Velipuolikuu-sukupolvi muistelee

Kari Forsström

Jakke Holvas: Dandyt, keikarit. Teoriatehtaan 1990-luku
ntamo, 2015. 225 s.

Jakke Holvaksen kirja on omaelämäkerrallinen kronikka 1990-luvulla toimineesta Teoriatehdas-kirjoittajakollektiivista. Teoriatehtaan nimellä allekirjoitettuihin teksteihin saattoi törmätä eräiden opiskelija- ja kulttuurilehtien sivuilla (esim. Nuori Voima tai Ylioppilaslehti). Ryhmän muodostivat kolme 1980- ja 90-lukujen vaihteessa Tampereen Tullikamarilla ja Helsingin Uuden ylioppilastalon bileissä tavannutta nuorta miestä, joita yhdisti musiikkimaun ja muun populaarikulttuuriharrastuksen ohella teoreettisen filosofian opiskelu. Sittemmin he ovat päätyneet esimerkiksi toimittajiksi.

”80-luvun lopulla joka suunnasta tupsahteli esiin kiukkuisia vihaisia miehiä. Tahdoimme mukaan!”  Tiedostavat ja rankat ”Kärsimys, Erilaisuus ja Halu” tai ”kakka, seksi ja kuolema” -teemat sekä modernistisen kirjallisuuden kerronnallisten temppujen ihastelu ikävystyttivät kuitenkin Teoriatehdasta. ”Olimme velipuolikuusukupolvea. Vitsailimme tasapuolisesti vähemmistöjen kustannuksella.” Kaverukset kokeilivat kuitenkin vaihtelevia strategioita, esimerkiksi Helsingin Sanomissa lokakuussa 1993 Teoriatehdasta haastateltiin eräänä ”pullamössösukupolven” edustajana. Tällöin Teoriatehdas ilmoitti lähestymistavakseen myönteisyyden, kiitollisuuden kaikelle. Holvaksen mukaan suomalaisen 1990-luvun älymystön keskuudessa vastakkainasettelu ei ylipäätään ollut kovin voimakasta. 

Alussa tarina käynnistyy hitaasti Holvaksen vakuuttaessa usealla sivulla, että tulossa on todella ärsyttävää poseerausta. Tämän jälkeen kirja etenee vuosi kerrallaan (1989-2000) Holvaksen kuvaillessa kolmikon eri vuosina lukemia kirjoja, suorittamia luentokursseja ja kirjoittamia juttuja sekä luonnehtiessa Teoriatehtaan suhtautumista oman aikansa teoreettisiin suuntauksiin ja kulttuuri-ilmiöihin. Näiden pohdintojen lomassa välähtävät hekumalliset muistikuvat 90-luvun huippumalleista ja misseistä sekä television huulipuna- ja ihovoidemainoksista. Erilaisia hullunkurisia yliopistolla tavattavia ihmistyyppejä luokitellaan. Eräiden velttojen ja ylimielisten professoreiden ja nuorien julkkistohtoreiden herättämiä inhon tunteita kuvaillaan värikkäästi. Kirja päättyy viimeiseen Teoriatehtaan nimissä julkaistuun tekstiin, analyysiin ironian eri lajeista. 

Kirja näyttää ajankohtaiselta sikälikin, että sen kuvaaman ajanjakson alkupuoli edusti maailmanpoliittista myllerrystä sekä Suomessa lähes yhtä syvää taloudellista lamaa ja yhteiskunnallista epävarmuutta kuin nykyhetki. Vuosikymmenen uutistapahtumia kronikoidessaan Holvas selittää kirkkain otsin, että Teoriatehtaan dandyt eivät niistä tienneet tai piitanneet. He siteerasivat Aristotelesta ja Nietzscheä, huuto-oksensivat humanistiselle moraalipuheelle ja keikaroivat teknoa tanssien leveälahkeisissa farkuissaan, värikkäissä huppareissaan ja Converse-tennareissaan. 

Kirjaan valituista Teoriatehtaan teksteistä esimerkiksi ”Teräksenharmaata massaa” (Kulttuurivihkot 3-4/1993) miellyttää minua ja herättää halua perehtyä aihepiiriin enemmänkin. Baudrillardia, Canettia ja Ortega y Gassetia soveltavassa jutussa ihastellaan kenties ironiseen sävyyn massojen haluttomuutta alistua eliittien asettamiin rationaalisuus-, kommunikointi- ja emansipoitumisvaatimuksiin. Se olisi ehkä liiankin helposti päivitettävissä koskemaan internetin massailmiöitä. 

Sittemmin talousmetafysiikan kritiikistä väitelleen Holvaksen kirja sisältää monia huvittavia kohtia ja valaisevia kommentteja. Minulle kirjassa kuvattu ilmiömaailma oli melko tuttu, enkä siksi osaa sanoa kuinka hyvin kirja toimii toisenlaiselle lukijalle. Kirjan mielenkiintoisuutta olisi lisännyt, mikäli kolmikon jäsenten ajattelun ja suhtautumistapojen mahdollista muuttumista 90-luvulla, sitä ennen ja sen jälkeen olisi kuvailtu enemmän. 

Kari Forsström

Kirjoittaja on FM ja teol. yo, joka lopetteli aktiivisia filosofianopintojaan Helsingin yliopistossa Teoriatehtaan aloitellessa omiaan.