Lunta ja tulta

Merja Leppälahti

Seita Vuorela: Lumi. WSOY 2016. 240 s. 

Keväällä 2015 menehtyneen Seita Vuorelan Lumi kertoo maahanmuuttajaperheestä. Päähenkilöt, Siamak ja Atisha, ovat noin 15-vuotiaita, eivät enää lapsia mutta eivät vielä ihan aikuisiakaan. He ovat kuitenkin kokeneet paljon enemmän kuin moni aikuinen. He ovat asuneet naapureina aikanaan Teheranissa, nyt molemmat ovat Suomessa.

15-vuotias Siamak on saanut nimensä nuorena sankarina kuolleen setänsä mukaan, mutta sitä hän ei halua muistella. Vanhemmat puhuvat Teheranista paikkana, jonne he joskus palaavat. Sitten joskus, kun olot ovat toiset ja kaikki on niin kuin vanhoina, hyvinä aikoina. Siamak ei ajattele samoin. Hän on jääkiekkoilija, kova jätkä, joka on omalla työllään ansainnut paikkansa niin jääkiekkojoukkueessa kuin muussakin kaveripiirissä. Iraniin hän ei kaipaa, hän on jo unohtanut kaiken, mikä siellä oli hyvää, jos nyt yleensä mikään.

Atisha on naapurintyttö ja Siamakin lapsuudenystävä. Kun hänet lähetetään turvaan pohjoiseen, Siamakin vanhemmat ottavat hänet mielellään vastaan. Varsinkin äiti haaveilee tekevänsä tytön kanssa perinteisiä naisten juttuja. Hän on vähän pettynyt, kun tyttö ryhtyykin innolla tutustumaan uuteen ympäristöön ja ihmisiin. Siamak joutuu häpeäkseen kuljettamaan mukanaan tyttöä, joka jopa käyttää huivia, vaikka ei olisi pakko. Kun kaverit yhdistävät tytön Siamakiin, he nostavat taas kerran esille islamin, terrorismin, muukalaisuuden, vaikkei Siamak haluaisi mitään muuta kuin olla yksi joukosta.

Atisha haluaa pelastaa Siamakin ja sommittelee kotimaansa tarinoita yhteen Lumikuningatar-sadun kanssa. Hänen tarinassaan Siamak lopulta havahtuu vihastaan ja ymmärtää, kuka oikeasti on. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin saduissa. Atisha joutuu tilanteeseen, jossa hänen on puolustettava itseään fyysisesti. Viranomaisille ei voi paljastaa, että Atisha on ollut osallisena, että hän on ollut paikalla. Kun Atisha lähetettiin Suomeen, hänellä ei ollut passia, eikä hän olisi sellaista saanutkaan. Hänelle oli hankittu väärennetty passi, jossa oli jonkun muun nimi. Tyttö oli siis maassa laittomasti, aivan kuin häntä ei edes olisi olemassa. Jälleen ratkaisuna on vain pako, vaikka turvaa ei oikeastaan voi löytää mistään.

Atishan ja Siamakin tarinat kertovat, että pakolaiset ovat tavallisia ihmisiä tavallisine toiveineen ja harrastuksineen. Jääkiekkoa rakastava Siamak haluaisi sulautua muiden joukkoon ja erottua korkeintaan huippupelaajana, ei maahanmuuttajana. Siamakin vanhemmat ovat ristiriitaisessa tilanteessa, kun mikään heidän elämänkokemuksestaan ei oikein sovi siihen maailmaan, missä he nyt elävät. He eivät myöskään tiedä, millaiseen maailmaan he kasvattavat lapsiaan. Atisha puolestaan on joutunut kokemaan sellaisia asioita, joista teini-ikäisen ei pitäisi edes tietää. Tyttö itse on kiinnostunut tarinoista, ja hän haluaisi kertoa iloisia tarinoita, joissa on onnellinen loppu. Mutta onko onnellinen loppu maahanmuuttajan kohdalla edes mahdollinen?

Merja Leppälahti

FL, turkulainen kriitikko ja tietokirjailija