1. Kontrolliammattilaiset ja nuorisotyö – onko vuoropuhelu mahdollista?

Puheenjohtajat: Päivi Honkatukia (Tampereen yliopisto) & Minna Piispa (Oikeusministeriö, Rikoksentorjuntaneuvosto)

Nuorisotyön asiantuntijuutta on nuorten kokonaisvaltainen kohtaaminen ja dialogisen suhteen rakentaminen nuoriin. Nuorten kontrolloimiseen, valvontaan tai rikosten ennaltaehkäisyyn liittyvistä kysymykset eivät ole olleet nuorisotyön keskiössä, sillä ne eivät asetu kitkatta nuorisotyön eetokseen ja pyrkimyksiin nähdä nuoret myönteisesti omina itsenään ja ohjata heitä yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen.

Tämä voi olla yksi syy, miksi nuorisotyön asiantuntijuutta on hyödynnetty vähän rikosten ennalta ehkäisyyn tai rikoksiin puuttumisen kysymyksissä. Kuitenkin se voisi edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia, hyviä suhteita viranomaisiin sekä eri ammattilaisten välistä yhteistyötä.

Työryhmässä pohditaan, miten kontrolliammattilaiset, muut oikeudelliset toimijat ja nuorisotyön asiantuntijat voisivat tehdä yhteistyötä kohdattaessa nuoria rikosten tekijöinä, uhreina tai sivustakatsojina. Tärkeää olisi nuorten arvostava, kokonaisvaltainen ja yksilöllinen kohtelu myös silloin, kun he ovat rikkoneet normeja, ovat joutuneet rikosten uhreiksi tai ovat muuten valvonnan kohteina.

Työryhmässä on neljä esitystä, joiden abstraktit ovat alla.

  1. Moilanen Tanja (Itä-Suomen yliopisto), Mankkinen Tarja (Sisäministeriö), Pietilä Anna-Maija (Itä-Suomen yliopisto), Kangasniemi Mari (Itä-Suomen yliopisto): Pohjoismaiset moniammatilliset toimintamallit nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja rikosten ehkäisyssä
  2. Noora Hästbacka & Elina Pekkarinen (Nuorisotutkimusverkosto): Kolminkertainen marginaali? –sijaishuollon yksiköihin sijoitetut nuoret, psyykkinen problematiikka ja rikollisuus
  3. Leo Heikkilä (Helsingin kaupunki): Nuoren rikoksesta epäillyn elämäntilanteen arviointi BAROfi-menetelmällä
  4. Päivi Honkatukia (Tampereen yliopisto): Kontrolliammattilaiset metrossa: nuorten kokemuksia ja odotuksia

1. Pohjoismaiset moniammatilliset toimintamallit nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja rikosten ehkäisyssä

Tanja Moilanen, Anna-Maija Pietilä & Mari Kangasniemi (Itä-Suomen yliopisto)

Mankkinen Tarja (Sisäministeriö)

Moniammatillinen yhteistyö on välttämätöntä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja rikosten ehkäisyssä. Nuorten rikoskäyttäytyminen on usein seurausta monisyisistä hyvinvointiin liittyvistä ongelmista. Nuoren hyvinvoinnin edistäminen vaatii siten moniammatillista yhteistyötä, joka tarjoaa mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen tukeen sekä koordinoituihin palveluihin. Tutkimustieto olemassa olevista Pohjoismaisista moniammatillisista toimintamalleista on kuitenkin ollut puutteellista.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa, kuvata ja vertailla Pohjoismaisia moniammatillisia toimintamalleja ja syntetisoida niiden hyviä käytäntöjä toiminnan kehittämiseen. Tutkimuksessa tunnistettiin viisi Pohjoismaista toimintamallia: Ankkuri (Suomi), SSP (Tanska), SLT (Norja), SSPF sekä SIG (Ruotsi). Tutkimusaineiston muodosti toimintamalleja koskevat kirjalliset dokumentit (n=53), joita täydennettiin haastatteluilla (n=8). Aineisto analysoitiin laadullisella sisällön analyysilla.

