Nuorisotutkimus 3/2016

Kuvaus

Tämän lehden ensimmäisessä artikkelissa Anna Veijola tutkii lukio-opiskelijoilla olevia historian tekstitaitoja. Hän nostaa esiin joukon huolestuttavia tekijöitä arvioitaessa heidän kykyään vastaanottaa historiaa, esimerkiksi hankaluudet tulkita historiallisia dokumentteja taustaansa vasten. Hänen tuloksensa antavat kuitenkin tukea sille, että lukiossa voidaan vahvistaa kykyä lukea historiaa. Kuten Veijola korostaa, historian taidoissa ei ole kysymys pelkästään historiasta vaan myös kyvystä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Elina Särkelä ja Juha Suoranta tutkivat nuorten tulevaisuuskertomuksia, ja erittelevät uhkien ja toivon näkökulmia. Heidän aineistoissaan nuoret kirjoittavat enemmän kriiseistä ja uhkakuvista kuin toivosta. Toivo liittyy yhteisöllisyyteen ja luonnon kunnioittamiseen. Heidän johtopäätöksissään koululta edellytetään kykyä auttaa oppilaita määrittelemään paremmin suhdettaan tietoon sekä valta-asetelmien purkamista. He nostavat esiin tarpeen reagoida yksilöllistymiseen.

Lehden lektioissa käsitellään rumiillisuutta ja päiväkodin järjestystä, ADHD-oireisten tukea ja kouluopetuksen uudistamista. Numerossa on viisi puheenvuoroa, Ohjaamo-mallista, järjestöjen roolista koulukiusaamisen torjunnasta, poikien asemasta koulun toimintakulttuurissa, normikriittisyydestä päihdekasvatuksessa sekä liioitellusta yksilökeskeisyydestä koulussa. Ne osoittavat kukin eri tavoin tässä ajassa olevia kasvatuksellisia kipupisteitä ja tapoja ratkoa niitä. 

Pääkirjoitus
Tomi Kiilakoski
Kasvu ja ihmisen vaillinaisuus 1

Artikkelit
Anna Veijola
Nuoret ja historian tekstitaidot: tiedon vastaanottamisesta käsittelyyn
ja käyttämiseen 3

Elina Särkelä & Juha Suoranta
Nuorten tulevaisuuskertomukset ja refleksiivinen oppiminen 19

Lektiot
Anu Kuukka
Lapset, ruumiillisuus ja päiväkodin järjestys 39

Erja Sandberg
ADHD-oireiset eivät saa tarvitsemaansa tukea 44

Antti Rajala
Toward an agency-centered pedagogy: A teacher’s journey of expanding the context of school learning 47

Puheenvuorot
Päivi Pukkila & Jaakko Helander
Työotteena monialaisuus – katsaus Ohjaamojen monialaisen yhteistyön rakentumiseen 53

Taina Laitinen
Pojat koulun toimintakulttuurin kehittäjinä 58

Petra Karinen & Karin Rantala & Maria Normann
Normit nurin myös ehkäisevässä päihdetyössä! 64

Annukka Armanto & Aino-Elina Pesonen
Järjestöt mukaan koulukiusaamisen vastaiseen työhön 68

Kirsi-Pauliina Kallio
Yksilökeskeisyys ajaa koulun kaaokseen 72

Arviot
Ulla-Maija Salo & Aino Tormulainen
Tyttötutkijoiden pitkä odotus palkittiin 74

Minna Rauas
Miten näkymättömästä saa näkyvää? 77

Tässä numerossa kirjoittavat 38

Kasvu ja ihmisen vaillinaisuus

Kriittisen kasvatusajattelun merkkipaaluja on brasilialaisen Paulo Freiren teos Sorrettujen pedagogiikka. Suomeksi se saatiin Joel Kuortin kääntämänä ja Tuukka Tomperin toimittamana vuonna 2005. Teoksessa Freire ottaa puolustaa inhimillistä kasvatusta. Hän toteaa, että dialogia ei ole ilman toivoa. Toivo taas kasvaa ihmisen vaillinaisuudesta. Se, etteivät asiat vielä ole täydellisesti ja että maailmassa on kurjuutta, sortoa ja kyynistä hyväksikäyttöä, on hänelle motivaatioperusta, josta kasvatus versoaa. Se, että huominen olisi parempi kuin tämä päivä, edellyttää yhteistoimintaa ja halua sitoutua.

