Nuorisotutkimusseuran lausunto medialukutaidon suuntaviivoista

Opetus- ja kulttuuriministeriö: Hyvä medialukutaito; Suuntaviivat 2013–2016

Lausunto on laadittu suuntaviivojen aiempaan luonnosversioon.

Nuorisotutkimusseura ja -verkosto kiittää mahdollisuudesta tutustua opetus- ja kulttuuriministeriön Hyvä medialukutaito. Suuntaviivat 2013–2016 -luonnokseen.

Luonnos käsittelee monipuolisesti ja kattavasti medialukutaitoon liittyviä nykyilmiöitä, teemoja sekä tulevaisuuden haasteita. Tässä lausunnossa nostetaan esille erityisesti nuorisotutkimuksen näkökulmasta kaksi teemakokonaisuutta, joita avataan tarkemmin alla.

Medialukutaito tarvitsee instituutio- ja rakennelähtöisen näkökulman ohella lapsi- ja nuorisokulttuurista näkökulmaa

Suomalaiselle poliittiselle ja hallinnolliselle kulttuurille ominaista on rakenne- ja instituutiolähtöinen ajattelu. Tämä näkyy myös nyt käsiteltävässä luonnoksessa, jossa medialukutaidon tilaa arvioidaan erityisesti siitä näkökulmasta, miten olemassa olevat rakenteet ja instituutiot voivat vastata medialukutaitoa koskeviin nykypäivän ja tulevaisuuden tarpeisiin ja vaatimuksiin. Euroopan neuvoston politiikkatutkinta koskien lasten ja nuorten osallistumista päätöksentekoon Suomessa (OKM 2011/27) osoittaa, että Suomella on monia lasten ja nuorten kuulemiseen ja heidän näkemystensä kunnioittamiseen liittyviä vahvuuksia etenkin virallisissa edustuksellisissa rakenteissa. Tähän huomioon liittyy myös kritiikin siemen: koska lasten ja nuorten osallistuminen perustuu erityisesti virallisiin rakenteisiin, siihen sovelletaan usein ennalta suunniteltua, ylhäältä alas suuntautuvaa lähestymistapaa eikä alhaalta ylös suuntautuvaa lähestymistapaa.

Nuorisotutkimukset osoittavat nuorten täysvaltaisen kansalaiskokemuksen usein puuttuvan. Nuorten kokemukset vaikkapa siitä, että heidät otettaisiin kunnallisessa päätöksenteossa vakavasti, ovat heikkoja. Rakenteellisen näkökulman ohella medialukutaidon kehittämisen tulisi ottaa lähtökohdakseen laajemmat yhteiskunnalliset lapsi-, nuoriso- ja mediakulttuuriset näkökulmat. Näin medialukutaitoa voidaan tarkastella monisyisesti paitsi kykynä tai kapasiteettina, myös arkikulttuurisena kansalaisena olemisen – ajattelun, osallisuuden ja toiminnan – kysymyksenä.

Mediayhteiskunta on kuvattu luonnoksessa toimintaympäristönä, mutta sen nykypiirteitä ja dynamiikkoja on pohdittu kuitenkin varsin ohuelti. Sama pätee nuorisokulttuurisiin tekijöihin, jotka ovat olennaisesti muuttuneet viimeisten vuosikymmenien aikana mm. globalisaation, monikulttuuristumisen, virtuaalistumisen ja kaupallistumisen myötä.  Hyvä medialukutaito edellyttää vahvaa nuorisokulttuurista lukutaitoa, kuten nuorten vertaissuhteiden analyysia niin nuorten kokemusten kuin yhteiskunnallisten olosuhteiden tasoilla, nuorten osallisuuden ja ulkopuolisuuden jännitteitä tai sukupolvien välisen dialogin rakentumisen ehtoja nykypäivän mediayhteiskunnassa.

Sukupolvien ohipuhumisen sekä lasten ja nuorten arkeen varastoituvan hiljaisen tiedon haasteet ovat erityisellä tavalla läsnä nopeasti muuttuvan mediakulttuurin kohdalla.