Tutkimuksen tulosten mukaan moniammatillista yhteistyötä toteutettiin sekä yksilö että ryhmätasoilla. Päätoimijoina yhteistyössä olivat poliisi, sosiaalitoimi, nuorisotoimi, koulut sekä Suomen Ankkuri-mallissa terveystoimi. Yhteistyötä toteutettiin säännöllisten tapaamisten kautta moniammatillisissa ryhmissä sekä Ankkurissa työskentelemällä samassa työtilassa koko toimintaryhmän kanssa. Yhteistyötä tehtiin lisäksi nuoren yksilöllisen tilanteen mukaan myös muiden kunnan, poliisin ja yksityisen sektorin toimijoiden kanssa. Tukea tarvitsevat nuoret tunnistettiin pääasiassa poliisin rekistereistä tai osallistuvien ammattilaisten tiedon perusteella. Osallistuvat nuoret valittiin moniammatillisesti ja tuki nuorille suunniteltiin yhteistyössä vastaamaan nuoren yksilöllisiä tarpeita. Moniammatillisen yhteistyön koettiin vahvistavan yhteistyötä, luottamusta ja tiedon vaihtoa ammattilaisten välillä sekä tukevan ennalta ehkäiseviä toimintoja. Se koettiin tehokkaaksi tavaksi edistää nuorten hyvinvointia ja estää rikoksia, viranomaisten ja muiden nuorten kanssa toimivien ammattilaisten yhteistyöllä.

Jatkossa huomiota on kuitenkin kiinnitettävä toimintamallien vaikuttavuuden arviointiin sekä toimintojen standardisointiin.

2. Kolminkertainen marginaali? –sijaishuollon yksiköihin sijoitetut nuoret, psyykkinen problematiikka ja rikollisuus

Noora Hästbacka & Elina Pekkarinen (Nuorisotutkimusseura)

Useissa Euroopan maissa on havaittu, että nuorisotuomioistuinten ja lastensuojelun piirissä olevien nuorten mielenterveyden häiriöt ovat yleistyneet. Samalla on kiinnitetty huomiota järjestelmän vaikeuksiin tukea nuorten mielenterveyttä: rikoksia tehneet psyykkisesti oireilevat alaikäiset päätyvät useissa maissa laitoksiin, joissa ei ole riittävää psykiatrista osaamista. Suomessa lasten käyttäytymistä lastensuojelussa ei tulkita rikoksen ja rangaistuksen viitekehyksessä, vaan toimenpiteitä perustellaan suojelun tarpeella. Nuoret, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin ja joilla on samanaikaisesti mielenterveyden häiriöitä, sijoitetaan usein lastensuojelun sijaishuollon yksiköihin. Erityisesti koulukodeissa on osastoja, jotka ovat erikoistuneet näiden nuorten hoitoon, kuntoutukseen ja opetukseen.

Kansainvälisessä EU -rahoitteisessa Fact for Minors -hankkeessa kartoitetaan, miten eri maissa kohdellaan nuoria, jotka ovat sekä lastensuojelun, psykiatrian että kriminaalihuollon kohteena. Erityisesti kartoitetaan ”vaihtoehtoisia” hoidollisia sijoitusmuotoja. Suomesta tutkimuksen kohteeksi on valittu kaksi koulukotia, joissa on psyykkisiin häiriöihin erikoistuneita pitkäaikaisosastoja. Tutkimushankkeessa on kerätty haastatteluaineisto, joka koostuu kahden koulukotiosaston henkilökunnalle, sekä psykiatrian ja sijaishuollon asiantuntijoille tehdyistä yksilöhaastatteluista (n=18) ja kahdesta fokusryhmäkeskustelusta.

Vaikka koulukotien erikoistuneilla osastoilla on pyritty aktiivisesti kehittämään yhteistyötä psykiatrian kanssa ja integroimaan tukea nuoren kasvuympäristöön, siinä nähtiin vielä paljon haasteita. Sektorirajaisuus ja palveluiden pirstaleisuus vaikeuttavat edelleen moniammatillista yhteistyötä tai peräti estävät sen. Ongelmakohdiksi nousevat keskusteluyhteyden ja tiedonvaihdon sekä ammattilaisten keskinäisen luottamuksen puutteet. Sinänsä myönteinen yksilökeskeisyys muodostuu ongelmalliseksi moniammatillisessa yhteistyössä: vakiintuneet käytännöt puuttuvat ja perustuvat yksilökohtaisiin ratkaisuihin.

