9. Tiedontuotannon metodit ja menetelmät
Tässä työryhmässä on kolme esitystä, joiden abstraktit ovat alla.
- Samuli Mäkisalo, Marjaana Veikkanen, Elina Mäyrä, Sanna Lesonen & Tiina Toivonen (Helsingin kaupunki, Nuorisopalvelut): Mistä sinä et puhu -hanke
- Satu Olkkonen (vapaa tutkija): Taide peittyvän esiin nostajana
- Sinikka Aapola-Kari (Nuorisotutkimusverkosto), Ville Pöysä (Itä-Suomen yliopisto), Tarja Tolonen (Helsingin yliopisto), Matilda Wrede-Jäntti (Helsingin yliopisto) & Päivi Armila (Itä-Suomen yliopisto): Nuoret ajassa - kokonaisvaltaisen ja pitkäjänteisen nuorisotutkimuksen erityiset haasteet
1. Mistä sinä et puhu -hanke
Samuli Mäkisalo, Marjaana Veikkanen, Elina Mäyrä, Sanna Lesonen & Tiina Toivonen (Helsingin kaupunki, Nuorisopalvelut)
”Mistä sinä et puhu” oli nuorilta lähtöisin oleva konsepti, jossa tuotiin taiteen kautta julki nuorten omakohtaisia ajatuksia, joita voi olla muutoin vaikea puhua ääneen. Nuoret osallistuivat hankkeeseen hyvin monenlaisin tavoin; Syksyn 2016 ja Kevään 2017 aikana nuoret keräsivät nuorilta 'mistä sinä et puhu' -tekstimateriaalia nuorten tapahtumissa; Ruuti-Expossa kaupungintalolla sekä nuorten hiihtolomatapahtumassa Reaktorissa. Keväällä järjestettiin avoimia työpajoja Lapinlahden vanhassa mielisairaalassa, joissa aihetta pääsi tutkimaan mm. yhteisötanssin, teatterin ja musiikin keinoin. Teema oli mukana nuorten leireillä, videotyöpajassa, Nuori taide -kuvataide näyttelyssä. Kuka tahansa nuori saattoi osallistua hankkeeseen omalla ideallaan. Projekti huipentui elokuussa 2017 Lapinlahden sairaalan miljöössä taiteiden yönä, missä nuorten tuottama taide; kuvat, tanssiteokset, teatteriesitykset, kuunnelmat ja tekstit - kaikki se mistä he eivät yleensä puhu - saivat äänensä kuuluviin. Esiin nousi mm. vanhempien alkoholin käyttö, yksinäisyys, seksuaalisuus, pelko että unelmat ja todellisuus eivät koskaan kohtaa, kiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen, huoli ihmisten ja maailman tulevaisuudesta, yleisesti puhumisen vaikeus toiselle ihmiselle ja paljon, paljon muuta - hyvin henkilökohtaista joka muuttui yhdessä yleiseksi.
Löysikö hanke asioita joita kaikki nuorisotutkimukset eivät löydä - kun nuoret puhuivat eri taiteiden keinoin siitä mistä eivät yleensä puhu? Varmasti - tai ainakin ne ovat nuorten omalla äänellä kerrottuja. Nuorisotutkimuspäivien työryhmän teemoista osumia tuli melkein kaikkiin vaihtoehtoihin. Ehkä yksi tutkimuksellinen tulokulma voisi olla mistä sinä et puhu -hankkeen keino kerätä materiaalia nuorten elämästä yhden suuren kysymyksen kautta ja eri taiteen keinojen käyttäen. Mitä uutta tällainen menetelmä voisi mahdollisesti tuoda nuorisotutkimukseen ja kuinka tällaisen hankkeen tuloksia tulisi lukea? https://www.facebook.com/mistasinaetpuhu/
2. Taide peittyvän esiin nostajana
Satu Olkkonen (vapaa tutkija)
Taideperustaisissa prosesseissa olen tutkijana enemmän minätön mahdollistaja kuin persoonallinen persoonallisuus toteuttamassa itseään. Se on oman taidon käyttämistä, arvioimista, asemoimista ja käsitteellistä kehittämistä jonkun asian paljastamiseksi, joka aukeaa tilanteille antautuvasta tekemisestä toimintatutkimuksen sykleissä. Taide nostaa näkymättömän ja sanoiksi taipumattoman esiin, kun ymmärrän kanssatutkijuuteni joustavana, liikkuvana, pelottomana ja rajattomana. Toimintani on lähtenyt yhteisöistä, asiasta, maailmanhavainnoista ja tarinoista. Edellinen taiteellinen interventioni My Way – pieni kuva riittää (2016) kertoi toisen asteen opintojen koulupoluista dokumenttiteatterin keinoin Tampereen yliopiston kansallisessa Nuoret Estradille -hankkeessa, josta analyysivaihe on kesken. Näyte esityksestä (2 min.) https://youtu.be/5eft0wK_Hvc.
