The meaning of Jyväskylä. Youth work practices in the Middle Finland (2016–)

Tommi Hoikkala 3.2.2016

Tästä tulee grande hanke ja kaiketi nuorisotutkijan urani finaalijuttu. Hanke rinnastuu Tomi Kiilakoski - Viljami Kinnunen - Ronnie Djupsund: Miksi nuorisotyötä tehdään? Tietokirja nuorisotyön opetussuunnitelmasta. Humak & Nuorisotutkimusverkosto (2015) –teoksen mainiosti dokumentoimaan kehitysprosessiin, joka oli Kokkolassa käynnistyttyään ja vauhtiin päästyään väkevästi työntekijöiden itsensä ylläpitämä. Prosessi kesti yli neljä vuotta ja jatkuu siellä edelleen ns. NUPS3:na viidessä kaupungissa (Kokkolan lisäksi Oulu, Tornio, Hämeenlinna ja Kouvola). [https://taukonupsailut.wordpress.com/tietoja/]

The meaning of Jyväskylä on käynnistymisensä vaiheessa oleva hanke, jossa ovat mukana Jyväskylän kaupunki, Nuorisotutkimusverkosto ja Humak. Myöhemmin - jos EU:n Horizon [CULT-COOP-06-2017: Participatory approaches and social innovation in culture] rahoitus onnistuu – myös Metropolia AMK, University on East London ja Tallinnan Yliopiston pedagoginen osasto, nuorisotyön striimi yhteistyössä Baltic Film Instituten kanssa liittyvät hankekudokseen. Jyväskylän nuorisopalvelut muodostavat hankkeen ytimen, Nuorten taidetyöpajan (Jyväskylä) tapaa liittyä prosessiin etsitään. Myös muuta rahoitusta haetaan aktiivisesti.

Hankkeen metodologia aukeaa practice based- eli käytäntöperusteisista tutkimussuuntauksista, mutta siitä kokataan epäortodoksinen ja omintakeinen versio, kuten kaikissa tutkimus- ja vastaavissa hankkeissani. Käynnistys tapahtuu (on tapahtunut) tutkivin työpajoin, joissa sovelletaan työnohjauksellisia metodeja. Hankkeen tutkijat organisoivat ammatillisen kehittämisen liikkeelle. Kehityskulku itsessään näyttää kantaako tämä. [Kokkolassa kävi niin että alkukolmanneksen jälkeen ja rahoituksen järjestyttyä (alueellinen ELY –keskus) hankkeen ruorin otti yhteisöpedagogi-nuorisotyöntekijästä esiin sukeutunut hankekoordinaattori].

Käytäntöperusteisuus tarkoittaa joustavaa ja kekseliään toiminnallista tapaa kerätä tietoa ja tietoprosessien käynnistämistä vuorovaikutuksellisesti kentän toimijoiden kanssa. Tutkijat seuraavat, havainnoivat ja kulkevat mukana sekä etsivät nuorisotyön ammatillisia pisteitä ja käytäntöjä, joiden kautta nuorisopalvelujen kenttä hahmottuu. Näin etsitään nuorisotyön omia pedagogisia otteita ja työtapoja, menetelmiä sekä hahmotuksia ja kuvituksia ydintehtävistä. Hankkeen diminutiivinen työnimi on ”Nuorisotyön värityskirja”. Se rinnastuu Kokkolan prosessin kattotermiin nuorisotyön opetussuunnitelma. Värityskirja on siis eräänlainen vitsi, mutta ei ehkä kuitenkaan vain vitsi, koska kyse on myös nuorisotyön taitajien hiljaisen tiedon kuvittamisesta ja sellaisista työhön liittyvien asioiden sanoittamisesta ja jäsentämisestä, mihin ei olla oltu aiemmin totuttu. Piirtäminen/värittäminen on myös jäsentämistä.

Kehittäminen viittaa tässä hankkeessa nuorisotyön työprosessin yhteiseen näkyväksi tekemiseen, työntekijäryhmien työtään koskevaan tutkivaan otteeseen. Prosessin myötä ja siitä vähitellen esiin kuroutuvana tuloksena, nuorisotyön ammattilaiset ottavat uudella tavalla oman työnsä haltuun: He tulevat siitä tietoiseksi sekä henkilökohtaisesti että kollektiivisesti työyhteisönä sekä työyhteisön eri yksiköinä. Tutkijat pyrkivät tiivistämään nämä seikat ja löydökset työyhteisökohtaisiksi käyttöteorioksi (vr. Chris Argyris: On organizational learning. Oxford Blackwell, 1993.) Fokus on kuitenkin työntekijöiden omassa prosessissa.

Edellä mainitusta koostuu hankkeen kehittävä kehä, joka on siis työntekijäkeskeinen. Kehittävä kehä limittyy hankkeen tutkijakeskeiseen kehään.