Erityisenä haasteena ovat vaikeasti käytöshäiriöisen nuoret, joiden kohdalla lastensuojelulaitoksen tarjoama tuki ja psykiatrinen hoito ovat riittämättömiä. Hoitoon sitoutumattomat nuoret jäävät lastensuojelun vastuulle, vaikka tilanne vaatisi osaamista eri sektoreilta. Laitosten työntekijät kaipaavat psykiatrian puolelta enemmän tukea, mutta samalla monet psykiatrian hoitokeinot nähdään riittämättöminä tai epäsopivina näille nuorille. Nuoren näkökulmasta huostaanotto ja koulukotiin sijoittaminen voi tuntua rangaistukselta. Vuoropuhelun, luottamuksen ja pitkäaikaisten yhteistyön rakentaminen niin ammattilaisten kuin nuorten välillä on keskeinen kehittämiskohta, ja vertaisuus sekä ryhmäjäsenyydet tulisi ottaa koulukodeissa paremmin huomioon. Esityksessä kysymmekin, voisiko nuorisotyön osaamisella olla annettavaa näiden nuorten tukemiseksi?

3. Nuoren rikoksesta epäillyn elämäntilanteen arviointi BAROfi-menetelmällä

Leo Heikkilä (Helsingin kaupunki)

BARO (Basis Raads Onderzoek/Basic Council Examination) on hollantilaisen lastenpsykiatrian professorin Theo Doreleijersin ja hänen monialaisen työryhmänsä Hollannissa sosiaalityöntekijöille kehittämä puolistrukturoitu haastattelumenetelmä rikoksia tehneiden nuorten elämäntilanteen arviointiin. Menetelmä on otettu yleiseen sosiaaliviranomaiskäyttöön Hollannissa 1999. BAROfi-haastatteluun tarvittavat lomakkeet käännätettiin hollannista suomeksi syksyllä 2001 ja menetelmästä laadittiin myös sähköinen eBARO dokumentoinnin ja työprosessin helpottamiseksi. Menetelmä pilotoitiin 15–17 -vuotiaiden rikoksista epäiltyjen nuorten henkilötutkintahaastatteluina Helsingin sosiaalipäivystyksen Nuorisoyksikössä 2002 perus-BARO:lla ja 2005 lähtien myös lyhyt-BARO:lla. Kokemusten pohjalta menetelmä pilotoitiin edelleen 12–14-vuotiaiden lastensuojelutarpeen arviointeina BARO-hankkeessa (05/2006-6/2008). Pilottien ja kokemustiedon pohjalta on laadittu käsikirja menetelmän käyttäjille.

Työprosessi

- työskentelyprotokolla (työntekijän ja haastattelumenetelmän esittely ja kulku, tutustuminen; selostus, mistä on kysymys)
- haastattelut
- kerätyn tiedon reflektointi ja arviointi – monialainen tiimi tarvittaessa
- palautteen antaminen nuorelle ja hänen huoltajilleen.
- asiakassuunnitelman tekeminen
- seuranta

Työväline muodostuu puolistrukturoiduista haastattelukysymyksistä eri tahoille: 1) nuori, 2) huoltajat ja 3) mahdollinen kolmas tiedon lähde: poliisi, koulu, muun huoli-indeksistä (ns. indeksikysymykset, joihin perustuu diagnostisen tutkimuksen tarpeellisuus tai tarpeettomuus), apuvälinetaulukosta (suojaavat tekijät ja riskitekijät), huoliarviointitaulukosta yhdeksällä eri elämänalueella: kasvuolot, rikos, toimintakyky koulussa, perheessä ja vapaa-ajalla, kehityshistoria, käyttäytyminen, päihteidenkäyttö (uhkapelaaminen) ja tunteet.

