunnitellussa maailmassa. Kirjoitukseen kiteytyy monia teemanumeron teksteissä toistuvia teemoja. Teemanumeron päättää kaksi metodologista puheenvuoroa, jotka keskustelevat kehitysvammaisten nuorten kanssa tehtävän tutkimuksen haasteista. Ensin Päivi Armila pohtii sitä, miten vakiintuneet tavat toimia ja tulkita saattavat asettua kyseenalaisiksi, kun tutkimukseen osallistujat ovat kehitysvammaisia nuoria. Aarno Kauppilan ja Reetta Mietolan puheenvuoro lähestyy samaa tematiikkaa tutkimusetiikan näkökulmasta.

***

Tämän teemanumeron toimitusprosessin aikana Suomi on ratifioinut YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen (YK 2006). Sopimus velvoittaa jäsenvaltioita edistämään yhdenvertaisuutta sekä arvioimaan poliittisen päätöksenteon ja eri hallinnonalojen toimien vaikutuksia vammaisiin henkilöihin. Lisäksi sopimus velvoittaa tuottamaan sellaista vammaisuutta koskevaa tietoa, jota voidaan käyttää sopimuksen tavoitteita edistävän politiikan muotoiluun ja toimeenpanoon. Kun huomioidaan suomalaisen vammaistutkimuksen tämänhetkinen tila ja asema, voidaan yksiselitteisesti todeta, että tutkimuksella on vielä paljon kurottavaa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös teemanumeron puheenvuorotekstit tekevät osaltaan näkyväksi vammaisia lapsia ja nuoria koskevan tiedon pirstaleisuutta ja eri vammaryhmiä koskevan tiedon puutteita.

Yleissopimuksen ratifiointi on lisännyt vammaisuutta koskevaa tietoisuutta politiikan ja hallinnon kentällä. Edelleen kuitenkin keskeisenä haasteena sekä tutkimuksessa että järjestökentällä tehtävässä vaikuttamistyössä on tehdä näkyväksi niitä aukkoja, joita politiikkaa ohjaavassa tiedossa on – eli muistuttaa ja pitää ääntä silloin, kun vammaisuus on unohdettu. Vammaisten lasten ja nuorten yhteiskunnalliseen ulossulkemiseen ja -jäämiseen kun on mahdotonta puuttua, mikäli sitä ei tunnisteta (ks. Tiiri 2017). Samalla kun vammaiset lapset ja nuoret kyllä muistetaan työstettäessä erityisiä vammaisetuuksia koskevia linjauksia, puuttuvat vammaiset lapset ja nuoret (ja sen pohdinta miten politiikka vaikuttaa heihin) usein yleisistä poliittisista ohjelmista ja linjauksista (Lampinen 2017; Niemi ym. 2016). Vammaiset lapset ja nuoret ovat kuitenkin ensisijaisesti lapsia ja nuoria. Heitä tulisi päätöksenteossa tarkastella suhteessa muihin lapsiin ja nuoriin ja sen myötä arvioida yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeuksien toteutumista. Olemassa olevaa tilasto- ja tutkimustietoa on kuitenkin harvoin tuotettu tällaiseen tarkasteluun soveltuvaksi.

Jotta tosiasiallisesti voitaisiin tarkastella vammaisten lasten ja nuorten osallisuuden ja oikeuksien sekä yhdenvertaisuuden toteutumista, on heidät saatava mukaan ja näkyväksi kaikessa lapsiin ja nuoriin kohdistuvassa tutkimuksessa ja tarkasteluissa. Tuoreena ja hyvänä esimerkkinä tästä haluamme nostaa esiin viimeisimmän kouluterveyskyselyn. Kouluterveyskyselyssä 2017 kerättiin ensimmäisen kerran tietoa nuorten toimintarajoitteista ja toimintarajoitteisten nuorten hyvinvoinnista (Kanste ym. 2017). Vaikka aineistosta tehdyt havainnot eivät ole koulua ja vammaisuutta koskevan tutkimuksen näkökulmasta uusia (ks. esim. Helakorpi, Mietola & Niemi 2014), ne ovat kuitenkin hälyttäviä: toimintarajoitteisilla nuorilla on kolminkertainen todennäköisyys kohdata syrjintää ja kiusaamista. Myös yksinäisyyden, fyysisen väkivallan uhan ja seksuaalisen väkivallan kokemukset olivat näillä nuorilla yleisempiä kuin muilla. (Kanste ym. 2017.) Se että toimintarajoite taustamuuttujana on aiemmin puuttunut valtakunnallisesta tarkastelusta, on tehnyt näistä vammaisten nuorten hyvinvoinnin ongelmista näkymättömiä. Toivommekin, että tämä teemanumero tekee osaltaan näkyväksi vammaisten nuorten yhteiskunnallista asemaa sekä siihen liittyvää tutkimusta ja tutkimustarpeita, kuten Reetta pääkirjoituksen alussa esitellyssä poliittisuutta painottavassa sähköpostissaan ehdotti.

