AJOLÄHTÖ: nuoret aikuiset uuden työn markkinoilla (2015–2017)

Ajolähtö-hankkeessa tutkimusryhmä ja Suomen Kuvalehti tarkastelevat nuoria aikuisia uuden työn markkinoilla. Ajolähtö viittaa pakkoon lähteä kotiseudulta työn perässä sekä pakkoon luovia työmarkkinoilla, joilla yhä useammille on tarjolla vain itsensä työllistämistä ja matalapalkkatöitä.

Hanke tutkii journalismin, valokuvan ja etnografian keinoin taloudellisesti taantuvaan Kotkan ja Kouvolan alueelle jääneitä sekä sieltä Helsinkiin muuttaneita 18–35-vuotiaita aikuisia, jotka työskentelevät matalapalkkatyössä tai yrittäjämuotoisesti. Mitä on heidän toimeentulonsa, millaista ajankäyttönsä, millainen on pakko jäädä tai lähteä? Toiminimisiivooja tai freelancer eivät ole yksin: globalisaatio ja digitalisaatio muuttavat työmarkkinoita, ja nyt neuvotellaan uusiksi työn teettämisen ehtoja ja toimeentulon tapoja.
 
Ajolähtö kuuluu Koneen Säätiön rahoittamaan Jakautuuko Suomi? -ohjelmaan, joka pyrkii lisäämään ymmärrystä yhteiskunnan eriarvoistumisesta.
 
Hankkeen aikana julkaistaan journalistisia reportaaseja Suomen Kuvalehdessä ja herätetään keskustelua uuden työn pelisäännöistä valokuvan ja tutkimuksen voimin. Ajolähtö-hanke julkaisee myös valokuvanäyttelyn, loppuseminaarin sekä tieteellisiä artikkeleita.
 
Hanketta johtaa dosentti Anu-Hanna Anttila. Muut tutkijajäsenet ovat nuorisotutkijoita: sosiaalipsykologian dosentti Päivi Berg ja sosiologit VTT Sanna Aaltonen, VTT Hanna Ylöstalo ja VTM Vuokko Härmä. Hankkeessa työskentelee myös freelancetoimittaja YTM Terhi Hautamäki ja freelancevalokuvaaja TaM Sami Perttilä.
 
Hankkeen kotisivut: www.ajolahto.net

Hankkeen tutkijat

Päivi Berg

Päivi Berg

Erikoistutkija, Ajolähtö-hankkeen varajohtaja

VTT, dos.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

044 416 5305

Tutkijan profiili
Sanna Aaltonen

Sanna Aaltonen

Erikoistutkija, STN-konsortion osahankkeen johtaja

VTT, dos.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

044 4165300 | Twitter @saaltone

Tutkijan profiili
Vuokko Härmä

Vuokko Härmä

Tutkija

VTM

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

044 416 5321

Tutkijan profiili
Hanna Ylöstalo

Hanna Ylöstalo

Vanhempi tutkija

YTT

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

020 755 2694 / 044 4165323

Tutkijan profiili