Freire totesi, että kasvatuksessa on aina läsnä utopistinen elementti: kasvatusta ja kasvua ruokkii jonkinlainen haave, näky tai päämäärä jostakin paremmasta maailmasta. Ajattelu, jolle maailma olisi vain sopeutumisen kohde ja nykyhetki mittatikku, joka asettaa normaalin ehdot, on Freiren mielestä naiivia ajattelua. Tällöin tehtävänä on vain pitäytyä siinä, mikä jo on, ja varmistaa sen pysyvyys. Tälle vastakohtaisesti hän hahmottelee kriittisen ajattelun kykynä ylittää nykyhetki. Tälle ajattelun muodolle tehtävänä on sosiaalisen todellisuuden muuttaminen. Näin se suuntautuu väistämättä tulevaisuuteen. Toiminnan tavoitteet asetetaan jonnekin, mitä ei vielä ole, mutta joka voi tulla, jos toimimme toisin. Edit Södergran ikävöi runossaan maahan, jota ei ole. Niin tekevät Freiren mukaan kaikki kasvattajat: he toimivat tulevaisuutta luoden ja tulevaisuuteen katsoen, ei nykyhetken valtarakenteita vahvistaen.

Länsimaisen kulttuurin tulevaisuususkoa koskevaa muutosta on tapana kuvata sanoen, että valistuksen tulevaisuususkosta ja kehitysoptimista ollaan siirrytty ironiseen, epäilevään ja omia lähtökohtia kyseenalaistavaan tulevaisuusorientaatioon. Ekologisesta kriisistä, aseellisista joukkotuhoista tai laajemmin asioiden monitulkintaisuudesta oppien on siirrytty tilanteeseen, jossa tulevaisuuskertomukset ovat paikallisempia ja epävarmempia. Tulevaisuus ei ole entisensä, ainakin jos katsotaan luottamusta tulevaisuuteen.

Viime aikoina erityisesti Britannian kansanäänestys, joka johti irtautumispäätökseen Euroopan Unionista, sekä Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleista ovat herättäneet kysymyksiä tulevaisuussuhteesta. Kummassakin merkittävässä äänestyksessä kilpailtiin kuvilla, joissa vastakkain olivat epävarma tulevaisuus ja jonkinlainen lupaus palauttaa mennyt suuruuden aika. Donald Trumpin kampanjalupaus, jossa hän lupasi tehdä Amerikasta jälleen suurenmoisen, kuvaa hyvin nostalgista elettä. Sen takana on kadotuskertomus, jossa oletettu yhtenäisyys ja voima on hävinnyt, mutta joka voidaan palauttaa. Välineenä tähän ei ole kuitenkaan työ epävarman tulevaisuuden eleen vaan vanhan järjestyksen uudelleenluominen. Kummassakin äänestyksessä on raportoitu sukupolvikuilua nuoren ikäpolven ja ikääntyneen väestön välillä. Nostalgiset eleet vetosivat jälkimmäisiin. Nykyhetken vaillinaisuuteen reagoitiin tarttumalla menneisyyden oletettuun täydellisyyteen.

Epävarma aika synnyttää myös synkkiä tulevaisuuden kuvia, joita voidaan hyödyntää politiikassa esimerkiksi vaatimuksina sulkea rajat, kontrolloida nuoria ja pistää kuriin se, mikä poikkeaa siitä, mitä itse pitää arvokkaana. Näissä visioissa tulevaisuudenkuva on synkkä, tummasävyinen ja toivoton. Edessä ovat ilottomat ajat. Monenlaiset katastrofit odottavat nurkan takana, terroriteot, ympäristötuhot, kansainvaellukset ongelmineen, erityisesti nuorten työttömyys, lisääntyvä toivottomuus, perinteisten arvojen rappio. Hauras ja eripurainen Eurooppa ratkoo näitä uusia ongelmia eilispäivän keinoin. Maanantaina seitsemäs marraskuuta 2016 kuollut kanadalainen runoilija ja lauluseppä Leonard Cohen tiivisti pessimistiset tulevaisuuden kuvat laulussaan The Future: ”Veljeni, valmistaudu tulevaisuuteen: se on murhaa.”

Nuorilla ja tulevaisuudella on julkisissa mielikuvissa selkeä suhde. On jo hokemaksi litistynyt huomio, että nuoret ovat tulevaisuus tai että nuorissa on tulevaisuus tai että nuoret ovat tulevaisuuden tekijöitä. Tulevaisuus liittyy nuoriin, ja nuoret tulevaisuuteen. Siksi nuorilla nähdään olevan savumerkkifunktio: nuorten toimintaa ymmärtämällä voidaan ymmärtää niitä siirtymiä, joita yhteiskunta kohtaa tulevaisuudessa. Nuoria katsomalla katsotaan tulevaisuutta; kun katsotaan tulevaisuuteen, nähdään nuoria. Siksi kiinnostavaa onkin katsoa, miten nuoret itse tulkitsevat menneisyyttä ja tulevaa.