Lähteet
Ahponen, Helena (2008) Vaikeavammaisen nuoren aikuistuminen: Yksilöllinen ja erilainen elämänkulku. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 94. Helsinki: KELA.
Gissler, Mika, Kekkonen, Marjatta, Muranen, Päivi, Känkänen, Päivi & Wrede-Jäntti, Matilda (toim.) Nuoruus toisin sanoen: Nuorten elinolot -vuosikirja 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Gissler, Mika & Sainio, Päivi (2016) Vammaisia on työikäisistä suomalaisista 7 tai 29 prosenttia. THL-Blogi THL. Https://blogi.thl.fi/vammaisia-on-tyoikaisista-suomalaisista-7-tai-29-prosenttia/ (Viitattu 13.11.2017.)
Goodley, Dan (2014) Dis/ability Studies: Theorising Disablism and Ableism. London: Routledge.
Helakorpi, Jenni, Mietola, Reetta & Niemi, Anna-Maija (2014) Tasa-arvoisten mahdollisuuksien vuoksi erillään? Erityisluokkien oppilaat koulun sosiaalisissa ja institutionaalisissa järjestyksissä. Teoksessa Mika Gissler, Marjatta Kekkonen, Päivi Muranen, Päivi Känkänen & Matilda Wrede-Jäntti (toim.) Nuoruus toisin sanoen: Nuorten elinolot -vuosikirja 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 161–171.
Honkatukia, Päivi (2017). Nuorisotutkimuksen yhteiskunnallinen tehtävä. Nuorisotutkimuksen professorin juhlaluento Tampereen yliopistolla 5.9.2017. Nuorisotutkimus 35:3, 59–64.
Järvinen, Tero & Jahnukainen, Markku (2008) Koulutus, polarisaatio ja tasa-arvo: hyvä ja huono-osaistuminen perus- ja keskiasteen koulutuksessa. Teoksessa Minna Autio, Kirsi Eräranta & Sami Myllyniemi (toim.) Polarisoituva nuoruus? Nuorten elinolot –vuosikirja 2008. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, Nuorisoasiain neuvottelukunta & STAKES, 140–149.
Kanste, Outi, Sainio, Päivi, Halme, Nina & Nurmi-Koikkalainen Päivi (2017) Toimintarajoitteisten nuorten hyvinvointi ja avun saaminen – Toteutuuko yhdenvertaisuus? Kouluterveyskyselyn tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 24, elokuu 2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135231/URN_ISBN_978-952-302-838-8.pdf?sequence=1 (Viitattu 22.11.2017.)
Kivirauma, Joel (2015) Vammaisuus ja koulutus sukupolvikokemuksena. Vammaisten oppilaiden koulukokemuksia 1930-luvulta 2000-luvulle. Teoksessa Joel Kivirauma (toim.) Vammaisten elämä & elämäkerta: tulkintoja vammaisuudesta 1900-luvun Suomessa. Helsinki: Kynnys ry & Suomen Vammaistutkimuksen Seura, 101–153.
Lampinen, Pauliina (2017) Julkaisematon puheenvuoro nuorten asemaa palvelujärjestelmässä koskevassa keskustelutilaisuudessa. Helsinki, 23.10.2017.
Myllyniemi, Sami (toim.) (2015) Ihmisarvoinen nuoruus. Nuorisobarometri 2014. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta & Nuorisotutkimusverkosto.
Niemi, Anna-Maija, Kauppila, Aarno & Mietola, Reetta 2016. Tuottavuusloikka pyörätuolilla – vammaisten nuorten asema hallitusohjelmassa. Näkökulma 15. Teoksessa Elina Pekkarinen & Sinikka Aapola-Kari (toim.) Nuoruus hallitusohjelmassa -kirjoitussarja. Nuorisotutkimusverkosto.
Thomas, Carol (2007) Sociologies of disability and illness: Contested ideas in disability studies and medical sociology. Hampshire: Palgrave.
Tiiri, Jaana 2017. Vammaisten nuorten yhdenvertaisuus. Teoksessa Noora Järvi (toim.) Kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotukset 2017. Helsinki: Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry. & Suomen Kuntaliitto, 47.
Vehmas, Simo (2005) Vammaisuus: Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Helsinki: Gaudeamus.
YK (2006) Convention on the Rights of Persons with Disabilities and Optional Protocol. United Nations. Http://www.un.org/disabilities/documents/convention/convoptprot-e.pdf (Viitattu 23.11.2017.)