Monialainen yhteistyö: BARO-haastattelijalla on tukenaan monialainen työryhmä, jossa on mukana mm. psykiatrian, päihdetyön, kulttuurinen, perheterapian sekä lastensuojelun asiantuntija. Halutessaan BARO-haastattelija voi pyytää monialaisen tiimin neuvoa asiakkaan tilanteessa. Tapaukset käsitellään tiimissä nimettöminä. Palaute nuorelle annetaan uusintatapaamisella.

Lapsen tai nuoren laajempi BARO-haastattelu kestää noin 1-1,5 tuntia; samoin vanhemman/ huoltajien haastattelu – kolmannen informantin haastattelu ½ t. - lyhyt-BARO:lla nuoren/ huoltajan haastattelut kestävät noin 45 minuuttia.

Rikosseuraamuslaitoksessa käynnistettiin elokuussa 2016 NUPRO hanke (->31.12.17), jossa kokeillaan menetelmän käyttöä Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimistossa vakaviin rikoksiin epäillyistä alle 25-vuotiaista nuorista, joista tehdään arviointia syyttäjän käynnistämässä seuraamusselvitysvaiheessa ja täytäntöönpanon alettua. Pilotin aikana tarkentuu BAROfi-menetelmän käytön soveltuvuus (keille nuorille tullaan jatkossa tekemään BAROfi-menetelmä).

4. Kontrolliammattilaiset metrossa: nuorten kokemuksia ja odotuksia

Päivi Honkatukia (Tampereen yliopisto)

Esitelmässä tarkastellaan nuorten kohtaamisia kontrolliammattilaisten kanssa julkisessa kaupunkitilassa, erityisesti liikennevälineissä. Se perustuu Nuoret mediakaupungissa -hankkeeseen, jossa tutkitaan 14-17-vuotiaiden nuorten kokemuksia Helsingistä, erityisesti metrosta nuorten tilana (http://www.metroproject.net/). Metro on mekaanisen ja digitaalisen teknologian keskittymä, jossa sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu metroasemien ja metrovaunujen suljetussa tilassa. Esitelmässä analysoidaan nuorten kertomuksia virallisesta sosiaalisesta kontrollista tässä ympäristössä, erityisesti vartijoista.

Haastattelemamme nuoret kertoivat jonkin verran turvattomuuden tunteistaan metrossa, jotka liittyivät mm. seksuaalisen häirinnän ja rasismin kokemuksiin tai siihen, että metrossa voi joutua kohtaamaan humalaisia tai huumeiden käyttäjiä, joita pidettiin toisinaan arvaamattomina. Metro olisi monien tutkimukseemme osallistuneiden nuorten mielestä turvallisempi paikka, jos siellä olisi enemmän vartijoita. Julkisen tilan valvonta onkin muuttunut yhä teknologisemmaksi, huomaamattomaksi ja kaikkialla läsnä olevaksi, mikä ei nuorten mielestä ollut pelkästään toivottavaa kehitystä. Nuorten toiveet vartijoiden määrän lisäämisestä voivat tuntua yllättäviltä, sillä yleisen oletuksen ja aikaisempien tutkimusten mukaan nuoret suhtautuvat vartijoihin usein epäluuloisesti – ja päinvastoin. Paitsi että vartijoita ei nuorten mielestä usein näkynyt riittävästi, heidän kerrottiin puuttuvan liiaksi epäolennaisuuksiin ja ohittavan helposti nuorten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kysymykset. Nuoret odottivat vartijoiden olevan luotettavia ja selvin päin olevia aikuisia, joihin he voisivat tarpeen mukaan turvautua ja jotka puuttuvat hankaliin tilanteisiin. Heidän haluttiin olevan ystävällisiä, huumorintajuisia ja oikeudenmukaisia – myös puuttuessaan nuorten normirikkomuksiin.

Esitelmässä pohditaan, millaisia kontrolliammattilaisten työn kehittämistarpeita nuorten kertomusten pohjalta on mahdollista identifioida ja miten nuorisotyön asiantuntijuutta voitaisiin hyödyntää tässä.