Tämän lehden ensimmäisessä artikkelissa Anna Veijola tutkii lukio-opiskelijoilla olevia historian tekstitaitoja. Hän nostaa esiin joukon huolestuttavia tekijöitä arvioitaessa heidän kykyään vastaanottaa historiaa, esimerkiksi hankaluudet tulkita historiallisia dokumentteja taustaansa vasten. Hänen tuloksensa antavat kuitenkin tukea sille, että lukiossa voidaan vahvistaa kykyä lukea historiaa. Kuten Veijola korostaa, historian taidoissa ei ole kysymys pelkästään historiasta vaan myös kyvystä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Elisa Särkelä ja Juha Suoranta tutkivat nuorten tulevaisuuskertomuksia, ja erittelevät uhkien ja toivon näkökulmia. Heidän aineistoissaan nuoret kirjoittavat enemmän kriiseistä ja uhkakuvista kuin toivosta. Toivo liittyy yhteisöllisyyteen ja luonnon kunnioittamiseen. Heidän johtopäätöksissään koululta edellytetään kykyä auttaa oppilaita määrittelemään paremmin suhdettaan tietoon sekä valta-asetelmien purkamista. He nostavat esiin tarpeen reagoida yksilöllistymiseen.

Numerossa on viisi puheenvuoroa, Ohjaamo-mallista, järjestöjen roolista koulukiusaamisen torjunnasta, poikien asemasta koulun toimintakulttuurissa, normikriittisyydestä päihdekasvatuksessa sekä liioitellusta yksilökeskeisyydestä koulussa. Ne osoittavat kukin eri tavoin tässä ajassa olevia kasvatuksellisia kipupisteitä ja tapoja ratkoa niitä.

Tulkitsen kaikkia numeron tekstejä samalla tavalla: ne kuvaavat kriittisesti kehittämisen kohteita, mutta suhtautuvat enemmän tai vähemmän toiveikkaasti siihen, että nämä asiat voidaan ratkaista tulevaisuudessa. Aiemmin lainaamani lauluseppä Cohen maalaili synkkiä tulevaisuudenkuvia, mutta näki myös toivonpilkahduksia samalla levyllä. Laulussaan the Anthem hän toteaa, että kaikessa on säröjä, mutta se ei haittaa – juuri näiden säröjen läpi loistaa valo. Toivo kumpuaa vaillinaisuudesta.

Tomi Kiilakoski

päätoimittaja

English summaries

Historical literacy and adolescents: From receiving information to analyzing and reproducing knowledge
Anna Veijola
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 34, (3), 3–18
This article presents an intervention study examining general upper secondary school students’ (N=43) historical literacy skills and their development through interventions. Historical literacy refers to students’ ability to work with historical sources and to analyze and produce valid interpretations of them. The data consist of texts written by the students. The first set of texts was written at the beginning of a history course and the second towards the end of the course after three interventions emphasizing historical literacy. The research shows that the students’ historical literacy skills developed following the interventions. However, there were also clear discrepancies in the students’ texts after the interventions. Students also had difficulties in contextualizing documents. The reason for this was that students were not able to use their historical content knowledge when working with documents. More attention should therefore be paid to the teaching of how historical knowledge is created and how to analyze and use it.
Keywords: historical literacy, history teaching, multiliteracies

Young people’s narratives about the future and reflexive learning
Elina Särkelä & Juha Suoranta
The Finnish Journal of Youth Research
(“Nuorisotutkimus”) Vol 34, (3), 19–38
Economic crises, threats of war, terrorism and climate change are part of the world that young people born in the late 1990s inhabit. They learn about such risks at school and through social and other media. In risk societies the awareness of the global generations is constructed both locally and globally (Beck 1992; Beck & Beck-Gernsheim, 2009). This study examines the way in which young people describe the future and the implications of those descriptions for education in schools. The material was collected from young people between the ages of 16 and 19 by using non-active role playing, also known as the method of empathy-based stories (MEBS) (A. Eskola 1983; see Eskola et al. [1988] for English version). The results indicate that young people write more about crises and problems than issues related to hope. A world of individualism, racism, conflicts and environmental problems is easier to imagine than a world without such problems. Young people’s hope relies on their own generation, which is communal and respects other people and nature. Young people know a lot about the world, but creating connections between issues is hard. Making the world more equal is important for them, but they do not always seem to be ready to act. The role of school is to pay attention to young people’s experienced world by making the knowledge acquired at school meaningful in the way that it supports their reflexive learning.
Keywords: global generations, method of empathy-based stories, reflexivity, risk society