Uutuuselokuva Brooklyn pohtii kotia ja kodittomuutta

Onerva Martikainen

Oscar-ehdokas Brooklyn maalaa romanttisen kuvan 1900-luvun siirtolaisuudesta ja tarttuu samalla elämän perustavanlaatuisiin kysymyksiin.

Brooklyn. 2015. Ohjaaja: John Crowley, käsikirjoittaja: Nick Hornby, valmistusmaat: Irlanti, Iso-Britannia, Kanada

Irlantilaistyttö Eilis Lacey (Saoirse Ronan) ei löydä kotipaikkakunnaltaan Ennisworthysta työtä eikä rakkautta. Tulevaisuus vanhalla mantereella vaikuttaa lohduttomalta, ja Eilis muuttaa Yhdysvaltoihin jahtaamaan amerikkalaista unelmaa. Nick Hornbyn käsikirjoitus kertoo todentuntuisesti Eilisin muuttamisesta ja siihen liittyvistä elämänvalinnoista. Käsikirjoitus perustuukin irlantilaisen Colm Tóibín samannimiseen kirjaan (2009). Niin ikään Ennisworthyssa syntyneen Tóibínin kertomus on irlantilaista kansantarinaa: jo 1800-luvulla nuoria muutti paremman elämän perässä sankoin joukoin Yhdysvaltoihin.

Ajatus kodista ja kodittomuudesta on niin ajankohtainen ja kiehtova, että sitä olisi suonut pohdittavan syvällisemmin.

Brooklyn on miellyttävää katsottavaa. Elokuvan visuaalinen ilme tukee kerrontaa: maisemista ja väreistä voi seurata Eilisin tunnetiloja. Eilis haluaa lähteä kotikylästä, koska mahdollisuudet ovat rajallisia.  Ennisworthy on väritetty taidokkaasti tunkkaisilla tummilla sävyillä. Ensimmäiset viikot Brooklynissä Eilis kärvistelee koti-ikävässä.  Kaupungin kadut ovat likaisia, ruskean ja harmaan sävyisiä. Kun Eilis aloittaa iltakoulun ja rakastuu italialaiseen Tony Fiorelloon (Emory Cohen), uuden kotikaupungin maisemat vaihtuvat pikkuhiljaa iloisen värikkäiksi. Eilis ja Tony samoilevat kirkkaanvihreällä, avaralla niityllä yhteistä tulevaisuutta suunnitellen.  Coney Islandin sininen meri kutsuu uimaan. Myös puvustus kertoo Eilisin onnesta: Hän valitsee arkisten vaatteiden sijaan muodikkaita ja pastellinsävyisiä mekkoja.

Juuri sopeuduttuaan Brooklyniin Eilis joutuu matkustamaan Irlantiin sisarensa kuoleman vuoksi. Ennen matkaa Eilis ja Tony astelevat avioon – nuorukainen haluaa varmistaa, että rakastettu palaa Yhdysvaltoihin. Vaikka Eilisin matkan syy on surullinen, perillä vanha, tympeä kotikylä on vain haalea muisto. Ennisworthy on nyt täynnä kovasti kaivattuja mahdollisuuksia: Eilis otetaan töihin, ja sulhanenkin löytyisi. Kylä on nyt yhtä värikäs kuin New York. Pellot vihertävät, meri välkehtii sinisenä. Eilis pohtii, onko koti lapsuuden Irlannissa vai mahdollisuuksien Yhdysvalloissa.

Kevyt käsikirjoitus kaivautuu pintaa syvemmälle kodittomuuden pohdinnassa. Eilis pähkäilee, missä koti on. Vai onko kotia ollenkaan? Kysymykset tuovat elokuvan tarinan lähelle katsojaa. Kansainvälistyvässä maailmassa yhä useampi nuori joutuu samanlaisten valintojen eteen. Eilis ei osaa päättää, onko koti Brooklynissa vai Ennisworthyssa. Irlantiin palatessa Ennisworthy tuntuu tarjoavan kaiken, mitä Eilis lähti Brooklynista etsimään. Eilis valitsee kuitenkin Yhdysvallat – koti on nyt merten takana. Avioliitto pakottaa Eilisin palaamaan, joten hän ei joudu punnitsemaan, mitä elämältään haluaa. Elokuva sortuu valitettavan helppoon ratkaisuun. Ajatus kodista ja kodittomuudesta on niin ajankohtainen ja kiehtova, että sitä olisi suonut pohdittavan syvällisemmin. Rakkaus ja työ löytyivät sekä Ennisworthysta ja Brooklynista. Mikä valinta olisi ollut, jos Eilis ei olisi ollut jo naimisissa brooklynilaisen Tonyn kanssa?  

Aikalaisdraamana Brooklynin tarina jääkin ontoksi: elokuva ei pureudu syvällisesti pohtimaan muuttamisen hankaluutta ja sortuu juonessa helppoihin ratkaisuihin. Eilistä opastaa heti laivalla itsevarma vanhempi siirtolaisnainen ja New Yorkissa tukena on työpaikan hankkinut isä Flood. Rakastuminen saa Brooklynin tuntumaan kodilta hyvin pian asettumisen jälkeen, eikä kerronta syvenny pohtimaan nuoruutta ja maahanmuuton ongelmia. Dramaturgisesti heikkoa ratkaisua tosin pehmentää Ronanin (Eilis) ja Cohenin (Tony) hieno roolityö. Nuorten näyttelijöiden tulkinta ensirakkaudesta on aito ja kutkuttava. Eilisin tarina saa hieman tummempia sävyjä perhetragedian myötä, mutta vaikeudet liittyvät henkilökohtaiseen elämään, ja Eilis tuntuu selviytyvän niistä helposti tukiverkkonsa ansiosta. Elokuva kuitenkin loistaa miljöön kuvauksessa ja näyttelijätyössä. Vahva pohjatyö ansaitsisi tuekseen rohkeampaa tarinankerrontaa. Syvällisen pohdinnan puuttumisen vuoksi Eilisin tarinaa on hankala samaistaa tuhansien muiden elämän tarkoitusta etsivien nuorten tarinaan.

Onerva Martikainen

Kirjoittaja on helsinkiläinen politiikan tutkimuksen opiskelija.