Kuntodopingilla tavoitellaan kehollista pääomaa

Dopingkäryt koskettivat koko Suomen kansaa vuonna 2001 hiihdon maailmanmestaruuskisojen yhteydessä. Suomessa dopingaineiden käyttäjä on kuitenkin todennäköisemmin tavallinen kuntoilija kuin huippu-urheilija, joiden dopingkäryihin yhteiskunnallinen keskustelu ja antidopingtyö ovat keskittyneet.

Dopingaineiden käyttöä ei ole Suomessa kriminalisoitu. Miksi siis huippu-urheilun ulkopuolella rautaa nostavia nuoria miehiä epäillään aineiden väärinkäytöstä oman ruumiinsa ja suorituskykynsä parantelemiseksi? Varsin ulkonäkökeskeisessä ja erinomaisuuden eetosta korostavassa yhteiskunnassa siinnyt ilmiö herättää vahvoja tunteita ja on siksi tähän asti pysynyt tabuna.

Kuntodopingia tarkastellaan Mikko Salasuon ja Mikko Piispan kirjoittamassa, opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa tutkimuksessa Kuntodoping – Näkökulmia dopingaineiden käyttöön huippu-urheilun ulkopuolella itse käyttäjän lisäksi heidän ystäviensä ja läheistensä, lainvalvontaviranomaisten, ehkäisevän dopingtyön, käyttäjä- ja kansalaiskeskustelujen, dopingrikollisuuden sekä terveyskysymysten näkökulmasta. Teoksessa tutkitaan muun muassa sitä, onko pelätty roid rage (eli doping-aineiden käytöstä aiheutuva aggressiivinen ”roinaraivo”) pelkkä myytti ja ovatko dopingin haitat niin suuret kuin meidän annetaan uskoa, jos käyttömäärät ovat järkeviä ja elämäntavat terveelliset.

-    ”Kuntodopingin voi nähdä lääketieteen luomana ja sen vallasta karanneena itsehoitona”, kirjoittavat Mikko Piispa ja Mikko Salasuo.

Keskustelu dopingaineiden käytöstä sai Suomessa vauhtia, kun syyskuussa 2007 silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin esitti huolensa dopingin käytön yleistymisestä huippu-urheilun ulkopuolella. Hän kysyi, onko dopingista tulossa kansantauti. Vastauksia Wallinin kysymykseen ei ole saatu, ja puhe ilmiöstä on ollut lähinnä stereotypioiden ja virheellisen tiedon varassa.

Salasuon ja Piispan tutkimuksessa otetaan käyttöön käsite kuntodoping. Keskeisintä kuntodopingissa on se, että käyttö tapahtuu huippu-urheilun ulkopuolella. Tärkeä kuntodopingia määrittävä tekijä on käytön motiivi: kuntodoping viittaa sellaiseen dopingaineiden käyttöön, jonka ensisijaisena motiivina ei ole urheilumenestyksen saavuttaminen. Aineista saatava hyöty toki hankitaan pääosin kuntosaleilla ja sikäli kyse on urheilullisesta suorittamisesta, mutta doping on vain väline kehollisten ja voimaan liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa.

Huippu-urheilun ulkopuolella tapahtuvassa dopingaineiden käytössä ei voi katsoa olevan kyse vilpistä tai urheilun moraalisten arvojen rikkomisesta. Kansainväliset ja lajikohtaiset dopingsäädökset on luotu säätelemään erilaisia kilpailuja, ei yksittäisten ihmisten lääkeaineiden käyttöä. Kun dopingia ei enää käsitelläkään huippu-urheilun kehyksessä, tutkimuskohde laajenee aineiden vaikutuksista käytön sosiokulttuurisiin kehyksiin. Tässä tutkimuksessa suunnataan katse pois suomalaisen dopingtutkimuksen lääketieteellisestä perinteestä.

Keskeisiä tuloksia

Dopingin käytön elinikäisprevalenssi Suomessa tarkentui tutkimuksen myötä huomattavasti: noin yksi prosentti suomalaisista aikuisista on joskus kokeillut dopingaineita. Näiltä osin voidaan kasvavaan dopinghuoleen vastata, että Suomessa kyse on toistaiseksi pienestä ilmiöstä, eikä missään nimessä kansantaudista tai epidemiasta. Nykyaika luo otollisen maaperän erilaisten kemiallisten teknologioiden leviämiselle. Niin kutsuttu erinomaisuuden eetos saa ihmiset kehittämään itseään ja tavoittelemaan maksimia. Tämä koskee niin työelämää kuin omaa kehoa. Menestymiseen pyritään keinoja ja riskejä kaihtamatta. Samanaikaisesti myös terveyskäyttäytyminen on yksilöllistynyt. Tämän seurauksena on siirrytty aikaan, jossa erilaisia terveyteen liittyviä valintoja tehdään individualistisin tavoittein. Tietoa kuntodopingin terveysriskeistä ja -haitoista on internetin aikakaudella saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Käyttöön ja sen mahdollisiin haittoihin liittyvä riskianalyysi tehdäänkin käyttäjän terveystajun puitteissa. Aikalaiseetos saa monet sivuuttamaan mahdollisia terveysriskejä ja tarttumaan menestystä nopeuttaviin ja helpottaviin menetelmiin.

Doping on ennen muuta väline. Erilaisissa käyttäjäryhmissä sitä hyödynnetään erilaisten pääomien saavuttamiseen. Joillakin käyttöä motivoi voiman ja lihasten hankinta työelämää varten, kun taas toiset tavoittelevat menestystä vastakkaisen sukupuolen silmissä. Motiivit vaihtelevat, mutta niiden takaa löytyy kehollisen pääoman tavoittelu, joka tuottaa sosiaalista, kulttuurista ja ammatillista pääomaa. Dopingia ei siis käytetä aineiden itsensä vuoksi. Kuntodoping on kuitenkin nähty ensisijaisesti lääketieteen näkökulmasta terveysongelmana, ja muut näkökulmat ovat jääneet terveysparadigman varjoon. Olisikin perusteltua kysyä, ovatko esimerkiksi erinomaisuuden eetokseen liittyvät epäkohdat ja vinoumat unohtuneet ja peittyneet terveysparadigman alle? Käyttäjänäkökulmasta kyse on usein terveysongelmien sijaan elämänhallinnasta ja itsekurista.

Lisätietoja

Mikko Salasuo
puh. 040 548 5520

Mikko Piispa
puh. 040 727 3080 

Tilaukset

Kuntodoping. Näkökulmia dopingaineiden käyttöön huippu-urheilun ulkopuolella
Mikko Salasuo ja Mikko Piispa
Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 120, sarja: Tiede.
ISBN 978-952-5994-08-7, 240 s., hinta 28 euroa.