Leena Suurpää tutkimusjohtajaksi
LEENA SUURPÄÄ NUORISOTUTKIMUSVERKOSTON TUTKIMUSJOHTAJAKSI
Nuorisotutkimusseuran hallitus valitsi kokouksessaan 28.9.2009 Nuorisotutkimusverkoston uudeksi tutkimusjohtajaksi VTT, nuorisotutkimuksen dosentti Leena Suurpään. Suurpää valittiin tehtävään seitsemän muun hakijan joukosta.
Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtajan tehtävänä on johtaa ja kehittää monitieteisen tutkijaverkoston toimintaa. Tämä tarkoittaa uusien tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti relevanttien hankkeiden käynnistämistä sekä niiden vetämistä ja toteuttamista. Tutkimusjohtaja toimii myös Nuorisotutkimusseuran henkilökunnan esimiehenä ja vastaa seuran taloudesta.
Leena Suurpää (s.1970) on hoitanut Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtajan sijaisuutta ajalla 1.1.2008–31.7.2009. Hän on toiminut Nuorisotutkimusverkoston perustamisesta 1999 lähtien suunnittelijan, sittemmin erikoissuunnittelijan toimessa. Suurpään laaja-alaisessa nuorisoalan asiantuntijuudessa painottuvat erityisesti nuorisopolitiikka sekä monikulttuurisuuden ja yhdenvertaisuuden kysymykset. Väitöstutkimuksessaan Erilaisuuden hierarkiat (Helsingin yliopisto, sosiologian oppiaine 2002) Suurpää analysoi maahanmuuttajia koskevia käsitystapoja vuosituhannen vaihteen Suomessa. Monipuolisesta kansainvälisestä kokemuksesta kertovat puolestaan lukuisat asiantuntijatehtävät nuorisotutkimuksen kansainvälisissä asiantuntijaverkostoissa, tutkimusjaksot ulkomailla sekä toiminta nuorisotutkimuksen kansainvälisen tieteellisen julkaisun Youngin päätoimittajana.
Monikenttäisestä tutkimusyhteistyötä
Tutkimusjohtajana Suurpää haluaa kehittää Nuorisotutkimusverkoston roolia ja vastuuta eri kenttien välisiä raja-aitoja ylittävänä toimijana. Nuorisotutkimusverkoston toiminnassa erityisen merkittävää on vuoropuhelu akateemisen perustutkimuksen ja soveltavan, nuorisoalan arkea lähellä olevan soveltavan tutkimusperinteen välillä.
- Nuorisotutkimuksessa tarvitaan yhteistoiminnallisuutta, kuten yhteisten aineistojen käyttöä ja yhteiskirjoittamisen kulttuuria yli tieteenalojen, Suurpää toteaa. Myös tuoreita tutkimustapoja tarvitaan. Tavanomaisiin kysely- ja haastattelumenetelmiin perustuvat tiedonkeruukeinot eivät tavoita kaikkia nuoria tai nuoruuden kannalta merkittäviä kysymyksiä. Arkaluontoiset teemat voivat jäädä julkisessa keskustelussa myös vaietuiksi, Suurpää pohtii. Nuorisotutkimusverkoston onkin syytä kehittää edelleen monikenttäisiä tiedontuotannon ja raportoinnin tapoja arvioiden samalla niiden tutkimuseettisiä rajoja (mm. laadullisen seurantatutkimuksen kehittäminen määrällisen ohella, nettiaineistojen käyttö, nuorisotutkijoiden mediaroolit). Nuorisotutkimusverkoston tulee olla aloitteellisesti tukemassa ja edistämässä myös nuorisoalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan piirissä virinnyttä yhteistyötä sekä tähän liittyviä uudenlaisia haastavia tutkijarooleja ja metodologisia ratkaisuja.
Monikenttäisyys tarkoittaa myös Nuorisotutkimusverkoston valtakunnallista toimintakehystä. Tarvitaan riittävää panostusta paikallisten tutkijayhteisöjen tukemiseen ja pääkaupunkiseudun ulkopuolisten tutkimuskysymysten huomioimiseen. Lisäksi tarvitaan paneutunut visio siitä, millä tavoin voidaan kehittää verkostomaista ja sellaisena avointa toimintarakennetta, joka mahdollistaa monien, eri puolilla Suomea työskentelevien tutkijoiden rekrytoitumisen osaksi Nuorisotutkimusverkostoa, mutta samalla onnistutaan vahvistamaan tutkijatyön jatkuvuutta.
Nuorisotutkimuksen globaali vastuu
Nuorisotutkimusverkoston toimintaa ovat kehystäneet etenkin kansalliset keskustelut ja tutkimuskysymykset. Tutkimusympäristö on kuitenkin muuttunut yhä kansainvälisemmäksi.
- Näen tärkeäksi sekä tutkijavaihtoja ja kansainvälisiä tutkimushankkeita koskevat aloitteet että nuorisotutkimuksen kansainvälisen vastuun kirkastamisen, Suurpää toteaa. Jälkimmäinen voi tarkoittaa sekä kansainvälisen tiedekirjoittamisen vahvistamista että sellaista globaalia tutkijaeetosta, jossa tutkimuksen tematisoinnit rakentuvat eurosentrisen näkökulman yli ja ohi (mukaan lukien vertaileva tutkimusote). Nuorisotutkimusverkostolla on kaikki mahdollisuudet olla aloitteellisesti edistämässä sellaisen kansainvälisen nuorisotutkimusfoorumin luomista, jossa globaalisti relevantit teemat asettuvat eri toimijoiden yhteiseen käsittelyyn.
Leena Suurpää on parhaillaan nykyisestä toimestaan tutkimusvapaalla ja työskentelee vierailevana tutkijana Ranskassa (École des Hautes Études en Sciences Sociales/ Centre for Social Analysis and Intervention, Paris). Hän aloittaa tutkimusjohtajan tehtävissä 1.8.2010. Suurpään tutkimusvapaan ajan Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtajan toimea hoitaa VTT, dosentti Päivi Honkatukia. Nuorisotutkimusverkoston erikoissuunnittelijana jatkaa puolestaan Suurpään sijaisuutta aiemmin hoitanut FT Kaisa Vehkalahti.
Lisätietoja ja haastattelut:
Leena Suurpää: leena.suurpaa@nuorisotutkimus.fi , puh. + 33 9 51654840 tai GSM 0505438251
Tommi Hoikkala: tommi.hoikkala@nuorisotutkimus.fi, puh. 0405425446
