Rap, raha ja rasismi

Juho Kuokkanen

Straight Outta Compton. 2015. Ohjannut F. Gary Gray. Käsikirjoitus Jonathan Herman ja Andrea Berloff. Pääosissa O’Shea Jackson Jr., Corey Hawkins ja Jason Mitchell.

Yksi ajatuksia herättävimmistä viime vuonna katsomistani elokuvista oli yhtenä nk. gangsta-rapin suurimpina ikoneina tunnetun N.W.A:n tarinan kertova Straight Outta Compton. Vaikka kenen tahansa kannattaakin tutustua elokuvaan jo pelkästään ainutlaatuisen musiikin vuoksi, myös tarinaa kannatteleva voimakas yhteiskunnallinen sanoma puhuttelee tässä ajassa.

Gangsta rap on rapin alagenre, joka kuvailee koruttomasti ja selittelemättä slummien oloja: huumausainerikollisuutta, jengiväkivaltaa, poliisin mielivaltaa. Rikollisuutta ihannoivanakin parjattua genreä voidaan kuvata pohjimmiltaan myös tiedostavaksi, yhteiskunnalliseksi tai poliittiseksi sen raportoidessa valtamedian vaikenemista aiheista.

Elokuva kertoo musiikkibisneksen karttaneen N.W.A:n teemoja voittojen menettämisen pelossa, eivätkä kaupallisen musiikin motiivit liene nykyisyydessäkään tuon jalompia. Niitä määrittelevät yhteiskunnallisia teemoja vieroksuvat levy-yhtiöt, mutta myös artistit itse. Karrikoidusti voidaan jaotella, että musiikki syntyy taiteilijan vapaana sieluntuotoksena tai myynnin sanelemana radiosoittoa ja maksimoituja kuuntelijasegmenttejä tavoitellessa. Kevyt kaupallinen musiikki perustelee olemassaolonsa markkinoiden lainalaisuuksilla: helppo ja miellyttäväksi tasoiteltu musiikki vastaa suuren yleisön kysyntään.

Viime vuosina amerikkalaisessa rap-skenessä on julkaistu myös kiinnostavia levyjä, jotka kyseenalaistavat asetelman. Esimerkiksi Commonin Nobody’s Smiling ja Trae Tha Truthin Tha Truth lähtevät siitä, etteivät vaikeissa olosuhteissa kamppailevat ihmiset kaipaa kevyttä kuunneltavaa vaan heidän vaikeuksiaan ymmärtävää musiikkia. Tiedostavuuden perinne elää suomirapissakin vahvana, vaikka suomalaisnuorten vieraantuminen puoluepolitiikasta ilmenee myös rap-skenessä varauksellisuutena kaikkeen poliittiseksi miellettyyn. On kuitenkin huomattava, että tiedostava, yhteiskunnallinen ja poliittinen ovat lopulta vain toistensa synonyymeja.

Tosiasiassa N.W.A:n musiikille oli valtava kysyntä. Se oli media, joka antoi äänen yhteiskunnan alistetuimmille. Näin ollen ryhmän olemassaolosta tuli poliittista toimintaa, vaikka musiikki oli heille alkujaan vain keino tulla toimeen mahdollisuuksiltaan rutikuivassa slummissa.

N.W.A:n keskeisin poliittinen viesti koski rasismia ja ilmeni jo kirjainyhdistelmän takana piilevästä provokatiivisesta nimestä Niggaz With Attitude. Elokuva kertoo, miten poliisin rotuprofiloinnissa jo tumma ihonväri kävi syyksi rikosepäilyyn ja kontrollin kohteeksi joutumiseen, joten kokemus rasismista oli tuntuvasti läsnä mustien nuorten elämässä. Tarina vie menneisyyteen 1980-luvulle mutta herättää kysymään, miksi mustia nuoria yhä kuolee poliisin luoteihin Yhdysvalloissa.

Siinä missä poliisin rasistisen mielivallan teemat puhuttelevat amerikkalaisyleisöä, huomattakoon myös Straight Outta Comptonin ilmestyneen samaan aikaan historiallisen vakavan pakolaiskriisin alkaessa koetella Eurooppaa ja Suomea. Sotaa pakoon ja parempaa elämää Suomeen tavoittelemaan on siirtynyt Lähi-idästä kymmeniätuhansia, joista osa jää maahan asumaan. Maahanmuuttopolitiikka on repinyt suomalaisten väliin syvää jakoa, jonka vastapuolten välille on vaikea saada keskusteluyhteyttä. Kaikkien jakama lähtökohta on kuitenkin sama: pakolaiskriisin hoidossa on onnistuttava.

Usein sanotaan, ettei Suomessa tule toistaa Ruotsin kotouttamispolitiikan virheitä. Länsinaapurin huono-osaisimmissa lähiöissä etniset vähemmistöt kärsivät pienemmässä mittakaavassa samankaltaisista olosuhteista kuin N.W.A:n synnyttämän Comptonin mustat: osattomuudesta ja näköalattomuudesta. Sellaisia ovat sosiaalisten ongelmien riepottelemat slummit kulttuurista riippumatta.

Pakolaiset on jo haluttu esittää turvallisuusuhkana valtaväestölle, mutta kontrollia ei ole harjoittamassa (toistaiseksi) poliisi, vaan uusnatsien johtamat katupartiot. Työllistymisen kynnykset ja yksipuoliset työt ovat puolestaan jo nykyisiä vähemmistöjä vaivaava ongelma, joka uhkaa upottaa heidät yhteiskunnan pohjalle etniseksi alaluokaksi. Minkälaista tulevaisuutta suomalainen ratkaisu rakentaa?

Juho Kuokkanen

Kirjoittaja on hiphop-kulttuurin kuluttaja ja opiskelija, joka on aiemmin tehnyt kandidaatintutkielmansa Stop töhryille -projektista ja viimeistelee parhaillaan Helsingin yliopistolle graduaan kannabiskysymyksestä Suomessa.