Medialukutaidon vahvistaminen on kuvattu luonnoksessa erityisesti tiedon, kykyjen ja kriittisen ajattelun kartuttamisena. Tiedollinen pohja on tärkeä mutta ei riittävä näkökulma. Elämä audiovisuaalisessa mediayhteiskunnassa ei ole vain tiedollinen tai rationaalinen seikka vaan vahvasti emotionaalinen ja kokemuksellinen, sisältäen paitsi toiminnallisia ja ajattelun kykyjä, myös tunteita ja mielikuvia. Medialukutaidon ytimessä on kysymys tunteiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta, mikä voi olla omiaan virittämään uudenlaisia tarpeita ja menetelmiä mediakasvatukseen.

Nuoriso- ja mediakulttuurinen näkökulma edellyttää laaja-alaista näkökulmaa myös niihin ympäristöihin, joissa medialukutaitoa opitaan ja vahvistetaan. Formaalien oppimisympäristöjen ohella medialukutaito karttuu non-formaaleissa ja informaaleissa vertaisympäristöissä. Nopeasti muuttuvan mediakulttuurin kohdalla perinteiset oppimisen ja sosialisaation mallit kyseenalaistuvat. Tämä tulee nähdä myös mahdollisuutena kohti uudenlaisia oppimiskäsityksiä ja -käytäntöjä, joissa tekemällä oppimisella, mentoroinnilla ja yhteisöllisillä toimintamalleilla on keskeinen rooli. Tällaiseen oppimiskäsitykseen liittyy osallistuvan ja kriittisen pikemminkin kuin sopeutuvan kansalaisuuden ajatus.  

Nuorisotyön rooli monialaisena oppimis- ja toimintaympäristönä voisi luonnoksessa tulla esille nykyistä monipuolisemmin (julkinen ja järjestösektori). Nuorisotyö on erinomainen kenttä uudenlaisten medialukutaitoon liittyvien ammattitaitojen ja -kulttuurien sekä toimintatapojen kehittämiseksi, katsottiinpa asiaa nuorten tai nuorten parissa toimivien ammattilaisten näkökulmista. Tutkimukset osoittavat, että nuorisotyöntekijöiden teknisten taitojen vahvistamisen tulisi kulkea käsi kädessä pedagogisten taitojen kehittämisen kanssa. Tämä vaatii rohkeutta, tilaa ja kannustusta uusien työtapojen kokeiluihin, tietotaidon jakamista, työntekijöiden vertaisoppimisen tukemista sekä organisaatioiden sitoutumista medialukutaidon vahvistamiseen organisaation kaikilla tasoilla.

Luonnos ilmentää hyvin medialukutaidon olevan poikkihallinnollinen ja monialainen teema, ja tätä horisontaalisen medialukutaidon haastetta luonnoksessa monipuolisesti ruoditaan. Erityinen haaste on se, ettei medialukutaito ja siihen liittyvä mediakasvatus jää siilomaiseksi kasvatuskysymykseksi ja -ympäristöksi. Keskeinen kysymys onkin, miten vahvasti mediakasvatusta pyritään säilyttämään omana erityisalana, ja miten se nähdään keskeisenä osana nuorisokasvatusta, globaalikasvatusta, demokratia- ja kansalaiskasvatusta tai taidekasvatusta, muutamia mainitaksemme.

Luonnos käsittelee moniulotteisesti medialukutaitoa lasten ja nuorten elämässä. Lapsuuden ja nuoruuden käsitteiden käytössä on vielä jonkin verran epäsystemaattisuutta. Medialukutaidon kohdalla kehityspsykologiset ja elämänkulun sosiokulttuuriset tekijät on syytä ottaa herkästi huomioon. Medialukutaidon kannalta relevantit oppimis-, kasvu- ja toimintaympäristöt ovat varhaislapsuudessa rajatummat kuin nuoruudessa. YK:n lasten oikeuksien sopimus on otettu keskeiseksi arvopohjaksi, jolle medialukutaidon perustan tulisi määrittyä. Näin esille nousevat tärkeät kysymykset mm. yhdenvertaisuuden toteutumisesta eri lapsiryhmien kohdalla. Tämä sinänsä arvokas näkökulma rajaa näkökulman 18 ikävuoteen saakka samaan aikaan kuin medialukutaidon päivittäminen on nähtävä elinikäisenä tehtävänä.