Taiteellinen tutkimus on tarkoituksenmukainen työkalu, jolla haluan tutkia. Kriittinen asenne näyttäytyy taiteen tuottamassa tiedossa luonnollisena. Se ei käytä valmiita menetelmiä, se perustelee sekä kysymisensä että menetelmien tarpeen, joihin se ei usko olevan valmiita vastauksia. Taiteellisen toiminnan haaste on käsitteellistäminen, vaikka taiteellinen toiminta on tutkimusmenetelmä itse. Toiminnan merkityksellisyyttä ja taiteen tuottamaa tietoa välitetään kuitenkin ensisijaisesti edelleen raportoinnilla. ”Tutkijalla saattaa olla aivan oikeita tuloksia ja oikea tieto, mutta jos hän ei pysty osoittamaan sitä lukijaa vakuuttavalla tavalla, tutkimuksella tuskin on merkitystä” (Varto 2017, 26). Siksi on kehitettävä valaisemisen taitoa, annettava tilaa toiseudelle, toisin tietämiselle ja toisin sanomiselle; yksityiskohtaiselle, kokemukselliselle, paikantuneelle, ihmettelevälle, paljastavalle ja pohdiskelevalle tiedolle ja sen kuvailulle (Hänninen, Karjalainen & Lahti, 2006). Tämä on haaste niin tieteelle kuin tieteen tekijälle. My Way – pieni kuva riittää esitysprosessissa kanssatutkijuus näkyi tasavertaisessa vuorovaikutuksessa sekä metodissa että lopputuloksessa. Tarvitsemme väljyyttä, harkintaa ja pitkäjännitteisyyttä tuodaksemme esiin nuorisotyön hiljaisuudet, taiteen tuottaman tiedon ja sen mistä yhteiskunnassa vaietaan.
3. Nuoret ajassa - kokonaisvaltaisen ja pitkäjänteisen nuorisotutkimuksen erityiset haasteet
Sinikka Aapola-Kari (Nuorisotutkimusverkosto)
Ville Pöysä & Matilda Wrede-Jäntti (Itä-Suomen yliopisto)
Tarja Tolonen & Päivi Armila (Helsingin yliopisto)
Nuoret ajassa – Kokonaisvaltaisen ja pitkäjänteisen nuorisotutkimuksen haasteet Usein nuorisotutkimuksellinen tieto on temaattisesti sirpaleista ja perustuu ajallisesti rajattuihin, kertaluonteisiin tiedonkeruisiin. Suomessa ei ole kovin laajassa mittakaavassa toteutettu pitkittäistutkimuksia, varsinkaan laadullisilla menetelmillä. Tämän vuoksi on tarvetta kokonaisvaltaiselle ja pitkäjänteiselle tutkimustiedolle nuorista. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä tämäntyyppisen tiedon tuottaminen vaatii paljon niin siihen osallistuvilta tutkijoilta kuin nuoriltakin. Pitkäjänteistä tietoa tuottamaan pyrkivä Nuoret ajassa -tutkimushanke on pääasiassa laadullisin menetelmin toteutettava seurantatutkimus, jonka tavoitteena on seurata noin sadan vuonna 2000 syntyneen nuoren elämää eri puolilla Suomea usean vuoden ajan. Esityksessäni/mme tarkastellaan pitkittäistutkimuksen erityisiä haasteita ja näkökohtia, mm. seuraavien kysymysten kautta: Mitä se käytännössä merkitsee toisaalta nuorisotutkijoille ja toisaalta hankkeeseen osallistuville nuorille, että tutkijat tapaavat samoja nuoria moneen kertaan, ja keskustelevat monenlaisista teemoista heidän kanssaan? Millaisia mahdollisuuksia pitkä tutkimussuhde tarjoaa tutkimuksen kannalta? Entä miten tutkijan ja nuoren välinen suhde kehittyy pitkässä tutkimussuhteessa? Millä tavoin nuoret kokevat osallistumisensa tällaiseen tutkimukseen, entä tutkijat? Millaisia erityisiä eettisiä kysymyksiä nousee pitkässä tutkimuskaaressa? Mitä pitkä tutkimussuhde vaatii tutkijalta, entä nuorelta? Entä mikä on pitkittäistutkimuksen tuottama erityinen tieto?