Hankkeen erityiskysymys on, mitä nuori -lähtöisyys tarkoittaa nuorisotyössä. Tähän tartutaan kehittävän ja kehittyvän etnografian innovatiivisin ja vaeltavin ottein. Tämä osio hanketta on tutkijapainotteinen (tutkijakeskeinen). Etnografia tarkoittaa tässä myös klassista antropologista kenttätyöotetta: tutkija asuu tutkimuksen paikkakunnalla (viikon viiva kolme/kuukaudessa).

Tässä hankkeen tutkijapainotteisessa kehässä kysytään, millä tavoin nuorisopalvelujen ammattilaiset näkevät nuoret työnsä ytimessä. Myös tarkastellaan miten nuorten tilanne piirtyy nuorisotyön ytimessä (vai karkaako nuorten tilanne joskus jopa nuorisotyöprosessin sivulle, laidalle tai reunan yli). Kysytään miten nuorisotyön käytännöt, tehtävät ja tavat toimia hahmottuvat – miten nuoret ja mitkä nuoret näyttäytyvät missäkin nuorisotyön menetelmässä. Voidaan kysyä myös kenen nuorisotyöstä on kyse; ja kysyä mitä nuorten kasvu tarkoittaa. Ennen vanhaan nuoriin liittyi myös kulttuurisen muutoksen, kritiikin ja rajojen koettelun näkymä.

Hankkeessa kartoitetaan myös nuorisopalvelujen institutionaalisten toimintakenttien ohitse kulkeneita tai kulkeutuvia nuorten areenoita. Silloin kysytään millaisia jyväskyläläisten nuorten erilaisia elämänkonteksteja sekä sosiaalisia maailmoja löydetään. Niitä lienee paljon, voimme käyttää karkeaa kaksijakoa: nuorisopalvelujen ja muissa institutionaalisissa puitteissa toimivat nuoret (talotyö, koulunuorisotyö, nuorisojärjestöt, taidetyöpaja ym.) sekä niiden ulkopuoliset nuoret (ABC:t, kauppakeskukset, kirjastot, kaupalliset ja muut harrastukset, biletysareenat sekä muut rajapinnat). Eikä ole syytä unohtaa nykyajan perheitä ja asiaa jota ennen kutsuttiin kotikasvatukseksi (eli teema vanhemmuus ja nuorille tärkeät lähiyhteisöt ja niiden sosialisaatiovaikutukset). Kaksijako kasvoikin triplaksi. Tätä tarkastellaan myös siitä näkökulmasta millaiset nuorisopedagogiikat noita eri sosiaalisia maailmoja sekä kenttiä vastaavat. Vain esimerkin mainitakseni: mikä on liikuntaharrastuksen pedagogia kun valmentaja täyttää funktiota, joka hahmottuu nuorisotyössä kasvun näkynä.

Tutkijapainotteisessa kehässä, joka koskee nuorten sosiaalisia maailmoja sekä niitä vastaavia pedagogisia kenttiä, sovelletaan havainnointia, osallistuvaa havainnointia, fokusryhmä- ja yksilöhaastatteluja. Hankkeessa hyödynnetään maksimaalisesti eteen tulevia kvantitatiivisia sekundaariaineistoja. Ainakin yksi koulukysely tehdään Kokkolan lomakemallin mukaan. Ilmolle polkaistaan myös osallistava ”Minun Jyväskylä” -taidepedagoginen hanke, jonka näyttely järjestetään Kankaalla. Tämän onnistuminen edellyttää sosiokulttuurista innostusta, neuvokasta tutkijoiden kenttätajua, ryhmätajua ja verkostoviisautta, ynnä onnistuneita rahoitushakuja.

Hankkeen tutkijapainotteisessa kehässä kehkeytyvää tietoa pumpataan nuorisotyöntekijöiden tutkiviin työpajoihin (näin hankkeen kaksi kehää limittyvät). Hankkeesta valmistuu lukuisia artikkeleita ja kirja jos toinenkin. Ensimmäinen julkaisu tulee olemaan marraskuussa 2016 ilmestyvä 28 kirjoittajan teos Johanna Kuivakangas & Tommi Hoikkala (toim.) ”Sano se nuorisolaisille! Yhteisöpedagogiikan pelikentät”. Teoksen kustantaa Humak, Nuorisotutkimusverkosto esiintyy toisena julkaisijana.

Tärkeintä on kuitenkin prosessi, jossa Jyväskylän nuorisopalveluiden ammattilaiset tutkivat itse omaa työtään.

Hankkeen tutkijoina toimivat Tommi Hoikkala, Nuorisotutkimusverkosto ja Johanna Kuivakangas, Humak. Hoikkalan hankepaletissa The meaning of Jyväskylä asettuu hänen johtamaansa ”Suomen Ihanuus ja kurjuus? Miten kasvatamme lapsiamme ja nuoriamme – tutkmukseen (SI)”. Se käynnistyi kouluampumisista vuonna 2008. Viimeisin SI –hankkeen teos on Tommi Hoikkala & Petri Paju: Apina pulpetissa. Ysiluokan yhteisöllisyys. Gaudeamus 2013.

Tutkija

Tommi Hoikkala

Tommi Hoikkala

Tutkimusprofessori

VTT, dos.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 542 5446

Tutkijan profiili