Nuorten sosiaalinen liikehdintä mediayhteiskunnassa – Vertaileva tutkimus Helsingin ja Lontoon lähiöistä (2012–2014)

Konsortiohankkeessa tutkittiin nuorten sosiaalista liikehdintää nykypäivän mediayhteiskunnassa. Tutkimuksen kohteena oli sekä nuorten yhteisöllinen toiminta lähiöissä että julkisen keskustelun mielikuvat lähiönuorista ja kaupungin syrjäalueiden nuoruudesta. Tutkijat jalkautuivat Helsingin ja Lontoon lähiöihin tekemään havaintoja ja haastatteluja nuorten parissa. Hanke valaisi kadun yhteisöllisiä merkityksiä nuorten arkielämässä. Katu ymmärrettiin hankkeessa niin fyysisenä kuin sosiaalisena tilana, jolloin katseen alla olivat sekä kaupunkitilat että sosiaalisen median tilat. Metodologisesti hanke yhdisti uudella tavalla katu- ja mediaetnografisia menetelmiä sekä vahvisti tieteen ja taiteen vuoropuhelua aineistonkeruussa ja raportoinnissa. Hankkeen johtajana toimi Leena Suurpää ja Helsingin yliopiston osion johtajana toimi dosentti Johanna Sumiala. Hankkeen tutkijoina toimivat FT Titus Hjelm (University College London/ NTV) ja Minttu Tikka (Helsingin yliopisto). Rahoitus: Helsingin Sanomain Säätiö.