Rajojen etiikka – II nuoriso- ja lapsuudentutkimuksen tutkimuseettinen seminaari

Helsingin yliopiston päärakennus, Fabianinkatu 33, Sali 12 (uusi puoli)

Kuva: Pixabay

Miten tutkimuksessa luodaan ja puretaan erilaisia rajoja eettisesti kestävällä tavalla? Onko kaikille lapsille ja nuorille tilaa suomalaisen tutkimuksen rajoissa?

Maailma on täynnä ihmisten toimintaa määrittäviä rajoja. Sosiaalisessa todellisuudessa rajoilla on erityinen symbolinen tehtävänsä ja järjestystä ylläpitävä ulottuvuutensa. Lapsuudessa ja nuoruudessa erilaiset rajanvedot ilmenevät olemassaolon kaikilla tasoilla, ja kasvu on myös itsessään jatkuvaa neuvottelua erilaisten sosiaalisten, normatiivisten, tilallisten ja maantieteellisten rajojen välillä. Rajat eivät ole vieraita myöskään lapsuutta ja nuoruutta koskevassa tieteenteossa. Paitsi että tutkimus on monin tavoin tieteenaloittain rajautunutta, se usein myös kohdistuu erilaisiin rajoihin sekä niiden välisiin yhteyksiin ja välitiloihin. Rajoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä sen sijaan pohditaan harvemmin. Tässä seminaarissa keskitytäänkin tarkastelemaan nimenomaan rajojen etiikkaa.

Etiikan ja rajojen kysymyksiin seminaarissa vastaavat professori Sirpa Tani (Helsingin yliopisto), tilastotutkija Sami Myllyniemi (Nuorisotutkimusverkosto), apulaisprofessori Niina Rutanen (Jyväskylän yliopisto) ja dosentti Leena Suurpää (Suomen Punainen Risti). Professori Sirpa Tani pohtii tutkimuskentän rajoilla, millaisia haasteita lapsuuden ja nuoruuden tilat asettavat tutkimuksen etiikalle, tilastotutkija Sami Myllyniemi käsittelee survey-kyselyissä ilmeneviä moninaisia eettisiä rajanvetoja, ja apulaisprofessori Niina Rutanen pohtii puheenvuorossaan erityisesti pienten lasten arjen tutkimisen eettisiä kysymyksiä ja rajoja. Lopuksi dosentti Leena Suurpää luo näkymän globaaliin etiikkaan lapsuuden- ja nuorisotutkimuksen näkökulmista. Päivän päättää paneelikeskustelu, jossa Nuoriso- ja lapsuudentutkimuksen tutkimuseettisen toimikunnan jäsenet Anna Anttila, Liisa Nieminen, Niina Rutanen ja Arto Kallioniemi sekä toimikunnan pitkäaikainen sihteeri Kaisa Vehkalahti keskustelevat lapsuuden ja nuoruuden tutkimuksen ajankohtaisista eettisistä kysymyksistä sekä kokemuksistaan toimikunnan työstä.

Ilmoittautuminen

Tilaisuus on maksuton ja sinne on vapaa pääsy. Toivomme sitovia ilmoittautumisia 1.10.2017 mennessä oheisella lomakkeella. ***HUOM: TAPAHTUMAN STRIIMAUS ON VALITETTAVASTI PERUTTU TILATEKNISISTÄ SYISTÄ JOHTUEN!***

Ohjelma:

9.45- Kahvi- ja teetarjoilu
10.00 Avauspuheenvuoro. Nuoriso- ja lapsuudentutkimuksen tutkimuseettisen toimikunnan puheenjohtaja, dosentti Liisa Nieminen
10.10 Tutkimuksen etiikka lapsuuden ja nuoruuden tiloissa. Professori Sirpa Tani, HY
10.40 Pienet lapset ja arki tutkimuksessa. Apulaisprofessori Niina Rutanen, JYU
11.10 Eettiset kysymykset yksintulleiden nuorten tutkimuksessa. Tutkijatohtori Veronika Honkasalo, Nuorisotutkimusverkosto
11.40 Tauko
12.10 Globaali ulottuvuus tutkimusetiikan rajoja haastamassa. Dosentti Leena Suurpää, SPR
12.40 Paneelikeskustelu: Ajankohtaiset kysymykset Nuoriso- ja lapsuudentutkimuksen
tutkimuseettisen toimikunnan näkökulmasta
13.40 Yleisökeskustelu ja päätössanat
14.00 Tilaisuus päättyy

Tervetuloa!

Järjestäjät: Nuoriso- ja lapsuudentutkimuksen tutkimuseettinen toimikunta, Nuorisotutkimusverkosto, Lapsuudentutkimuksen seura & Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Humanistis-yhteiskunnallisten aineiden asiantuntijaryhmä.

Lisätietoja ja yhteydenotot:

Tutkijatohtori Janne Poikolainen
Nuorisotutkimusseura
janne.poikolainen@nuorisotutkimus.fi