Tieteidenvälisen tiedon merkitys medialukutaidon kentillä

Medialukutaito on ilmiö, jonka ymmärtämiseen ja arviointiin tarvitaan monitieteistä tietopohjaa. Kysymys on paitsi kasvatus- ja yhteiskuntatieteellisestä ilmiöstä, myös humanistista, psykologista ja teknistieteellistä tietopohjaa edellyttävästä teemasta. Medialukutaidon monisyisen ilmiökentän hallinnassa tarvitaan sekä akateemista perustutkimusta että käytännön kehittämistä tukevaa soveltavaa tutkimusta.

Tutkimusotteita tulee niin ikään kehittää avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Medialukutaito on teema, jonka kohdalla tutkivan kehittämisen erilaisia sovellusmahdollisuuksia tulisi huolellisesti käydä läpi. Tutkivan kehittämisen ote edellyttää sekä tutkijoilta että käytännön työntekijöiltä moniroolista asennetta sekä valmiutta oman asiantuntemuksen dialogiseen jakamiseen ja kriittiseen arviointiin. Se vaatii myös hallinnolta avoimuutta uudenlaisten yhteistyörakenteiden ja -verkostojen tukemiseen ja rahoittamiseen. Nuorisotyön ympäristöissä kehittävän tutkimuksen lähtökohtia on kokeiltu, ja tulokset ovat olleet pääasiassa rohkaisevia. Parhaillaan on käynnissä mm. Kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkoston (Kanuuna) ja Nuorisotutkimusverkoston yhteinen tutkimus- ja kehittämishanke, jossa vahvistetaan oppimisympäristöjen yhteistyökulttuureja ja käytäntöjä (koulu & nuorisotyö).

Lasten ja nuorten mediankäyttöihin liittyvää tietopohjaa on syytä kartuttaa jatkuvasti. Mediaympäristö ja lasten ja nuorten mediakulttuurit muuttuvat hyvin nopeasti, minkä vuoksi riski vanhentuneen tiedon soveltamiseen tulevaisuuden suunnittelussa on suuri. Nuoret ovat usein nopeimpia omaksumaan uudet mediat ja mediankäyttötavat osaksi omaa elämäänsä, joten nuorten mediakulttuureissa tapahtuvia muutoksia on haastavaa ennustaa yleisempien kehityssuuntien pohjalta. Lisäksi tietyt mediankäytön tavat siirtyvät koko ajan aina nuorempiin ja nuorempiin ikäluokkiin. Nämä mediakulttuuriset seikat puhuvat systemaattisen lapsia ja nuoria koskevan seurantatiedon puolesta. Lisäksi ne rohkaisevat monenlaisten tiedonkeruumenetelmien ja -aineistojen hyödyntämiseen. Tarvitaan monipuolista, systemaattista ja vertailukelpoista tietoa, jonka avulla voidaan seurata eri ikäryhmien mediakulttuurien muutosta.

Tieteidenvälisyys merkitsee avoimuutta myös tutkimusyhteistyön ja verkostojen tasolla. On syytä arvioida nykyisten tieteellisten yhteistyörakenteiden toimivuutta, jotta medialukutaitoa koskeva tutkimuskenttä ja sen monipuolinen tietopohja eivät jää turhan fragmentaarisiksi.

Nuorisotutkimusseura ja Nuorisotutkimusverkosto osallistuu mielihyvin medialukutaidon suuntaviivojen edelleen kehittämiseen.

Helsingissä ja Jyväskylässä 26.4.2013

Nuorisotutkimusseuran ja Nuorisotutkimusverkoston puolesta

Leena Suurpää, tutkimusjohtaja, Nuorisotutkimusverkosto

Atte Oksanen, erikoistutkija, Nuorisotutkimusverkosto

Johanna Sumiala, research fellow, Helsingin yliopiston tutkijakollegium

Annikka Suoninen, erikoistutkija, Nuorisotutkimusverkosto