Filosofi ja nuoriso-ongelma

Herman Raivio

Alain Badiou: The True Life. 105 s. Polity 2017. (Alkuteos La vraie vie: Appel à la corruption de la jeunesse, Fayard 2016)

Ranskalaisfilosofi Alain Badiou on 80-vuotias. Silti mies kirjoittaa kuolemaa halveksuvaa tahtia eikä ole ajattelussaan senilisoitunut. Badioulta käännettiin tänä vuonna englanniksi pieni pamfletinomainen kirja The True Life, jonka kolmessa esseessä käsitellään nuorisoa ja sen asemaa maailmassa, jossa traditiot ovat raunioina.

Badiou haluaa Sokrateen tavoin turmella nuorison.

Badiou ihmettelee itsekin, miksi pappa haluaa kirjoittaa nuorista. Koska hän haluaa turmella heidät Sokrateen tavoin. Turmelu ei tarkoita sitä, että Badiou olisi lahjomassa nuoria, houkuttelemassa heitä orgioihin tai ajamassa teinejä valtaan. Sen sijaan hän tarjoaa nuorille ”todellista elämää”, joka ylittää taloudellisen menestyksen, välittömän mielihyvän ja herraskaisen aseman. Ehdotukselle on helppo haukotella, mutta filosofia kannattaa kuunnella. Badiou ei nimittäin saarnaa, vaan esittää pojista ja tytöistä teräviä huomioita. Hän aloittaa sanomalla, että nykyään nuoruus on onnenpotku, koska nuoruuden kultti hallitsee. Me semivanhatkin haluamme olla nuoria epätoivon uhallakin.

Poikien ja isien roolit ovat kääntyneet nurinpäin. Isät katsovat tänä päivänä poikia ihaillen, eikä heillä ole enää sitä symbolista valtaa, josta Freud kirjoitti Toteemissa ja tabussa. Poikien ei tarvitse tehdä isänmurhaa, koska poikajoukko on lähtökohtaisesti isätön. Vanhat initiaatioriitit eivät määritä enää miessukupuolta, esimerkkinä armeijan käyminen, joka periytyi isältä pojalle. Vapaus traditioista on jättänyt ainakin osan pojista ikuisen murrosiän tilaan. He voivat kapinoida ja olla väkivaltaisia, ruumis voi olla tatuoitu ja lävistetty, mutta silti he eivät Badioun mukaan tiedä keitä ovat, eikä heillä ole suuntaa. Äärimmillään nuorille miehille on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: joko rakentaa elämä menestystarinan näköiseksi tai polttaa se loppuun hasispiipussa.

Tytöt sen sijaan ovat kaikkea sitä, mitä pojat voisivat olla: realistisia, kovia taistelijoita, lainkuuliaisia, lujia ja sinnikäitä. Tyttöjenkin suhde traditioon on katkennut, mutta siinä missä pojat ovat tuuliajolla, tytöt ovat vahvistuneet. Tyttöjen ei tarvitse mennä naimisiin tai olla äitejä tullakseen naisiksi, sillä tytöt ovat jo naisia. Naimaton nainenkaan ei ole enää häpeän vaan itsenäisyyden merkki. Jos pojat ovat kypsymättömiä, tytöt ovat varhaiskypsiä. Badiou ei unohda tietenkään yhteiskunnallista kontekstia. Ghettotytöt ovat jopa poikia huonommassa jamassa, koska heidät on sidottu lastenhoitoon. Tytöt voivat silti nousta. Kun arabipoika joutuu tuomioistuimeen, häntä saattaa edustaa nainen, ehkä peräti pojan oma sisko. Badiou uskoo tyttöjen voimaan.

Vasemmistolaisen Badioun mukaan ongelma piilee siinä, että nuorten pärjääminen onnistuu vain kapitalismin kehyksissä. Kun nuori tuhoaa itseään, hänelle tarjotaan lääkkeeksi yrittäjän uraa. Tytöt menestyvät kapitalismissa poikiakin paremmin, varsinkin tytöt, jotka uskovat kulutukseen, kilpailuun ja hedonistiseen individualismiin. Kapitalistisen pillerin nielaissut tyttö ajattelee ihmissuhdettakin lähinnä molempien etuja palvelevana sopimuksena. Rakkaus on sopimuksen eksistentiaalinen muoto, yksi diili muiden joukossa. Tämä on Badioun mielestä vääränlaista edistystä. Hän toivoisi näkevänsä tyttöjä, jotka määrittelevät itsensä kapitalismin tuolla puolen.

Vanha periaate kuului, että ole isäsi kaltainen poika tai äitisilainen tyttö, kunhan vanha idea pysyy hengissä. Nyt käsky kuuluu, että ole ihmiseläin, täynnä pieniä haluja, mutta vailla ainuttakaan ideaa. Kapitalismi auttaa irtaantumaan traditioista, mutta antaa tilalle ideaköyhää elämää. Badiou haluaa tärvellä nuorison juuri ideoilla, mutta ne nuorten pitäisi löytää itse. Sen enempää hän ei sano. Jää myös epäselväksi, mitä todellinen elämä pitää sisällään, mikä on sekin kirjan puute. Mutta Badiou tulee nuorten kanssa toimeen ihan hyvin. Kirjasta ei hengi opettavaisuus, eikä Badiou paheksu. Hän ei myöskään yritä kaveerata nuorten kanssa, vaan tunnustaa katsovansa heitä ulkoapäin.

Herman Raivio

FM, vapaa kirjoittaja