Teemanumeron vastaavat toimittajat
Reetta Mietola, Aarno Kauppila ja Anna-Maija Niemi

English summaries

Medicating authenticity or authenticity through medication? Meanings given to ADHD medication as a means of constructing the identities of young people
Juho Honkasilta & Tanja Vehkakoski
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 35, (4), 6–20

The medication prescribed for Attention Deficit Hyperactivity Disorder (ADHD) has been widely debated. This study focused on the meanings of ADHD medication constructed by young people diagnosed with ADHD and their parents when negotiating the identity of the young participants. The research data consisted of semi-structured interviews of young people diagnosed with ADHD (n=11) and their parents (n=17) and was analyzed through discourse analysis. The results emphasize the complexity of the debate in question. On the one hand, medication use serves as a means of detaching oneself from an ADHD identity constructed as deviant and of attaining a favorable identity by adapting to the requirements of the social environment. On the other hand, the medication was positioned as alienating an individual from his or her real, authentic identity. The results are discussed in light of the concept of the authentic self as well as the autonomy of the decision about medication use.

Keywords: ADHD, discourse analysis, identity, medication, youth


Construction of the technological agency of young people with disabilities in an increasingly digitalized society
Mari Kivistö
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 35, (4), 21–34

Young people are often referred to as digital natives, although their relationship to technology varies. This article focuses on agency and the opportunities offered by digital technology to young people with disabilities. The mainstream technological applications under discussion include computers, mobile devices, and social media. Since Finnish research on the topic is scarce, the source material for the paper consists of international research articles. An analysis of the data shows that some young people with disabilities benefit from the potential offered by the technology, whereas others have difficulty accessing it. In this paper the technological agency of young people with disabilities is categorized as independent, enabled, and shared agency. The results of the study encourage us to enhance the digital participation of young people with disabilities, to develop more accessible digital services for young people in various life situations, and to direct future research.

Keywords: digitalization, youth, participation, agency, disability


Young people with disabilities and their leisure activities
Päivi Armila & Pasi Torvinen
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 35, (4), 35–49

Despite an increase in media visibility, sports practitioners with disabilities have gained little attention in Finnish youth studies. This article analyses physical activity as a part of the leisure of young people with disabilities, investigating what kind of sports hobbies they have and how they access them. What facilitates or prevents sports participation, and what kind of sports do the young people in our data dream about –– what sports would they practise if anything was possible? Within methodological triangulation, the study used observational and interview data gathered among sports practitioners and their instructors along with data from a web survey (n=128). The analysis shows that for these young people access to sports opportunities are limited by a lack of suitable facilities, venues and transportation, and disability that limits movement, along with random access to assistance and equipment. Despite the fact that adults organize most activities, practitioners seem to enjoy themselves in their sports groups and build connections through light sociality, although peer groups remain small.

Keywords: disabled sports, physical activity for the disabled, young people